lauantai 14. syyskuuta 2013

Suomenratsujen Kuninkaalliset

Huhhei, kiirettä pitää opiskelijan!

Pari ekaa viikkoa yliopistolla menee aikamoisessa tohinassa, joten hieman tulee kunkkareiden postaus jälkimainingeissa - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Perjantaina kymmenen jälkeen starttasimme kotitallilta ja suuntasimme kohti Ypäjää. Mulla oli startti vasta kahden aikaan, mutta lähdettiin ajoissa ja kierreltiin vähän katselemassa ja tutkimassa myyntikojuja. Mukaan tarttuikin muun muassa Kingslandin kisapaita, Equipagen kisahanskat ja Akulle ihana otsapanta sekä sadeloimi akuuttiin tarpeeseen. Vielä edellisenä iltana Ilmatieteenlaitos ennusti kaunista puolipilvistä säätä, mutta ennusteet eivät ihan pitäneet... Ypäjälle saavuttuamme taivaalta ripotteli pientä tihkua ja verryttelyyn päästessämme satoikin jo kunnolla. Kaikki muut kamppeet muistettiin ottaa mukaan, mutta sadeloimi jäi tallille - mitä sitä sadeloimea nyt poutasäällä? Noh, osaanpahan tästä edes varautua kaikkeen.

Verkassa Aku tuntui aivan superhyvältä! Pohja oli verkkakentällä aivan super, Aku oli sateesta huolimatta keskittynyt, avuilla, energinen ja kuuliainen. Tukijoukot huusivat laidalla elintärkeitä ohjeita: "ratsasta!". Tein tapani mukaan lyhyehkön verryttelyn. Ensin pitkät alkukäynnit, sen jälkeen ohjia hieman käsiin, takapään väistättelyä ympyrällä, sen jälkeen eteen ja alas ravia suoralla sekä isoilla ympyröillä. Ravin jälkeen käyntiä pitkin ohjin, avoimessa muodossa laukkaa ja pikku hiljaa kokoamista. Akun saa parhaiten alussa avuille jyrkällä käyntiväistöllä ja ympyrällä väistättämisellä. En kikkaillut mitään sen kummempaa, muutamia lisäyksiä, väistöjä, siirtymisiä ja vastalaukkoja, lähinnä yritin vain ratsastaa ja istua - keskittyä. 

Kerrankin radalla oli sellainen draivi ratsastaa, että huh! Olin jo aiemmin päättänyt, että tällä kertaa en jää piipertämään, nyhjäämään ja matkustamaan. Asenteen muutos tuotti muuten tulosta! Aku oli läpi radan energinen ja pysyi aika hyvin koottuna. Pieniä teknisiä juttuja oli siellä täällä, mutta ei mitään isompia rikkeitä. Lopputervehdyksessä ratsastaja läähätti puna kasvoillaan, joten tavoite saavutettiin - olin ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti ratsastanut koko radan läpi. Jäimme tukijoukkojen kanssa odottamaan tuomiota. Tavoitteena oli vain saada hyvä rata ja prosentit sinne kuudenkymmenen tuntumaan, sillä aika kovassa seurassa oltiin. Lopulta tulos oli odotettuakin kovempi, yli 60% ja sillä hetkellä kolmannelle sijalle! 
Loppu päivä menikin sitten jännittäessä, että kuinka moni vielä painaa ohi meistä. Toiseksi viimeisen ratsukon tulosten kuuluttamisen jälkeen varmistui, että sijotuimme kuudennelle sijalle. Siinä seurassa tällä kokemuksella se oli aika huippu juttu, kun kyseessä oli vielä meidän kauden ensimmäinen aluetason helppo A-startti.

Aamupäivän sateen jälkeen kelikin kirkastui, ja lopulta päivästä tuli oikein onnistunut, kun kotiinkaan ei lähdetty tyhjin käsin. ;)


© Terhi Lehtimäki / http://terhil.blogspot.fi/

© Terhi Lehtimäki / http://terhil.blogspot.fi/





Kel' on heistä on pyörein pylly? ;)
Akun tyyliin lähtö kunniakierrokselle. :D Tättärää.