Vuosi 2012

Vuoden viimeisiä tunteja viedään. Sen kunniaksi päätin tehdä yhteenvedon vuoden 2012 kohokohdista - sanoin ja kuvin. 

Kulunut vuosi on ollut täynnä muutoksia, luopumisia, itensä ylittämistä, mahdollisuuksia, onnistumisia, epäonnistumisia ja yllätyksiä. Se on sisältänyt epävarmuutta, mutta myös tahtoa kehittyä ja oppia. Kaikki tapahtumat ja asiat, olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia, kasvattavat, opettavat ja tuovat kokemusta - ja kokemus taas tuo viisautta. 

Vuonna 2012 starttasin ensimmäiset aluekisani, ensimmäisen helppo a -luokan, vaihdoin hevosia, opin ja kehityin, jätin paljon taakseni, mutta sain samalla paljon tilalle. Mielettömiä ihmisiä on ollut mukana mielettömissä jutuissa, kiitos!

Haluan siis toivottaa kaikille ystäville, tutuille ja lukijoille mahtavaa, onnentäyteistä ja parempaa Uutta Vuotta 2013! 

Pelleilty on - ja tullaan pelleilemään jatkossakin. ;)

Treenailut Leevin kanssa. <3

Kisaamista Lepalla, ja myös ensimmäiset startit aluekisoissa ovat ikimuistoisia hetkiä.

Ensimmäinen yhteinen sijoitus Akun kanssa.

Kunniakierros täysiä ja täysillä myös ulos maneesista! (huomatkaa ilmeet)

Leevin kanssa ensimmäisiä kertoja kangilla.

Ja ilmeilyä :-D

Kävin kokeilemassa kuvankaunista pv-tammaa, mutta jouduin katkerana hyväksymään, ettei mulla ole tällä hetkellä mahdollisuutta omaan hevoseen...

Aluemestaruudet Akun kanssa - pieleen meni ja pahasti.

SuoRan, Ville Virtasen ja Silvolan Hemmingin kanssa Kauppatorilla esiintymässä.

Akun laukka <3 Unohtumattomia kehuja valmentajalta Ypäjällä valmennusleiriltä...

Ylivoimainen 68 % voitto seurakisoissa vanhalla vuokrahevosellani.

Ensimmäinen sijoitus aluetasolla.

Ensimmäiset aluekisat keväällä.

Ensimmäisena ihmisenä Hepun selässä. 

Ratsuttajan jälkeen ratsastelin Hepulla muutamia kertoja. Siitä tulee hieno!

Kauppatorilta. Ratsastettiin myös kulkueena pitkin Helsingin keskustaa.

Tutustuminen pikkupoika Pikoon, ja mahtavia onnistumisen hetkiä sen kanssa.

Palataan taas ensi vuonna!

Terveisiä Espanjasta!

Hola amigos!

Tällä hetkellä vietän kahden viikon lomaa heposteluista, sillä nautin auringonpaisteesta ja lämmöstä Calahondassa Aurinkorannikolla. Aurinkorannikkohan sijaitsee Andalusiassa, ja täällä näkee paljon hevosia - etenkin PRE:itä. Joku päivä olisi hauskaa mennä käymään jollain tallilla. Jos teillä on kokemusta Malagan/Fuengirolan/Marbellan alueen hevostalleista, niin kertokaa ihmeessä vinkkejä. :)

Päätin tehdä jonkunlaisen päivityksen täältäkin, ettei blogini ihan kuolla kupsahtaisi. Ja koska olen viime aikoina tehnyt muutamia löytöjä ja ollut hyvin materiaonnellinen, ajattelin kertoa hieman ratsastusvarusteistani.  Mutta valitettavasti olen yli 4200 km päässä tavaroistani, joten en voi ottaa kuvia itse.

Alkutalvesta tein ihan mahtavan diilin vähänkäytetyistä Soubirac Arenan nahkasaappaista. Uutena ko. saappaathan maksavat suunnilleen 350 €. Kymmenisen kertaa käytetyt, ihan uuden veroiset saappaat ja hinta oli 150 €. Saappaat olivat vielä juuri oikean levyiset, eli tarpeeksi kapeat. Koska olen tällainen tikku, niin kaikista kaupoista en välttämättä olisi löytänytkään tarpeeksi kapeita saappaita. Tykkään niistä ihan mielettömästi, jalka asettuu todella hyvin ja saappaat jopa vähentävät varpaideni sojottamista ulospäin.

(Viereinen kuva kopioitu soubirac.fr -sivustolta, alla oleva horserider.fi)

Kisatakkina mulla toimii musta Pikeurin Skarlett ja kisahousut on kanssa samaa merkkiä. En ole ollenkaan mikään merkkiaddikti, normaalisti ratsastan ihan perus Horzen tms. pöksyissä, mutta kisoissa haluan kyllä näyttää hyvältä ja käyttää laadukkaita vaatteita. Päätin tuossa joku aika sitten, etten enää osta huonolaatuista tavaraa - mieluummin satsaan kerralla hyviin ja kestäviin kamoihin, kuin olen jatkuvasti ostamassa uusia kulahtaneiden tai rikkoutuneiden tilalle.

