Hyvän mielen hetkiä

Keskiviikon maastolenkki, ja Suomen luonto näyttää parhaat puolensa.

Lähteminen tuo kokemuksia, mutta palaaminen saattaa avartaa mieltä vielä enemmän. Kuinka huippua on huomata, että ennen itsestäänselviä asioita alkaaki arvostaa aivan toisella tapaa - todella huippua! Tällaisia tuntemuksia sain tänään irti vuokratammani kanssa. Saksassa kaikki hevoset olivat upeita, suuria, kalliita, kyvykkäitä, klipattuja, vinttikoiramaisen hoikkia kilpureita. Hetken jouduin nieleskelemään järkytystäni, kun tiistaina ensi kertaa menin tallille, ja vastassa oli pieni, talvikarvasta pörröinen ja vatsanalueelta suuresti paisunut pönikkä... Olihan se edelleen oma kultamuru kauniine silmineen, mutta muutamassa viikossa ehtii tottua tiettyyn muottiin. 

Kuitenkin viimeisetkin järkytyksen rippeet karisivat viimeistään tänään. Olosuhteet olivat todella vaatimattomat; kova tuuli ravisutti maisemaa ja riepotteli puita miten sattuu, lunta tuprusi ja kenttä jäässä. Kuitenkin lähdin sisukkaasti tallin viereiselle pellolle ratsastamaan. Jo siinä vaiheessa monet hevoset olisivat tehneet stopin tai vähintään saaneet kunnon kilarit aikaan - mutta eipä tämä neiti! Siellä mentiin avot ja sulut, väistöt ja lisäykset sulassa sovussa, vaikka tuuli ujelsi korvissa välillä siihen malliin, ettei edes omia ajatuksiaan kuullut! Kaiken kruunasi, kun metsän takaa räjähti taivas täyteen ilotulituksia. Tamma katsahti hetken taivaalle, mutta jatkoi hommia niinkuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa tipahti ratsastajan leuka maahan... mitämitämitä? Meinasin tikahtua ylpeydestä, eikä muutama ylimääräinen kilo merkinnyt enää mitään. Uskallampa väittää, että jokaikinen kilparatsu, jota Saksassa hoidin, olisi saanut vähintään sydänkohtauksen.

Kaikkea sitä pitääkin itsestäänselvyytenä. Sen takia on hyvä lähteä saamaan hieman kontrastia ja näkökulmia asioihin. Vuokratammani on mahtava pakkaus, josta on iloa niin maastolenkeillä, laitumella söpöstellessä kuin kilparadoillakin. Ei tarvita solariumia tai maneeseja pärjätäksemme (vaikka olisihan se maneesi näillä keleillä aika luksusta ;). 

Loppuun muutama fiilistelykuva. 

Maanantaina Suomeen

Se oli sen pituinen reissu se. Pahoitteluni kaikille lukijoille, jotka olisivat mielellään lukeneet saksalaisen hevostallin elämästä ja erikoisuuksista. Sopimukseen kuului, että koeaikani kestää sen kolme viikkoa, jonka jälkeen päätän haluanko jäädä ja kuinka pitkäksi aikaa. En ala syitä sen enempää erittelemään, mutta päädyin siihen tulokseen, että palaan takaisin Suomeen. Harmillista puolin ja toisin, mutta ehkä parempi näin.

Monet olivat kovin pahoillaan - minä mukaan lukien. Monia työkavereita ja hevosia jään tietenkin kaipaamaan, mutta nopeastihan sitä alkaa uudet tuulet puhaltaa. Kaikesta huolimatta oli mukava palata Suomeen taas yhtä kokemusta rikkaampana. Jatkosta en tiedä. Kutkuttava ajatus, että taas ovat kaikki ovet avoinna. Jäänkö Suomeen, vai lähdenkö muualle ulkomaille?

Viimeisellä viikolla loputkin hevoset kotiutuivat kahden viikon kilpareissulta, eli tallissa päristeli koko 18 hevosen joukko. Siinäpä sitten tutustuin vielä viiteen uuteen hevoseen. Reissu oli ollut hyvä, ensimmäiseltä viikonlopulta oli mukaan napattu monta sijoitusta ja yksi voittokin. Hevoset selvästi nauttivat päästessään vihdoin kotiin ja piehtaroimaan omiin karsinoihin puhtaisiin puruihin!

