Syksy saapui

Aluemestisten jälkeen Aku on saanut lomailla. Ratsastajan lauantaina kurkkukivulla alkanut flunssa äityi sunnuntaina ihan mahdottomaksi, joten Aksun vapaat tulivat ihan hyvään saumaan. Tiistaina jaksoin kivuta sen verran selkään, että päästiin tekemään parin tunnin maastolenkki muutamalla laukkapätkällä.

Syksy tarkoittaa mulle taas siirtymistä Helsinkiin ja tukka takussa, villapaita heinissä, tallilla kaiken aikansa käyttävän heppatytön muuntautumista farkkuihin pukeutuvaksi, läppäriä mukanaan kantavaksi pesunkestäväksi kauppatieteiden opiskelijaksi. Ratsastuskerrat pakostakin vähenevät ja mielessä pyörii, miten suunnitella ja hoitaa Akun liikutukset talvella, kun suuri osa omasta ajasta kuluu yliopistolla?

Itse pääsen tallille noin 3-4 kertaa viikossa. Aku on tällä hetkellä todella hyvässä lihaskunnossa, mutta mahaa ei saisi tulla senttiäkään enempää - päinvastoin. Suunnitelmissa on, että omat ratsastuskertani "vedän aina täysillä". Mun ei kannata reissata Helsingistä asti puolen tunnin köpöttelyn takia, vaan aina kun pääsen, teen kunnon treenin. Se ei kuitenkaan tarkoita ainaista koulutuuppausta - voin vetää rankemman treenin esimerkiksi puomeilla tai käydä parin tunnin tehokkaan maastolenkin.

Akulla on onneksi ilmiömäinen palautumiskyky, eikä se ole kovan treenin jälkeen koskaan tuntunut lihaksistaan jäykältä tai muuten oikeasti väsyneeltä. Lisäksi viime talven perusteella sille onneksi tuntui sopivan systeemi, jossa sillä oli useampi vapaa putkeen ja sitten muutama treenipäivä. Lisäksi Akulla on tarhassa kaverina Piko, jota on isoveikan asemassa ihan parasta kiusata ja jahdata - tuleepahan liikuttua sielläkin. ;)

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että jos tarkoituksena on kilpailla ensi kaudella alue/kansallisia, neljä vapaata viikossa on ehdottomasti liian paljon. Siispä jonkunlaista liikutusapua mun on pakko jostain keksiä Akulle. Ongelma on siinä, että vanhan jännevamman takia juoksutus (jota kuka vain voisi tehdä) ei tule kuuloonkaan. Aku liikkuu luonnostaan niin etupainoisesti, että juoksuttaessa se varmaan katkoisi molemmat etukäpälänsä...

Puskaradio pauhaa, paperille on suunniteltu jos jonkinsortin treeniaihiota, muiden blogeista haen jatkuvasti inspiraatiota tai hyviä vinkkejä kunnon säilyttämiseen ja treenaukseen etc. Koko kesä selvittiin ilman kalenteria, mutta nyt oma musta nahkainen kalenteri alkaa olla puhelimen ja kotiavainten jälkeen yksi tärkeimmistä. Luentojen, ryhmätöiden, proggisten, kokousten ja kaikenmaailman kissanristiäisten välissä vilahtaa usealle päivälle, isosti kirjoitettu merkintä "Aku". Mut hei, vapaa-aikaa voi viettää ja kavereita ehtii nähdä sitten haudass.... eiku?

"Miten sä jaksat? Mulla on puolen tunnin matka tallille ja luentojen jälkeen sekin tuntuu liian paljolta." ihmetteli mun kaveri tällä viikolla. Jaa-a. Täytyy myöntää, että minkään muun asian eteen en jaksaisi tällaista rumbaa. Joku tässä harrastuksessa vaan vetää mukaansa - kokonaan. Oon aina nauranut, että kilparatsastus vie sulta kaiken rahan, ajan, ihmissuhteet, terveyden ja mielenterveyden, mutta silti sitä jatkaa ja tuntee saavansa takaisin paljon enemmän kuin mistä joutuu luopumaan. Kai voi puhua elämäntavasta? Päivääkään en vaihtaisi pois.