Toinen ostos, jonka tein tässä muutamia viikkoja sitten, oli uusi talvi(talli)takki. Päätin, että tänä talvena en kyllä palele! Intersportista löytyi Altituden parkamallinen takki, ja taas sopivaan hintaan! Lapussa taisi lukea 350€, mutta kaikennäköisten alesetelien yms. jälkeen lähtöhinnasta tippui 155€ pois. Takki on todella hyvä tallilla, se on ihan mielettömän lämmin ja taskuja on miljoonia.

Joululahjaksi sain Leevin ihmisiltä aivan ihanat blingbling -kannusremmit ja uudet kannukset! Kisoissa voi sitten loistaa. ;)

Muista tallivarusteista löytyy muun muassa maailman parhaat ratsastuskengät, merkkinä Mountainhorse. Olen ostanut ne joskus 2008-2009, ja ne palvelevat edelleen uskollisesti. En usko, että niitä enää edes valmistetaan, joten maailmanloppu tulee varmaankin sinä päivänä, jona ne hajoavat!
Niin ja turvaliivi on Tipperaryn Eventer, jonka ostin viime vuonna Horse Showsta. Suosittelen kyllä kaikille, se on ihanan kevyt ja hyvä päällä.

Akun liikutuksia hoitaa mun puolestani tallikaverini, jonka blogista voitte lukea kuulumisia. 

Kuulumisia vihdoinkin + elävää kuvaa Akusta!

Huhheijjaa kiireitä!

Hevosten kanssa ei ole ollut mitään ihmeitä -  perus hömpsöttelyä ja vähän treenailua.

Akusta tuli pari viikkoa sitten nakupelle, ja olihan homma! Akun mielestä koko huriseva ja suriseva laite oli ehkä maailman suurin maailmanloppu... Vatsan, selän ja jalat se antoi ihan hyvin klipata, mutta raukkaa alkoi heti hirmuisesti ahdistaa, kun pärisevä klipperi tuli lähellekään päätä tai korvia. Lopulta saimme sen tallikaverini kanssa klipattua, mutta noh, jälki ei ollut mitään päätä huimaavaa. Klippaus itsessään on nyt tasainen, mutta kaikkien neljän jalan klippausrajat ovat eri korkeudella... Ei se nyt järkyttävästi pistä silmään, mutta jos katsoo tarkemmin, niin asian kyllä huomaa helposti. Onneksi ei ole hetkeen kilpailuja tiedossa!

Aku on ollut välillä vähän huono ratsastaa, mutta eilinen valmennus antoi taas ihan mielettömiä oivalluksia. Sari kehui, että Aku on mennyt tosi hyvään suuntaan ja on vielä hyvässä kunnossakin. Tosin mun mielestä pömppämaha voisi ehkä vielä pienentyä, mutta muuten alkaa asiat olla hyvällä mallilla. :)

Mun pitää vain itse muistaa jatkuvasti olla hereillä, enkä saa "antaa olla", jos Aku tekee vähän mitä sattuu ja puuhailee omiaan. Koska se oppii hirveän helposti, että voi vaan mennä jolkottaa, jos en huomauta sitä oikealla hetkellä oikeista asioista. 

Irtojuoksutin Akua muutama päivä sitten, ja se tykkäsi niin kovasti! Aina muutaman kieroksen laukkailtuaan se kuitenkin tuli aina luokse, ja jäi siihen ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi. Sen kanssa on niin hauska puuhata, se seuraa ja odottaa missä tilanteessa vaan. Tänäänkin meinasi käydä todella hullusti, kun maneesista poistuessamme maneesin ovet alkoivat painua ilmavirran takia kiinni, ja Aku jäi tietysti kahden oven väliin. Se jäi satulan kohdalta jumiin, mutta kuunteli mua ja jäi seisomaan paikalleen, ja mitään ei onneksi sattunut! Mainio tapaus. :)

Tunnelmia hevosten selästä

Tulinpa selanneeksi vanhoja kuvia, ja löysin yllättävän paljon otoksia, jotka olen napannut hevosen selästä eri paikoissa. Ajattelin jakaa kuvat teidän kanssanne, ja ottaa tavaksi ikuistaa hetket hevosen selässä useemminkin! 

Maastoilua viime kesänä auringonpaisteessa

Aku kotitallilla

Syksyinen tihkusade ja aamumaasto Pikon kanssa

Leevi vartiossa :)

Piksu ja kaunis kaunis syksy!

...ja kuulumisia:

Akun kanssa olemme taas päässeet treenin makuun. Sillä riittää virtaa aivan mahdottomasti! Päästin sen yksi päivä lisäämään pitkät sivut laukassa, ja voi herttinen mitä jytinää sieltä lähtikään. :D Lopulta ”hillittyä keskilaukkaa” muuttui viiden minuutin kaasutteluksi pitkin maneesia. Aku oli niin innoissaan, ja kyllä mullakin oli hauskaa. Jos ehtisin tallille joku päivä valoisan aikaan, niin voisin mennä päästelemään isolle kentälle enimmät höyryt ulos.

