sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ex tempore -kisat

Käytiin sitten ”hetken mielijohteesta” starttaamassa Hämeenlinnassa seurakisoissa. Mua jäi pahasti nyppimään viimekertainen läsähdys radalla, joten halusin päästä tekemään revanssin ennen Ypäjän koitosta. Siellä nimittäin samassa luokassa starttaa aikamoisia tekijöitä, eli sinne ei mennä vain kokeilemaan...

Tein niin kuin olin suunnitellut, eli verryttelyn jälkeen menin radalle reipastempoisessa kevyessä ravissa, enkä alkanut nyhväämään ja päästänyt Akua jännittymään. Huvitti alkuun, koska Aku selkeästi reagoi tähän uuteen tyyliin. Se nimittäin tuntui hieman hölmistyneeltä siinä kiertäessämme rataa reippaassa ravissa. Ilmeisesti kikka toimi, sillä se ei yhtään jähmettynyt tuomaripäädyssä ja liikkui ihan kivasti. Otin vielä yhden laukannoston ennen kuin pilli soi, ja hieman sen jälkeen istuin harjoitusraviin, rauhotin tahdin ja kokosin. En halunnut ottaa sitä kiinni heti lähtömerkin jälkeen, ettei se ehdollistuisi pillin ääneen ja seuraavalla kerralla ahdistuisi siitä.

Radalla Aku liikkui paljon paremmin eteen ja kuulemma ulkopuolisin silmin oli myös ryhdikkäämpi, eikä jäänyt niin pahasti etupainoiseksi. Ja tällä kertaa Aku ei naksuttanut radalla lähes ollenkaan! Siitä olen todella tyytyväinen. Se on päässyt pahasta tavasta melkein kokonaan pois. Ainoastaan jännittyessään ja ahdistuessaan se saattaa alkaa naksuttamaan.
Lisäksi uskalsin jopa tökkäistä kannuksella pari kertaa kylkeen, kun pieni pohjeapu ei meinannut mennä läpi! En tiedä pitäisikö tuon olla iloitsemisen aihe, mutta mulle se on. Edelleenkin perisyntini on jäädä himmailemaan ja ajatella, että enhän mä nyt voi sitä käskeä, tuomaritkin kattoo! Todellisuudessa luultavasti kukaan muu ei edes huomannut pientä huomauttamista kantapäällä, mutta itselle se tuntuu aina suurelta. Mutta tosiaan, joskus pitää olla pienen hetken vahva, jotta voi taas olla kevyt ja lempeä. Hevosta ei saa koskaan turruttaa ja opettaa siihen, että apuja ei tarvitse kuunnella.

Edelleenkään suoritus ei ollut samanlaista menoa mitä verkassa, mutta parempaan suuntaan kuitenkin. Parhaimmillaan Aku on todella herkkä, kevyt ja toimii kuin ajatuksesta. Vielä emme ole saaneet sellaista fiilistä radalle, mutta ehkä se tulee ajan kanssa. Radassa oli ihan kivojakin pätkiä, esimerkiksi siirtymiset sujuivat taas ihan mallikelpoisesti ja saatiin niistä useamman kerran 7 ja 7,5. Peruutus oli harmittavasti hieman varovainen. Se on nykyään nimittäin mennyt aika kivasti. Emme ole pitkään aikaan treenanneet sitä yhtään, mutta kun tässä joku päivä taas kokeilin peruutella, Aku yllätti ja peruutti hirmu hienosti suoraan ja reippaasti! Ilmeisesti opit olivat jääneet hautumaan ja vain loksahtaneet paikoilleen.

Sisääntulot tervehdyksiin olivat myös aika hyviä, molemmilla kerroilla Aku pysähtyi tasan ja saatiin seiskaa. Silti olin hieman naama rutulla radan jälkeen (tosin lopputervehdyksessä kauniisti hymyilin tuomarille ;). Tietenkin olin tyytyväinen, että Aku oli liikkunut paremmin eteen, mutta fiilis ei ollut niin hyvä suorituksen aikana. Sen takia hieman huvitti, kun mukana ollut kaveri kiikutti virne naamalla tuomaripaperia, ja sanoi meidän yltäneen sillä hetkellä kolmannelle sijalle prosentein 64,2%. Meidän jälkeen yksi meni vielä ohi, joten lopputulos oli 4 sija. 

Tuomarin kommenttina oli huvittava "uuttera ratsu". Aku kerää muutenkin näitä kiinnostavia luonnehdintoja... Akua on esimerkiksi useammankin kerran kuvailtu sympaattiseksi. Heh, tiedä sitten miten tuon ottaisi? Mutta totuushan on, että se on melko erikoinen niin värinsä (suokille suht harvinainen väri), rakenteensa kuin liikkeidensäkin puolesta. Tänään palkintojenjaossa Akua taas kehuttiin, kun vaihdoin tuomarin ja ruusukkeiden jakajan kanssa muutaman sanan. Kyseinen nainen tosiaan kehui Akua hirmu hienoksi ja sanoi, että Aku näyttää melko haastavalta ratsastettavalta, suuren kokonsa ja isojen liikkeidensä takia. Ja tottahan se on. Luonnostaan etupainoinen ja hyyyvin laajat liikkeet omaava suomenhevonen ei ole ihan helpoimmasta päästä saada ruotuun - varsinkaan, kun ratsastaja on tällainen kukkakeppi. :D Mutta onnistuminen kovan työn jälkeen tuntuu sitäkin antoisammalta.

