torstai 23. tammikuuta 2014

Kovilla pohjilla ratsastaminen + uusi nelijalkainen!

Voi suloisuus sentään! 

Mun oli tarkoitus kirjoittaa heti alkuun siitä, miten kovillakin pohjilla voi treenata ja että joskus huonoilla keleillä mentäessä tulee tehtyä juuri niitä asioita, jotka usein jäävät kaiken "kaahottamisen" jalkoihin... Mutta nyt on sydän niin lääpällään, että pakko kertoa ensin tallin pienestä, maailman suloisimmasta, ihanasti tuhisevasta vauvasta!
Vuoden ensimmäinen (aikainen) varsa syntyi siis tänään aamuyöstä. Aivan ihana pieni mies! Pikku ukko on melko suurikokoinen, rohkea ja pirtsakka kuin mikä, sillä on todella kaunis pää ja ihana läsi, joka ulottuu pieneen turpaan asti. Tallilaisten kanssa nimettiin vauveli vitsillä Pekaksi, joten sitä nimeä se kantaa, kunnes saa kunnon nimen (kieroutunut huumorintaju?). Varsa on rodultaan malopolski ja myynnissä, joten jos joku sattuu kiinnostumaan, niin ottakaahan yhteyttä!

Kuvat olen ottanut itse.

¨





Arvatkaa vaan, onko enää inspistä kirjoitella mitään, kun tekisi vain mieli tuijotella näitä kuvia ja pakahtua vauvan söpöydestä? Hih. Kevään mittaan tulee varmasti lisää vauvakuvia, sillä tilalle syntyy ensi kevään ja kesän aikana varmaan miljoona varsaa. Ai ai! Pakko sanoa, että heppavauvat ovat varmaan maailman suloisin asia.

No mutta. Yritän koota itseni ja kirjoittaa siitä, mitä alun perin pitikin. Tallilla on nyt ollut parisen viikkoa lähes jatkuvasti -20 astetta, joten maneesin pohjakin on kova. Päällä on hieman pehmeää hiekkaa, mutta sanoisin silti, että se oikeasti on kova. Olen aina pelännyt kovia pohjia Akun jalkojen puolesta, mutta valmentajan kanssa juttelu auttoi ja sai mut tajuamaan, että kovallakin pohjalla voi tehdä hommia, kunhan tietää mitä voi ja ei voi tehdä. Ja usein juuri huonoilla pohjilla tekeekin asioita, jotka jäävät helposti muiden juttujen varjoon. 
Huonolla pohjalla voi aina taivutella, jumppailla, keskittyä siirtymisiin, tehdä käynnissä avoja, sulkuja, takareita, etuosakäännöksiä, jyrkkiä väistöjä, peruutuksia (milloinkohan viimeksi olen treenannut peruutuksia?) jne. Suoralla uralla olen ottanut laukannostoja niin myötä- kuin vastalaukkaankin. Tärkeintä kovalla pohjalla ratsastamisessa on, ettei tee jyrkkiä kulmia tai pieniä voltteja. Vinossa kulmassa niveleen voi tulla kovalla pohjalla todella suuri paine, ja ainakin Akulle se on iha myrkkyä. Ravia olen mennyt lähinnä vain koottuna ja ratsastanut päädyt kuin pääty-ympyrällä. Ollaan treenattu myös aina pieniä muutaman askeleen pätkiä hyyyyvin koottua ravia, niin että Aku alkaa keinahtelemaan ja viipyy askeleessa hieman kauemmin - tuntuu muuten mageelta!

Tänään menin taas kangilla, ja hitsit, sehän toimi! Olen joskus kirjoittanutkin, etten ole hirveän paljoa ratsastanut kankien kanssa, joten mulla on hieman vaikeuksia ja koska olen mennyt niin harvoin niillä, niin Aku reagoi niihin olemalla vahva ja huono edestä tai alkamalla naksuttaa. Tänään ei mistään protestoinnista ollut merkkiäkään! Aku oli todella pehmoinen ihana itsensä, rento eikä suusta kertaakaan kuulunut epämääräistä mälskettä tai kolsketta.

On pakko heittää loppuun vielä kuva Aksun perusilmeestä - siis valehtelematta herralla on melkein aina tollainen möllötys "kaikki on ihan perseestä" ilme naamallaan. Ei ihan vedä vertoja söpöydellään tuolle varsalle. ;)




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hih, eikö olekin! :) Ja nyt parin päivän ikäisenä sen jalat on jo suorat ja vahvan oloiset ja poitsu hyppii ja pukittelee karsinassa kuin mikäkin villivarsa. :P

      Poista
  2. Voiii mikä ihanuus! Tulee vaan heti mieleen että kuinka noin pienu varsa tarkenee näillä keleillä :s tulee kylmä jo kun ajattelee!

    En ole muuten koskaan kuullutkaan ko rodusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, äippä ja vaavi onkin joutuneet nyt olee sisällä. :( Mutta onneksi ensi viikolla lämpenee, ja pääsevät päivisin vähäksi aikaa tarhailemaan. :) Siitä on tullut varsinainen tättähäärä, joten uskoisin, että pikku-ukko pitää itsensä lämpimänä... ;)
      En ole saanut ihan varmuutta, että onko tuo varsa nyt malopolski vai puolan puoliverinen vai mikä. Malopolski on puolan angloarabi, ja emän puolella on puoliveristä. Mutta siis ihan ratsurotuinen kuitenkin. Tuon emä on ihan näppärä ratsu (on uuten myynnissä), josta joku saisi kivan harrasteratsun pikkukisoihin. :)

      Poista