Akun kanssa on vain pienoinen ongelma: karva. Täytyy nyt katsoa klipataanko se jo nyt, vai vasta tammikuussa vai mitä tapahtuu. On vähän inhottavaa aina ratsastaa se hikeen asti, ja kuivatella sitä sitten fleeceloimien alla. Kuntoa sillä kyllä näihin omiin treeneihin riittää, mutta saa nähdä mitä käy keskiviikkona, kun mennään Sarin valmennukseen…

Oikea polveni on myös hieman kiukkuillut. Kävin lääkärissä ja sanoin, että hevosillekin syötetään ties mitä nivelravinteita, niin voisin vetää vähän välistä! :D Ei lääkäri oikein lämmennyt ajatukselle, mutta määräsi jotain niveliä voitelevaa (ihmisten) lääkettä – mulla kun näitä kaikennäköisiä nivelvaivoja on useampiakin… Ratsastaessa se ei oikeastaan ole kipeä, mutta olen vähän alkanut epäilemään, että se saattaa rasittua ratsastuksesta. Asiaa ei yhtään auta, että jalkani ovat jotenkin vinot, ja joudun vääntämään jalkojani tosissaan (varsinkin juuri oikeaa), että saan varpaat osoittamaan menosuuntaan. Tai oikeastaan se on mulle sula mahdottomuus, ei fysiikka vain anna periksi… Saan kyllä käännettyä jalat oikein päin, mutta en ymmärrä mitkä rautakanget mun pitäisi sitoa jalkoihini, että ne pysyisivät myös liikkeessä oikein. Täytyy jutella Sarin ja fysioterapeutin kanssa, että onko mulla vain niin vammaiset jalat, että en pysty pitämään niitä ”ratsastuksellisesti” oikein. Ärsyttävää… Jos joltain löytyy ylimääräisiä (suoria ja muutenkin normaaleita) jalkoja, niin ostan mielelläni! Tai ihan vain vinkitkin ko. asiaan kelpaavat!

Aku-mörököllin kanssa huomenna siis tiedossa valmennus!

Volttikuperkeikalla tantereeseen

"Tää on ihan uskomatonta miten Leevin rakenne on tällanen, täällä on niin mukava istua ilman satulaa! Jalatki jotenki rentoutuu ja tasapaino pysyy kokoajan vaikka poni vähän hypähteliskin"...

 ...Kuuluisat viimeiset sanat, jotka edelsivät komeaa ilmalentoa kaulan yli ensin yläviistoon, ja sen jälkeen etuperinvoltilla suoraan selälleen maahan. :D Olin kentän vieressä metikössä ratsastamassa ilman satulaa, koska pakkasten takia kenttä ja tiet olivat jäässä. Kaikki sujui aluksi loistavasti, kunnes Heppu päätti alkaa pärräilemään viereisessä tarhassa... Siitäkös jo valmiiksi kuumahko Lepa innoistui, ja parin laukkapyrähdyksen jälkeen roiskaisi semmoisen lehmänpukin että oksat pois! Tyypillinen Leevi-levade ensin pystyyn, ja siitä sinkosi takajalat yläilmoihin.

Onni onnettomuudessa, laskeuduin suoraan pehmeän ja joustavan sammalmättään päälle - olin myös vetänyt samalla enkkuviltin mukanani maahan. Laskeutuminen oli siis pehmeähkö. :D

Kun kaikki osapuolet (niin minä, Lepa kuin Heppukin) oltiin todettu ehjiksi, naureskeltiin silminnäkijöiden kanssa koomista ilmalentoani. Se oli kuulemma semmoinen näky, joka olisi pitänyt saada videolle. Ehkä ensi kerralla...?

"Koskaan en oo tehny mitään pahaa" -ilme ;)

Pikon kanssa kävimme viime viikolla Akin estevalkassa. Piko tykkäsi ihan hirveesti ja ryntäili (kirjaimellisesti ryntäili, sillä Piko-rukka ei oikein vieläkään osaa laukata) esteille kuin mikäkin kilpaponi. Olin ihan yllättynyt miten hyvin Piko pomppi, se ei edes hajottanut yhtäkään puomia! Teimme aluksi puomityöskentelyä ensin maapuomeilla, ja sen jälkeen maapuomeilla ja kavaleteilla. Lopuksi hyppäsimme vielä muutaman esteen "rataa". Niin ratsastajalla kuin ratsulla oli hirveän hauskaa, sillä tavoitteena oli ylipäätään päästä esteiden yli. :)

Leevin kanssa meidän piti käydä Sarin valmennuksessa, mutta aikeet kaatuivat vetoauton puutteeseen. Kuinka turhauttavaa, kun löytyy hevonen, ratsastaja, valmentaja, maneesi, BE-kortti ja traikku, mutta eipä niillä tee mitään ilman vetoautoa. Omalla (edelleen muuten korjauksessa olevalla) Fordin rutjakkeella pystyy kyllä pieniä pätkiä kuskaamaan yhtä ponia, mutta ei sillä esim. lähetä kisoihin Tampereelle. Kun ei ei takataskusta löydy ylimääräisiä kymmeniätuhansia, niin näillä pitää pärjätä... Kesällä saa yleensä aina joltain autoa lainaan, mutta talvella tulee tämä "kitka- vai nastarenkaat" ongelma. No, jos ei pääse valmennukseen, niin aina voi treenata lotossa voittamista. ;)

Perjantaina vaihdettiin suokit taas päikseen. Piko lähti kotiin ja Aku joutui takaisin hommiin nautiskeltuaan reilun kuukauden laitumella tammojen seassa. Akulle iski siis taas kuntokuuri! 