Mutta vaikka hevonen ei jännittynyt, niin saatiin sitä jännitystä muullakin tavalla aikaan. Olimme lähdössä kotimatkalle, kun yhtäkkiä traikun sivuovi melkein irtosi sitä suljettaessa. Siinäpä sitä oltiin ovi sylissä ja ihmeteltiin. Pienen kriisipohdinnan jälkeen saimme oven suurin piirtein paikoilleen, ja varmistimme sen vielä taidokkaalla liinaviritelmällä... Mahtoi näyttää mielenkiintoiselta liikenteessä. Selvisimme kaikesta huolimatta kotiin ehjin nahoin ja hengissä, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta pienenä vinkkinä kaikille: vaikka teillä olisikin suht uusi traikku, kannattaa tarkistaa säännöllisesti, ettei mikään osa tai pikku nippeli ole päässyt jostain syystä haperoitumaan... Voi pahimmassa tapauksessa käydä hullusti.

Päivä oli mukavan leppoisa, ja kylläpä taas kelit suosi! Päivällä auton lämpömittari näytti +14 astetta ja syysaurinko lämmitti ihanasti!


alkuverkkaa

Miettimistauko?






Kunniakierrokselta, kunnon etujalan ojennus. :D
Ei edelleenkään kyetä rauhalliseen kunniakierrokseen. ;)

tiistai 1. lokakuuta 2013

Tampere ja karva-apina


Sunnuntaina starttasimme todennäköisesti kauden toiseksi viimeisimmät kisamme Tampereella Niihamassa. 
Aamu olikin aika vilakka, sillä lämpöasteita ei ollut tallille saapuessamme kuin muutama. Syksy on siis lopulta täällä!

Luokka oli alkanut jo kahdeksalta aamulla, joten meillä kävi todella hyvä tuuri, kun olimme häntäpäässä lähtölistaa - meiltä ajaa Tampereelle lähes kaksi tuntia, joten olisi voinut tulla aikainenkin lähtö... Nyt kuitenkin matkaan lähdettiin ihan ihmisten aikoihin hieman ennen yhdeksää. Oli muuten ensimmäinen kerta elämässä, kun lähden kisoihin etuajassa aikataulusta! Ihmeitä voi siis tapahtua.

Verryttelyssä Aku oli tapansa mukaan aivan sairaan hyvä. Nyt sillä oli älyttömästi energiaa, ruunan rupsukka lähinnä leijaili pitkin verkkakenttää. On se kumma, kun valmennuksissa ja verkassa meillä toimii todella hyvin, mutta sitten radalla meno läsähtää ja kotona itekseen treenatessa ei mitään isoja wow-elämyksiä ainakaan hirvein usein tule. No kuitenkin, verkassa oli huippufiilis. Hevosen ratsastettavuudessa arvostan sitä, että se liikkuu itse eteen, jolloin oma hommani on vain pitää kasassa palikat, säädellä ja ohjata. Mikään ei ole inhottavampaa kuin joutua pumppaamaan konia eteen ja keskittää kaikki energia vain siihen, että ylipäätään liikuttaisiin. 
Radalle mentäessä Aku jäi vaihteeksi kyttäämään tuomaripäätyä, ja ahdistui taas. Se alkoi naksuttaa suullaan, josta heti huomaa sen jännittyneisyyden. Myös eteenpäinpyrkimys katosi, ja siitä tuli edestä raskas. Eli perus meidän ongelma... Joten, ei liene yllätys, että tuomaripapereissa mainittiin taas eteenpäinpyrkimyksen puutteesta, ja lennokkuudesta tuli huonot pisteet. Lopputulos helppo B:3 -luokasta siis 60,9%. Turhauttaa aika vietävästi, kun mahdollisuudet olisi olleet vaikka mihin, mutta sitten radalla ei kuitenkaan päästä näyttämään edes sitä meidän keskivertosuoritusta. 
Ensi kerralla aion mennä radalle reipastempoisessa kevyessä ravissa, ratsastaa vain reippaasti ja rohkeasti eteen, enkä anna Akulle aikaa jähmettyä. Ongelma on siinä, etten osaa korjata ja poistaa / lieventää Akun jähmettymistä. Silloin, kun se ei tee sitä, meillä menee yleensä ihan hyvin (esim. viimeksi sijoitus Ypäjällä). Täytyy kokeilla tuota taktiikkaa. Eteen, eteen, eteen ja vasta vihellyksen jälkeen istun alas ja kokoan ja rauhotan menon. 

Mitättömästä suorituksesta huolimatta tuomareilta tuli ihan kivoja kommentteja: "näyttävä hevonen" sekä "lupaavanoloinen hevonen". Varsikin tuo viimeinen pisti hymyilyttämään! :) Toinen olisi muuten sijoittanut meidät 7. palkintosijalle. 

TRS 28.9.13 © http://hamh.pic.fi/

Ja miksi karva-apina? Koska Akua ei olla vielä klipattu, ja se on aika mörökölli karvojensa kanssa. Karva on kuitenkin todella hyvässä kunnossa, ja kylkiä ja takapuolta koristaa hienot markanlaikut. Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä Akusta Nakupelle. Valmennuksissa se on pari kertaa väsähtänyt nopeammin kuin ennen, mitä en yhtään ihmettele - jos itse laittaisin toppahaalarin päälle salille, niin varmaan puhti loppusi nopeammin. 

Viime viikolla olimme taas sienessä Aksuttimen kanssa! Se on kyllä hauskaa. Aku saa mutustella heiniä sillä aikaa, kun mä kykin saalistamassa kantarelleja. Meidän suhde on parantunut tämän vuoden aikana tosi paljon. Voin hyvin jättää sen metsässäkin hetkeksi irti poimiessani sieniä, ja se seuraa mua ja pysyy lähellä. Mainio otus, meillä on hirveän kivaa yhdessä. :)
Alla vielä kuva apurista ja saaliista!