Muuten viimeiset päivät sujuivat normaalisti. Maanantaina menin vielä aamulla auttamaan talliin ja syöttämään hyvästelyomput kaikille heppasille. Matkalaukun pakkaaminen kävi nyt suuresti helpommin kuin viimeksi (jännä juttu). Lentokone nousi maasta klo 13.45 paikallista aikaa. Välilasku taas Kööpenhaminaan, 6,5h odottelua lentokentällä seuraavaa konetta ja vihdoin Suomessa eilen vähän yli yksitoista illalla. Oli hieman epätodellinen olo - istua auton takapenkillä matkalla kohti kotia ensilumen leijaillessa alas taivaalta.

Lyhyeksi jäi tämä tarina, mutta ehkäpä tulossa on uusia seikkailuita? En ajatellut kokonaan hylätä blogiani, vaikka se edelleen kantaa nimeä Maanantaina Saksaan. Jatkossa suunnittelin kirjoittavani kommelluksistani vuokrahevoseni ja naapuritallin ponin kanssa. Ja eipä sitä tiedä, jos ensi maanantaina suuntana onkin taas joku toinen paikka. Mutta suuren suuri kiitos kaikille lukijoille ja kiinnostuneille, ikävä tuottaa pettymys - mutta hei, sellaista elämä on. ;)

Sunnuntailöysäilyä

Tuuli ulisee nurkissa, mutta mullapa on vapaapäivä!

Ah, tekipä hyvää saada uinua pitkälle aamupäivään - ei tarvinnut repiä itteensä ylös puoliunessa kello kuusi! Eilisestä illasta lähtien täällä on tosiaan ollut kova tuuli, joka yltyi yön aikana ihan kunnon myräkäksi. Hyvä, että pysyi aamupalaleivät lautasella, kun tulin keittiöstä huoneeseeni (kuljen yhteiseen keittiöön muutaman askeleen verran ulkokautta)! Viereisen metsän puut huojuu ja moshaa siihen malliin kuin olisivat kunnon ärjyhevimetallikeikalla. :D

Loppuviikko on sujunut normaalisti lukuunottamatta pieniä ystäväisiämme milbeneitä, jotka ovat iloksemme ottaneet muutaman hevosemme olinpaikakseen. Wikipedia tiesi kertoa, että milbenit ovat jonkin sortin punkkieläimiä... Enempää en yökötykseltäni ja vainoharhaisilta kutinoiltani halunnut lukea. Muut työntekijät ovat kyllä vakuutelleet, etteivät ne tartu ihmiseen... No, näiden pienten öttiäisten takia kaikki loimet (juu, tallissa on tällä hetkellä 13 hevosta, joista jokaisella 2-3 loimea) täytyi suihkutella desinfiointiaineella, ja pistää satulahuovat, pintelit ja suojat pyykkiin. Muutamaan kertaan ehdin jo kirota, kuinka hulppealta tilalta löytyy kaikenmaailman solariumit ja hienoukset... mutta meidän pyykkikone! Mutta meidän pyykkikone vieköön! Se on kolikon kokoinen ja joltain kivikaudelta peräisin... Eli pari koneellista ei ihan riitä kaiken sen tavaramäärän pesuun. Pahiten oireilevat hevoset saivat eläinlääkärin toimesta ruiskulla jotain lääkettä, mutta sen lisäksi olemme suihkineet lääkeainetta myös suoraan hevosiin. Eilen alkoi jo näyttää siltä, että olemme voiton puolella! En ole koskaan ko. elukoista kuullutkaan, mutta täällä ne vaikuttavat olevan aika yleisiä. Ennen Suomeen paluuta pesen ja desinfioin tallivaatteeni kyllä niin huolellisesti, ettei yksikään ällötys pääse omia mussukoitani häiritsemään!

Hellyyttä tilan hevosten kesken :)

On kiva huomata, että monia kiinnostaa lukea blogiani. :) Työpäivät ovat niin hektisiä (ja pitkiä), ettei kuvailulle oikeastaan jää aikaa - ja tietenkin vapaapäiville sattuu vain sadetta ja hirmumyrskyjä, jolloin kuvailut on yhtä turhan kanssa. Yllä ja alla kuitenkin pari kuvaa, joista ei nyt hirveästi pääse miljöötä näkemään, mutta ainakin omasta mielestäni kuvaa kuin kuvaa on kiva katsella. Jos jotain kiinnostaa enemmänkin tila ja sen ympäristö, laittakaa Googleen hakusanaksi Radesforder Hof, niin pääsette katselemaan kuvia tilan omilta nettisivuilta.

Maailman kiltein ori Canturado!

Kuva D-tallista

Kellon ympäri

Joku halusi kuulla, mitä kaikkea työpäivät sisältää. Kirjoitampa siis tämän päivän ohjelmasta.

Torstain 24.11.11 päiväohjelma:

• 06:00: Herätys. Pari kertaa torkkua...