Piko ja Leevi - viikon kuulumiset

Ei se talvi lopulta tullutkaan vielä - jeejee!

Pari päivää oli melko jäistä meininkiä ja hepat saivat luistella tallista tarhaan ja takaisin. Onneksi itse tarhat eivät olleet millään tallilla erityisen liukkaat, joten ei sentään tarvinnut seisottaa hevosia tallissa hokkeja odotellessa. 

Juoksutin tänään Pikon, joka oli epä-pikomaisesti aika hurjalla tuulella. Maneesissa huikkasin tallikavereille, että Piko on aina niin rauhallinen, ei kyllä hötkyile edes juoksuttaessa -  ja tietenkin sieltä sitten lennähti muutamat ilopukit ja pörähdykset. :P Maneesi oli tupaten täynnä (tavanomaista näin talviaikaan), joten juoksutukset jäivät melko vähille, lähinnä kävelin paljon ja hetken pistin pojun hölkkäämään ja laukkaamaan. 

Piko on ollut jotenkin hankala vasempaan kierokseen, erityisesti aina ratsastuksen alussa. Lopussa, varsinkin kun päästää pitkäksi eteen ja alas, se on yleensä ihan ok molempiin kieroksiin; taipuu eikä pure kiinni ollenkaan. Ehkä jotain pieniä jumeja tai jäykkyyttä? Täytyy katsoa miten jatkossa. 

En ole nyt ehtinyt (ja autoni miljardikorjauksen takia myöskään rahallisesti kyennyt) käymään valmennuksessa Pikon kanssa. Valmentajamme Sari kuitenkin näki, kun viimeksi ratsastin ja sanoi Pikon ravin kehittyneen ja neuvoi, että siirtymisillä saisi turhaa vauhtia ja kiitämistä kuriin. Parina viimeisenä ratsastuskertana on löytynytkin muutama pätkä tahdikasta ja hyvää ravia, mutta todella nopeasti kaikki taas leviää käsiin ja lähdetään kuin höyryjuna painelemaan pitkin uraa. Mutta hiljaa hyvä tulee. :)

Pakko jakaa kanssanne suloinen pätkä Pikosta viikon takaa. Piko on niin hauska, se seuraa joka paikkaan ja haluaa huomiota aivan jatkuvasti. Karsinassa on välillä hankaluuksia ottaa kavioita, kun herra seuraa perässä ja nuuskuttaa naamaa ja sormia. :) Mainio tapaus! Alla oleva video on kuvattu kännykällä ratsastuksen jälkeen. Tykkään ottaa loppukäyntien ajaksi satulan veke kokonaan ja kävelyttää, silloin vertyy niin hevosen kuin ratsastajankin jalat!

Leevi oli typerän pakkasen takia hetken vähemmälle liikunnalla, koska kenttä meni niin huonoon kuntoon. Iloksemme se kuitenkin suli ja pehmeni yhtä nopeasti kuin jäätyikin, ja eilen ja toissapäivänä ratsastin Lepalla ilman satulaa. En tiedä onko Leevin rakenne mulle jotenkin optimaalinen, mutta alan vahvasti olla sitä mieltä, että pystyn istumaan Leevin selässä ilman satulaa huomattavasti paremmin kuin satulan kanssa. Nyt haluan kokoajan mennä ilman satulaa, haha! Tein molempina päivinä paljon avoja ja sulkuja, paljon asetuksia, vastataivutuksia, taivutuksia yms. jumppaa, jotta  parin päivän ratsastamattomuuden (Leevihän pelleilee tarhassa Hepun kanssa 12 h päivässä, joten mistään seisomisesta ei kyllä voi puhua - sen takia käytin tuollaista sanahirviötä) aiheuttama jäykkyys katoaisi. Eilen poni kulki jo todella hyvin. 

PS. Välillä oikolukiessani omia tekstejäni naureskelen kippurassa täällä ruudun takana. Tänäänkin meinasin kertoa teille arvon lukijat, kuinka Leevin kanssa tein astutuksia ja vatsataivutuksia yms. :--D 

Siinä se jo häämöttää...

...nimittäin inhottava, kamala ja epäreilu talvi. Aamulla auton ikkunoita skrapatessani tajusin sen oikeasti olevan jo nurkalla. Moni kuitenkin pitää talvesta; onhan se ihanaa laukkailla hankipellossa ja onhan aurinkoiset aamupäivälenkit huurteisessa metsässä kivoja, mutta silti olen läpikotainen talvenvihaaja.

Suurin syy tähän diagnosoimattomaan talvivihaani on se, etten ole koskaan (jollei ratsastuskouluaikoja lasketa mukaan) ollut maneesitallilla. 

Marraskuut ovat tarkoittaneet käpsyttelyä kovaksi koppuraksi jäätyneellä kentällä, hyvällä lykyllä joulukuussa on puolitoista viikkoa ollut lunta, joten muutamana kertana on jo päässyt hieman ravailemaankin, mutta pakkasukon motivaationpuutteesta johtuen on hetkeksi taas tulleetkin vesikelit ja kenttä on löysää kuravelliä. Tämän jälkeen pakkaset tulevat uudestaan ja taas köpsytellään. 

