Hymyssä suin!

Viime viikon turhautumisen sekaisen valmennuksen jälkeen teki todellakin hyvää paeta hetkeksi kaikesta pois. Pipo kypärän alle, kuomat jalkaan ja turpa kohti maastoja - eipä sitä muuta tarvittu. Pitkät hankikahlailut ja täysiä metsässä laukkaaminen sai solmuun kiertyneen pääkopan tuuletettua auki. On ihanaa, kun sekä ratsastaja että ratsu nauttii, ja ennen kaikkea tarvitsee, maastoilua samanlailla.

Maastoilun jälkeen perjantaina Aku tuntui aavistuksen väsyneeltä, eikä ihme, sillä edelllispäivänä painelimme oikeasti aika hurjaa vauhtia menemään. Pohjat olivat metsäteillä kuitenkin aivan loistavassa kunnossa - juuri sopivasti pehmeää lunta, jotta pohja oli tarpeeksi joustava muttei kuitenkaan liian upottava. Perjantaina menin vain kevyesti askellajit läpi ja pyrin pitämään Akun mahdollisimman rentona ja hyvässä tasapainossa.

Lauantaina Akukin vaikutti jo palautuneen, vaikka ratsastajalla tuntui vielä silloinkin sisäreisissä keskiviikkoisen katastrofivalmennuksen ähellys. Rohkaisin mieleni ja yritin uudestaan ratsastaa ohjelman läpi. Lopputulos oli valovuosia parempi kuin edellinen yritys!

Joistain kohti metsää lumi oli sulanut kokonaan

Eilinen valmennus antoi sitten oikein kunnon buustin itseluottamusta. Me oikeasti osattiin! Tarkoituksena oli keskittyä keskittymiseen. Suorittaminen vaatii valtavasti keskittymiskykyä ratsastajalta, mutta yhtälailla ratsun tulee keskittyä kuuntelemaan, mitä ratsastaja siltä pyytää. Kiinnitettiin tähän erityisen paljon huomiota alkaen ihan paikallaan seisomisesta. Mun pitää koko ajan keskittyä ylläpitämään ne raamit, joissa haluan Akun pysyvän. Paikallaan seistessä hevosen tulee kantaa oma päänsä ja mun pitää valvoa ja olla proaktiivinen apujeni kanssa (eli mun pitää kyetä tekemään korjaus ennen kuin hevonen on lähdössä raameistaan, eikä reagoida vasta jälkikäteen hevosen jo ollessa poissa käsistä). Korjausten tulee olla pienen pieniä, niin että niitä ei edes huomaa - muuta kuin siitä, että hevonen pysyy ratsastajan vaatimassa raamissa.

Käynnissä kykenen säilyttämään kaiken ja keskittymään oikeastaan todella hyvin jo. Pystyn säätämään ja nimenomaan hienosäätämään käyntiä, siirtymään vaivattomasti ja huomaamattomasti koottuun käyntiin, siitä pieniin puoliaskeliin ja siitä taas soljuvasti keskikäyntiin ilman, että pakka missään vaiheessa leviää. Tämä sama fiilis toivottavasti saavutetaan jossain vaiheessa myös ravissa ja sen jälkeen myös laukassa, mutta vielä on paljon tekemistä.

Kuitenkin eilen saatiin aikaiseksi erittäin upeaa ravia. Voisin melkein sanoa, että parasta ravia tähän mennessä, mutta en sano, koska tehtiin sitä tarkoituksella hieman alitemmossa. Oman istunnan hallinnan kautta sain ihan älyttömiä fiiliksiä siellä satulan päällä! Aina muutaman askeleen ajan yhtäkkiä tuntui, että olisin "tippunut syvälle satulaan", askeleeseen tuli mieletön jousto ja svengi, Aku keveni entisestään ja pyöristyi ja nousi sään etuosasta asti. Ai että! Ravi oli oikeastaan koko ajan todella hyvää, kintereet alla ja erittäin tasapainoista ja tahdikasta, mutta nämä lyhyet hetket olivat ihan omaa luokkaansa.

Tässä on vielä parisen viikkoa aikaa treenata hevosen hallintaa, jota radalla tulen tarvitsemaan. Aku ei saa kiikuttaa mua kuin räsynukkea pitkin rataa, vaan mun pitää kyetä ratsastamaan se tasapainoon, tahtiin ja rauhaan. Jokainen askel, jokainen asetus ja taivutus, jokainen kulma, jokainen kulmasta ulostulo ja suoristus... Jokainen hetki. Ei varmaan tarvitse pohtia sen enempää, että mihin sitä keskittymistä nyt taas kouluratsastuksessa tarvittiinkin. ;)

Aku suorittaa mentaaliharjoituksia ennen treeniä. ;)

© Maria Järvinen Photography