• 06:14: Paniikkiherääminen! Huh, olin nukahtanut kesken torkun laittamisen. Aamupalaa.

• 07:00: Talliin - työpäivä alkaa. 

• 07:00-13:00: Hevosten kuntoonlaittoa ratsuttajalle. Pintelöintiä, harjausta, juoksutusta... Ainoa tarhattava on suloinen 3-vuotias oripoika Mucki, joka tarhaa aamuisin pari tuntia. Muut hevoset eivät tarhaa laisinkaan. Kaikki muut satulat ovat kisoissa mukana, joten käytössä on ainoastaan yksi satula. (Kyllä, luit oikein. Täällä on aivan erilainen satulakulttuuri - ainakin meillä. Samaa satulaa käytetään niin siroimmalla tammalla kuin suurella leveäselkäisellä orillakin. Parilla hevosella on selät jumissa, tiedä sitten mistä johtuu...) Juoksutuksen jälkeen vaihdetaan maneesissa satula hevoselta toiselle, ja sen jälkeen vien ratsastetun hevosen talliin. Hionneet hevoset pestään ja laitetaan solariumiin kuivumaan. 

• 13:00-14:30: Ruokatauko ja hirveä nälkä! Aamupäivän aikana on syöty eväsleipä ja mandariineja, mutta kulutus on kovaa. 

• 14:30: Takaisin talliin. Sama meininki kuin aamupäivällä.

• 18:00: Viimeinen hevonen on ratsastettavana. Iltaruokinnan aika. Me hoidamme iltaisin D-tallin hevosten väkirehut. Ruoat (myslisekoitus & kaura) heitetään suoraan kärrystä ruokakuppeihin. Jokaisen hevosen karsinan seinässä lukee, kuinka paljon kauraa ja/tai mysliä hevoselle laitetaan. Väkirehut jaetaan kolmesti päivässä, heinät aamuisin ja iltaisin. Omille hevosillemme heitämme sekaan myös kivennäisiä, pari desiä öljyä sekä erilaisia ravinteita lihaksiston kasvuun ja ylläpitoon. Hevosilla ei siis ole erikseen omia ämpäreitä, johon ruoat mitattaisiin ja sekotettaisiin, vaan lisäravinteet ja väkirehut laitetaan suoraan ruokakuppeihin sen enempää sekoittelematta. (Kovassa käytössä olevat kilpahevoset ja isoimmat orit syövät väkirehuja parhaimmillaan 7-10 litraa päivässä.)

• 18:30: Lattian lakaisua, kuivatusloimien vaihtoa toppaloimiin (Kaikki hevoset on klipattuja, eikä talleissa ole hevosten lisäksi muuta lämmitystä. Meidän hevosilla pidetään yleensä kahta tai kolmea toppaloimea päällekäin. Meillä ollaan hirveän tarkkoja, ettei selät pääse kylmettymään, ja sitä kautta jumiin. Suomessa olen tottunut, että jalat on se hysterian aihe. Täällä meillä ei esimerkiksi kylmätä jalkoja / käytetä linimenttiä kuin poikkeustapauksissa. Myöskään kaulakappaleita ei käytetä. Estehevosille se selkä on tärkein.), päivän aikana käytettyjen varusteiden puhdistamista jne. yleistä paikkojen siistimistä.

• 19:00: Done! Iltaisin ei hirveästi jää aikaa muuhun. Ruoanlaittoa, telkkaria, tietokonetta, ehkä kotoa lähetetyn Hippoksen lukemista - ja tietenkin syömistä. :D

• 21:00: Käydään vielä tallissa vaihtamassa parille hevoselle loimet.

• 22:00: Gute Nacht!

Tänään ehdin myös ottaa muutaman valokuvan, mutta nyt väsyttää raskaan työn raatajaa siihen malliin, että laitan niitä esille vasta seuraavassa päivityksessä!

Viikko takana

Huhhutihei. Nyt on ensimmäinen viikko takana. Sen kunniaksi tänään paistoi ensimmäistä kertaa aurinko! Jo oli aikakin, harmaa sumu ja usva alkoivat jo kyllästyttää.

Eilen illalla juuri, kun olin jo ehtinyt kerätä kamppeet tallista ja siirtää ajatukset hevosista ruoanlaittoon, huomasimme, että vettä ei tule talliimme. Pihkuran pihkura. Aikaisemmin päivällä oli ollut sähköongelmia, ja nyt sitten vielä se. Reippaina kuitenkin kävimme toisesta tallista noutamassa kottikärryjen kanssa vettä reilulle parillekymmenelle hevosotukselle. Monella raukalla olikin kova jano, ja jotkut tunkivat turpansa ämpäriin, ennenkuin ehdin edes sisälle karsinaan!