Joulumielestä hyväntuulisina ilmojen jumalat ehkä suovatkin lunta joulukuun lopussa, ja kerran kun ovat lumen makuun päässeet, se ei sitten hetkeen lopukaan... Kentällä on kivaa, kun pääsee vihdoin ratsastamaan kunnolla kissankokoisista tilsoista huolimatta. Kaikki tekee innoissaan lumiukkoja ja lumilyhtyjä ja lumipalloja ja lumienkeleitä, ja pian huomataan, että kaikki on pelkkää lunta. Tallille meno vaikeutuu, kun lunta on tallitiellä GP-esteiden korkeudelta, lumitöihin menee puolet vuorokaudesta ja harva se päivä saa naapurin traktoriäijää soittaa paikalle vetämään penkkaan juuttunut auto pois. 

No eihän tämä vielä mitään, mutta sitten iskee ne perinteiset Pohjolan tappopakkaset päälle. Tallille pääsy itsessään on varsinaista survival-meininkiä, ensin pistät auton lohkolämmittimeen n. 15 h ajaksi, sitten kaatelet kuumaa vettä jäätyneeseen lukkoon, hakkaat sorkkaraudan kanssa jähmettynyttä autonovea auki ja tuskailet, kun menopeli ei meinaa millään käynnistyä... Kun vihdoin eskimo-vaatetuksessasi pääset tunnin skrapaamisen ja lumitöiden jälkeen autoon, ja ehkä jopa hengissä tallille, ensitöiksesi viet janoisille hevosille vettä, koska mikään supervesisaavi ei pysy 30 asteen pakkasilla sulana. Ja pakkasten takia ei hevosten kanssa pysty (jollei ole valmis amputoimaan sormia ja varpaitaan paleltumien takia) käpyttelemään kentällä kuin sen 20 minuuttia kerrallaan.

Pakkasia taas jatkuu sinne helmikuuhun. Maaliskuun alussa on taas muutama viikko, kun hevosia pystyy jo kunnolla liikuttamaan. Sitten alkaa sohjokelit ja kaikki muu ihanuus.

Keväällä kisakauden alkaessa huomaat hevosesi kunnon huonontuneen, ja edellisen kesän treeneissä aikaansaatujen muskelilihasten pienentyneen normaalin harrastehepan mittoihin.

Ja jos joku kehtaa vielä tämänkin jälkeen tulla selittämään, että talvi on ihan kiva, niin suosittelen harkitsemaan vielä toiseen kertaan... :D

Mutta tosiaan tänä talvena asiat ovat osittain toisin. Pikohan on maneesitallilla, ja jossain vaiheessa Aku tulee sinne Pikon tilalle. Vaikkei kaikkien otusten kanssa maneesiin ole mahdollisuutta, ainakin itse pääsee treenaamaan. Mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että talvella motivaatio tuppaa karkaamaan jonnekin ihan muualle. Toisaalta ensimmäistä kertaa mulla on heti ensi kauden alkuun tavoitteita, jotka toivottavasti saavat jaksamaan ja tsemppaamaan niinä surkeimpinakin hetkinä.

Hevosten kanssa ei ole tapahtunut ihmeempiä, joten sen takia olen viikon ollut hissukseen. Olen kuitenkin hirveän iloinen muutamista uusista lukijoista! Kommentoikaa ihmeessä ja ilmaiskaa mielipiteenne, pitäisikö päivityksiä olla useammin, vaikkei sen tähdellisempää kerrottavaa olisikaan. Sanokaa myös jos teitä kiinnostaisi lukea jostain tietystä aiheesta tai asiasta perusteellisemmin.

Mutta jottei synkän, viluisan ja tuskaisen talven tulo masentaisi kokonaan, laitan lopuksi vielä muutaman kännykällä napatun muiston loppukesästä!

Ponin palleron aivopierut...

Huomaatte varmaan yllä olevista kuvista, ettei esiinnytty ihan eduksemme viime sunnuntaina koulukisoissa. :D

Voi pyhä jysäys sentään... Leevi tosiaan päätti näyttää tuomarille närhenmunat ja pisti touhun iha läskiksi. Verryttelyssä ulkokentällä poni toimi vielä niin hyvin! Verkan aikana fiilis oli ihan mieletön ja maneesiinkiin mentiin ihan "oujeah nyt mennään ja voitetaan huimin prosentein" -meiningillä. Juu ei lopputulos ollut ihan sitä mitä kuviteltiin. 

Jokelan maneesi on monelle hevoselle hieman hankala, se on tiiliseinäinen halli, aika kaikuva ja sunnuntaina aurinko paistoi maneesiin sellaisesta kulmasta, että valojen ja varjojen kontrasti oli todella ärhäkkä. Leevi hermostui hieman heti sisällä tullessa, vaikka verkkapuolella olikin kavereita seurana. Mutta lopullisesti asiat meni pieleen, kun Leevi säikähti suurta varjoa, joka lankesi seinälle juuri meidän ravatessa ohitse. Ja tosiaan, se ei ollut mikään pieni säikähdys, vaan tukijoukkojen mukaan ponin silmät pyörähtivät päässä, minkä jälkeen Leevi ryntäsi suoraan päin toista ratsukkoa... Ja Leevi ei koskaan ryntää ei ihmisten eikä hevosten päälle! Onneksi sain ohjattua meitä sen verran sivuun, ettei nyt ihan yhteen törmätty ja kaikki selvisivät lopulta säikähdyksellä. 

