Pikkuvelihevonen

Voi Piko! Piksun kanssa touhutessa aina jossain vaiheessa pääsee huokaisu "voi sä olet niin kaunis!". Jotkut hevoset vaan ovat niin paljon kauniimpia kuin toiset. Aku esimerkiksi ei ole mitään missiainesta, joten ulkonäköplussaa sen kanssa ei radoilta saa. Piko taas hurmaa tummilla silmillään ja nenään asti ylettyvällä otsaharjallaan nyrpeämmänkin koulutädin. ;)

Menin tosiaan tänään pitkästä aikaa Aksun tarhakaverilla ja "pikkuveljellä" Pikolla. Ja se oli ihan super! Poikien omistaja on käynyt Piksun kanssa Paulo Bastoksen valmennuksissa ja muutenkin treenaillut sitä enemmän, joten eron entiseen kyllä huomasi. Pikossa parasta on sen uskomaton keveys ja herkkyys. Akun kanssa siirtymiset esimerkiksi ravista käyntiin pitää ratsastaa. Pikon kanssa riittää, että hengität ulos ja vain ajattelet siirtymistä - ja siinä se jo oli. Oikeinpäin liikkuessaan Piko on erittäin näyttävä. Viimeksi Janakkalassa aluekisoissakin tuomarit kehuivat sen maasta taivaaseen, vaikkei radassa itsessään ollut kauheasti kehumista.

Piko lähtee taas isoveljensä kaveriksi ensi viikon sunnuntaina kisoihin. Akulla on tiedossa seuramestaruus ja Piksun kanssa tarkoitus olisi mennä K.N special. Eli tällä ja seuraavalla viikolla yritän ratsastaa myös Pikoa niin paljon kuin ehdin. 

Aksun kanssa meillä oli eilen valmennus. Ja kyllä sitä voi ihminen olla seuraavana päivänä kipeä! Yksikseen ratsastaessa itseltään ei vaadi niin paljoa, eikä toisaalta osaakaan vaatia. Valmentajan silmien alla taas pitää antaa kaikkensa (ja vähän enemmän), joten ei ihme, että seuraavana päivänä jaloissa ja vatsassa tuntuu.

Aksu oli kyllä ihan super hieno. Vastalaukat ympyrällä ja kaarevilla urilla ovat olleet mulle jostain syystä todella vaikeita, joten hevonenkaan ei silloin ole ollut hyvä. Nyt oon pikkuhiljaa saanut tatsia ja rohkeutta niihin, joten jumatsuikeli miten upeasti Aku meni! Niin rytmikästä, tasapainoista ja helppoa. 

Raviväistöissäkin sain kunnon ahaa-elämyksen. Akulla on upeat väistöt, joten mulle on tullut ehkä jotenkin "stressi" niiden suorittamisesta. Radallakin hirveä tekeminen ja ahdistuminen, jolloin meno on ollut lähinnä tällaista: "noniin nyt kulmassa läpi, eikun LÄPI, noniin, ah joo viel eiku nyt suoristus, eiku samalla piti saada sisäohja läpi eiku joo suorana, takapään piti kans suoristuu, joo ja nyt sit ETUPÄÄ eka, muista muista etupää, noin, ja eteen samalla ku sivulle eiku nyt jäi takapää aahhh ei hitto, äh takapää, eiku nyt meni liikaa, noin suora, AI se olikin jo tässä". 

Eilen vihdoin tajusin, mitä tarkoittaa rauha. R a u h a. Ratsastuksen kuuluu olla tanssia ja ratsastajalla (niinkuin hevosellakin) kuuluu olla aikaa hengittää. Tehtiin samoin kuin A:2 -ohjelmassa, eli lyheyltä sivulta pituushalkaisijalle ja heti väistöä takaisin uralle. Ennen kulmaa mun piti rauhoittaa tilanne, rauhoittaa tahti ja kääntää kropalla, jalalla ja ohjan tuella. Ja siitä taas rauhassa ilman mitään kiirettä tasaisesti, tahdikkaasti väistöä takaisin uralle. Ja kas kummaa, miten valtavan paljon asenteen ja ajatustavan muutos sai aikaan. Aku teki superhienot sisääntulot ja kauniit pohkeenväistöt. Helppoa, vai mitä? ;)