Ei ollut eilisen alkuiltakaan yhtään sen parempi. Kello oli jo melko paljon, ja oli jo ehtinyt tulla täysin pimeää, kun lähdin viimeistä hevosta juoksuttamaan. Kyseinen heppa olikin sitten ori, ja hyvin vilkas hampaistaan.Tämä herra myös pitää etukavioiden heiluttelusta kahden ja puolen metrin korkeudessa. Noh, siellä juoksutusmaneesissa juoksuttaessa lähti sähkökatkon takia kaikki valot. Alkoi siinä jo hieman sydän tykyttää, että "noniin heppaseni ihan rauhassa sitten eikä mitään skitsokohtauksia." Vielä ei suurempia ongelmia syntynyt, vaikka ori alkoi jo uhkaavasti puhista. Viimeinen silaus tuli, kun ulkovalotkin sammuivat. Oleppa siellä sitten yksin pimeässä maneesissa purevan ja pystyynhyppivän orin kanssa... Kauhukuvat kavioista mottaamassa multa tajua kankaalle ehtivät jo hiipiä mieleen, mutta jäivät onneksi toteutumatta. Chandial pysyi tilanteeseen nähden rauhallisena, ja päästiin molemmat hengissä takaisin talliin! 

Kuitenkin tältä päivältä herrasta muistuttaa pirun kipeät keskisormi ja nimetön... Viikon pystyin väistelemään Chandialin ahnaita hampaita, mutta tänään (taas juoksuttaessa) sormeni jäivät viimein alakynteen... Sai jäbä kyllä kuulla kunniansa, ja joutui juoksemaan ihan olan takaa. :D

Ensimmäinen päivitys - Heidmühlen, Deutschland

Vihdoin ja viimein! Ensimmäinen vapaapäivä Radesforderin tilalla, joten nyt on aikaa aloittaa pitkän miettimisen, harkinnan ja toteuttamisen jälkeen oma blogi. Sitten vielä pitäisi keksiä, miten aloittaa kaikki... Siispä:

Maanantaina iltapäivällä saapui lento Kööpenhaminan kautta Hampuriin. Kentällä mua oltiinkin jo vastassa, joten automatka kaupan ja Burger Kingin kautta Radesforder Hofiin saattoi alkaa. Nopea tutustuminen tallissa hevosiin, hampurilainen (siis se ruoka ;) vauhdilla naamariin, tavarat ulos laukusta ja unta kaaliin! Ehti siinä nopeasti tekstarit lähettää ja käydä Facebookissakin parille kaverille kertomassa, että hengissä ollaan!

Nyt on siis kuudennen päivän ilta. Osaan työkavereista on ehditty tutustua jo hyvin, ja hevosetkin alkaa suurin osa jo olla tuttuja. Andrella on tosiaan 18 hevosta, joista viisi on tällä hetkellä kolmen viikon kisareissulla kiertämässä Eurooppaa. 

Työpäivä alkaa klo 7 aamulla, ja loppuu silloin, kuin kaikki hevoset on liikutettu, hoidettu ja ruokittu - usein siinä seitsemältä illalla. Päivällä on puolentoista tunnin tauko, joka kuluuu mulla ruokaa laittaessa ja katsellessa saksalaisia telkkariohjelmia. Simpsonit on ainakin hulvatonta seurattavaa saksankielisin duppauksin!

Omiin työtehtäviin kuuluu hevosten kuntoonlaittoa (ja jokainen hevonen sitten myös puunataan - ja huolella), juoksutusta, pesua, purkamista, varustehuoltoa ja ruokintaa. Ensi viikolla olisi tarkoitus vihdoin päästä itsekin taas selkään, tosin työkaverin omalla kilpahevosella. Kaikki hevoset ovat oikein siivosti käyttäytyviä, suurimmat sympatiat saa jättiläismäinen ja erittäin näyttävä ori Canturado, joka niin mielellään tulisi kainaloon söpöilemään, jos vain mahtuisi. :D

Tilalla on siis paikat about 80 hevoselle neljässä eri tallissa. Meidän hevoset asustelee D-tallissa, jonka toisesta päästä löytyy Andren äidin omat kouluhevoset. Itse asustan A-tallin yläkerrassa, jossa minulla on oma kiva huone ja kylppäri! Keittiö löytyy alakerrasta, ja sitä käyttää muutama muukin.

Siinäpä hieman infoa näin aluksi. Nyt kun blogi on korkattu, niin seuraavissa postauksissa voin kertoa enemmän päivieni kulusta, hevosista ja kaikesta. 

Auf Wiedersehen!