Se sitten riittikin Leeville. Poni ei toennut säikähdyksestä koko aikana, vaan "rauhoituttuaan" alkoi kiukuttelemaan ja hyppimään. Radalle mentäessä tosiaan teki kunnon lehmänpukin tuomaripöydän vieressä... Eka pystyyn ja siitä pukki. Ai että tuomari tykkäsi. Rata meni muutenkin ihan persiilleen, keskiravit poni rynnisti laukassa, ei kuunnellut pohjetta, jarruista ei ollut mitään tietoa ja siis poni oli ihan idiootti! :D

Loppuverkassa Lepa saikin sitten kunnon kyytiä, koska totesin, että pienen poninkin on opittava, ettei ratsastajaa kuskata miten sattuu. Lopulta siirtymiset laukasta käyntiin, pysähdykset, temponvaihtelut ja kokoomiset sujuivat ongelmitta. Siihen oli hyvä lopettaa. Leevikin vaikutti ajattelevan, että "ai perskule tässähän joutuu höykytykseen jossei oo nätisti". ;)

Radan jälkeisestä ärtymyksestä toivuttuani naureskelimme tukijoukkojen kanssa Leevin tempaukselle. Onneksi lähellä on ihmisiä, jotka eivät ota tätä touhua niin vakavasti. Oppii itsekin nauramaan toilailuille ja epäonnistumisille. :)

Alla kuvia verkasta, kun poni oikeesti oli hienona!

********************

Nuorten suokkien kanssa on mennyt myös kivasti. Piko on vaihteeksi maneesitallilla treenailemassa kouluratsun alkeita ja Aku kotona lomailessa ja maastoilemassa. Pikon kanssa ravi on kehittynyt tosi tosi paljon! Laukka on vielä jytäämistä ympäri kenttää, mutta nostot onnistuu hienosti. Eilen mentiin vähän puomeja ja kavaletteja, Pikon pitäisi oppia paikallistamaan omat koipensa hieman paremmin. 

On mieletöntä, että mulla on mahdollisuus ratsastaa erilaisia ja eri-ikäisiä hevosia. Kaikkien kanssa oppii paljon. Hepustakin tulee isona vielä hieno, sillä vaikuttaa olevan todella laadukkaat askellajit. Heppua en ole hetkeen ratsastanut, mutta eilen tuli treenattua laukkaa, kun Herra Hepuli oli hieman kenkkuilutuulella ja heitti muutamaan kertaan mojovat pukit. Tästähän kuski ärähti ja sitten mentiin haipakkaa! :D Nuoren kanssa pitää muistaa, että suunta on ratsastaessa aina eteen. Turha alkaa riuhtomaan, kun ainakin Hepun kanssa (näköjään) toimii, kun käskee eteen ja eteen ja eteen. Loppui muuten pelleilyt kuin seinään. :)

Leevin kanssa puuhastelu ei ainakaan tee elämästä tylsää ja yllätyksetöntä!

Leevin kanssa valmennuksessa

Vau vau ja vielä kerran vau. Kävimme tiistaina aamupäivällä Leevin kanssa Aminoffin valmennuksessa, ja voi hitsit se pieni ponin pallero osaa aina yllättää. Tai onhan jo tiedossa, että Leevistä löytyy liikettä ja laatua, mutta tunnin aikana itsellekin tuli sellaisia ahaa-elämyksiä ja fiiliksiä, että tässähän oikeasti ratsastetaan! Paras kommentti, jonka olen ikinä kuullut valmentajalta ”voi luoja se on kaunis!”.  Ponin omistajan äiti myhäili katsomossa tyytyväisenä. ;)

Valmentaja muistaa Leevin jostain kevään seurakoulukisoista, joissa oli verkassa pistänyt merkille, että hieno poni kyseessä. Leevin kanssa ollaan siinä mielessä vielä vaiheessa, että ongelmakohdat tarvitsevat paljon lisätreeniä ja kaikkea sitä potentiaalia, joka Lepassa piilee, ei vielä ole saatu kaivettua esille. Leevi on kuitenkin vasta 11-vuotias, ja sitä on käytetty todella säästeliäästi Suomeen tulonsa jälkeen ja se on saanut nauttia elämästä ilman sen kummempia stressauksia, kuten aktiivista kilpailemista ja valmentautumista. 

Leeviä on periaatteessa erittäin helppo ratsastaa, sillä se on todella herkkä istunnalle. Tunnilla kiinnitettiinkin paljon huomiota istuntani käyttöön ja sen vaikutukseen. Kun muistan istua syvällä satulassa, olla nopea pohkeesta ja pysyä suorana ja jäntevänä, Lepa kulki paikoin niin upeasti, että fiilis oli todella katossa! Vaikka Leevi on kevyt ja herkkä, sen kanssa täytyy olla todella tarkkana, sillä se tippuu todella nopeasti pois pohkeen edestä, tulee ihan tyhjäksi ja sitä kautta tippuu ihan rullalle alas.

Emme tehneet ihmeempiä harjoituksia, lähinnä perusratsastusta ja paljon ympyröitä tarkoituksena saada asetus ja taivutus kuntoon. Itselläni on ongelma oikean käden kanssa, sillä jostain ihme syystä takerrun vasemmassa kierroksessa oikeaan ohjaan vahvemmin kuin vasempaan. Vasemmassa kierroksessa Leevin pää siis ei ole suorassa. Poni oli tunnin aikana välillä vasemmasta ohjasta aika tyhjä, joten otan oikean ohjan liian vahvasti kompensoidakseni oikean puolen tyhjyyttä... Hirveä oravanpyörä: liian vahva oikea tuki, joka johtuu tai johtaa (kumpi oli ensin, muna vai kana?) siis vasemman puolen tyhjyyteen, ja sitä yritän korjata ottamalla vielä enemmän vasemmalta. :D Huoh.

Mutta tosiaan, paljon hyviä ideoita ja vinkkejä saimme. Leevin käynti on parantunut viime aikoina aivan älyttömästi, yhdet kasithan olemme kisoissa jo saaneet, mutta tänään valmentaja sanoi, että uskaltaisi jopa antaa (siis siitä käynnistä mitä näytimme tänään valmennuksessa) ysiä. Ysiä!
Jarrutkin ovat löytyneet viime aikoina! Leevillä on inhottava tapa olla välittämättä pidätteistä, kun sille päälle sattuu. Yksi syy tähän on ponin äärimmäinen uteliaisuus ja kiinnostus kaikkea kohtaan. Jos esimerkiksi ratsastan sillä tiellä, ja pellon toisella puolella menee auto, Leevin mielestä on pakko keskeyttää duunit ja alkaa tuijottaa ko. autoa... Lutuinenhan se on, mutta kyllä niihin töihinkin pitäisi välillä jaksaa keskittyä. ;)

Istunnasta, itsensä kehittämisestä ja motivaatiosta - upea viikonloppu

Koko viikonloppu taittui SuoRan valmennusleirillä Ypäjällä. Upea leiri, josta jäi käteen paljon pohdittavaa ja ajateltavaa. 

Perjantaina puolenpäivän jälkeen keräsimme tavarat kasaan ja lastasimme hevoset traikkuun syksyisessä säässä - vesisateessa. Ja jottei matka olisi käynyt liian mukavaksi, pilvet piiskasivat vettä maahan ihan olan takaa. Ajoradat olivat tulvillaan ja juuri ja juuri tuulilasista näki eteensä. Vaikka muutamia hulluja kamikaze -ohittelijoita matkan varrella riitti, pääsimme lopulta ehjin nahoin perille. On muuten jännä, että vaikka sataisi kissoja taivaalta ja eteen ei näkisi tuon taivaallista, niin joidenkin autoilijoiden mielestä hevoskuljetus on pakko ohittaa, eikä väliä, vaikka traikkua vedettäisiin tien maksiminopeudella. Olen alkanut vahvasti epäillä, että nämä henkilöt tavaavat sanat "hevoskuljetus" tai "hevosia" lauseeksi "ohita mahdollisimman nopeasti!". 

Ensimmäinen valmennus Pikon kanssa oli aivan hirveää. En ole ehtinyt käydä ratsastamassa Pikolla lähes ollenkaan, sillä Aku on ollut minulla maneesitallilla ja aikaa on mennyt sen kanssa. Lauantaina ratsastus sujui jo huomattavasti paremmin ja sunnuntain aamutunnilla fiilis oli aivan mieletön. Mahtava valmentajamme laittoi halukkaat (eli noin puolet koko porukasta) ratsastamaan liinassa ilman jalustimia ja ohjia. Tarkoituksena oli kartoittaa ja parantaa omaa istuntaa ja sen ongelmakohtia. Ihan mieletön juttu, jota aion tehdä mahdollisuuksien mukaan kotonakin! 

Se herkkyys, rentous ja oman kropan tiedostaminen, jotka tuota kautta löysin ratsastukseeni kyseisellä tunnilla, olivat todella mieltä avaavat. Lopputunnista teimme ihan perus ravi-käynti-ravi siirtymisiä. Oli upeaa päästä Pikon kanssa siihen pisteeseen, että se siirtyi ravista käyntiin pelkästä normaalia raskaammasta uloshengityksestä. 

Edellisenä iltana olimme puhuneet teoriatunnilla istunnasta, mistä koko idea liinassa ratsastukseen lähtikin. Kyllähän nyt varmaan jokainen tajuaa, että liinassa ilman ohjia ja jalustimia meneminen kehittää tasapainoa ja istuntaa, mutta kuinka siihen tarvitsee jonkun muistutuksen, jotta asia oikeasti palaa mieleen ja sen ymmärtää. Istunta on muutenkin kaiken alku ja juuri. Huonolla istunnalla voi saada hevosen jännittämään selkäänsä, estää sen liikkeet ja aiheuttaa niin paljon muitakin ongelmia, ja sitten ihmetellään, miksei hevonen kulje. Luulisi jokaisen ratsastajan pyrkivän kehittämään itseään ja istuntaansa, mutta valitettavasti se ei taida olla näin...

Muun muassa Leevin omistajan kanssa puhuimme menestymisestä ja ennen kaikkea nöyryydestä, joka siihen menestymiseen varsinkin kouluratsastuksessa tarvitaan. Jos ylpistyy ja kadottaa tarpeen kehittyä, ollaan mitä todennäköisemmin polulla, joka ei vie eteenpäin. Ja jos ollaan siinä pisteessä, että ajatellaan, ettei istuntaharjoituksesta ole hyötyä, tai tuhahdetaan "tyhmälle idealle" siinä pelossa, että harjoitus palauttaisikin sinut maan pinnalle huomaamaan, ettei se oma ratsastus olekaan Kyran tasoa, ei tie tosiaankaan vie eteenpäin.

Viikonloppu sai motivaationi kasvamaan entistä enemmän, vaikka se onkin jo tässä viime aikoina kasvanut ihan "itsestään". Kunnianhimo ei mielestäni poissulje nöyrää asennetta. Ja nöyryydellä en nyt tarkoita, että pitäisi pää painuksissa hiljaa hissutella, että tällanen mä nyt oon ja kattellaa opinko uutta. Vaan sitä, että itseään kehittäessä ja oppiessa paremmaksi ratsastajaksi, muistaa, tiedostaa ja hyväksyy heikkoutensa ja ne asiat, jotka eivät luonnistukaan tuosta vain. Ottaa opiksi omista (ja myös toisten) virheistä ja kuuntelee neuvoja, eri näkemyksiä, haluaa saada uutta tietoa ja päivittää vanhaa. Koska tässäkin maailmassa on niin paljon mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, miten asiat pitäisi hoitaa ja mikä on oikein ja mikä väärin, kuin on hevosihmisiäkin. 

Varsinkin nyt, kun olen monessa eri paikassa, olen tullut siihen tulokseen, etten ota asioihin mitään tiettyä linjaa. Kuuntelen kyllä kaikkia ja pyrin löytämään ne parhaat vinkit ja parhaat toimintatavat kuhunkin tilanteeseen. Mielestäni pahin virhe on kapeakatseisesti olla jotain tiettyä mieltä, ja poissulkea kaikki muut kannat asiaan.

Mutta onneksi suurimman osan mielestä hevosten terveys on etusijalla. Kunhan kaikki vielä muistaisivat, että hevoset ovat hevosia, ja annettaisiin niiden myös olla hevosia, niin asiat olisi aika hyvin! :D

Mutta tosiaan, kiteytettynä palo kehittyä paremmaksi ratsastajaksi on aika hurja! Ei muuta kuin treenaamaan ja kuuntelemaan neuvoja. Vielä kun kaikki asianomaiset vielä jaksaisivat huudella sieltä kentän laidalta että "ryhti! katse! rentoudu! istu! rennot kädet! jalka kiinni!" niin jippii! Aion myös pakottaa kaikki kynnelle kykenevät rääkkäämään mua liinassa ilman ohjia ja jallareita, jotta oikea istunta löytyisi sieltä jostain satulan uumenista. ;)

Motivaatiota tietenkin lisää hyvä palaute. Mieletön fiilis kuulla valmentajalta, että olen tehnyt hyvää työtä Akun kanssa, ja että muutamat laukkapätkät olivat kerrassaan upeita. Tosiaan yhden valmennustunnin menin Ypäjällä Akulla. Ravissa on työstämistä, mutta laukka on ollut todella hyvää viime aikoina. Pariin otteeseen tulikin ihan älytön fiilis, kun sain laukan pyörimään paremmin kuin koskaan, ja jo valmiiksi edestä kevyt Aku nousi ihan uusiin sfääreihin ja tuntui, että ohjat olisivat vain kadonneet johonkin! Lisää sellaista.

Kuvia ei viikonlopulta valitettavasti pahemmin ole. Sunnuntaina (väsyneenä ja kroppa kipeänä) oli kuitenkin pakko mennä ratsimaan vielä Leevi ja Heppu - ja testaamaan upouusi kenttä! Tähän asti Leevin tallilla ei ole ollut kenttää, mutta mikä ihanuus siellä nyt koreilee! Tekemistä pohjan kanssa vielä riittää, mutta siinä pystyi jo hyvin kävellä, ravata ja ottaa laukkapätkiä. Kuvia eiliseltä ja tältä päivältä alla.

Heppu 3v. Ihan jatkuvasti ei näin nätisti mennä, mutta kokoajan paranee
ja hyvät pätkät lisääntyvät ja pitenevät!

Tällä kertaa lopetan tämän postauksen lopulta ikäviin asioihin, sillä Hepun isä, upea ja mahtava Sumiainen lopetettiin viime yönä. Itse en ole kyseistä herraa koskaan päässyt livenä näkemään, mutta Hepun omistajalta kuullut ja paljon lukenut Sumpin menestyksestä ja elämästä. Heppu on vielä kuin ilmetty isänsä. Voimia kaikille Sumiaisen taustajoukoille!

"Heppu", i. Sumiainen, ei. Lerkkana