Käytiin sitten ”hetken
mielijohteesta” starttaamassa Hämeenlinnassa seurakisoissa. Mua jäi pahasti
nyppimään viimekertainen läsähdys radalla, joten halusin päästä tekemään
revanssin ennen Ypäjän koitosta. Siellä nimittäin samassa luokassa starttaa
aikamoisia tekijöitä, eli sinne ei mennä vain kokeilemaan...
Tein niin kuin olin suunnitellut,
eli verryttelyn jälkeen menin radalle reipastempoisessa kevyessä ravissa, enkä
alkanut nyhväämään ja päästänyt Akua jännittymään. Huvitti alkuun, koska Aku
selkeästi reagoi tähän uuteen tyyliin. Se nimittäin tuntui hieman
hölmistyneeltä siinä kiertäessämme rataa reippaassa ravissa. Ilmeisesti kikka
toimi, sillä se ei yhtään jähmettynyt tuomaripäädyssä ja liikkui ihan kivasti.
Otin vielä yhden laukannoston ennen kuin pilli soi, ja hieman sen jälkeen
istuin harjoitusraviin, rauhotin tahdin ja kokosin. En halunnut ottaa sitä kiinni heti lähtömerkin jälkeen,
ettei se ehdollistuisi pillin ääneen ja seuraavalla kerralla ahdistuisi siitä.
Radalla Aku liikkui paljon
paremmin eteen ja kuulemma ulkopuolisin silmin oli myös ryhdikkäämpi, eikä
jäänyt niin pahasti etupainoiseksi. Ja tällä kertaa Aku ei naksuttanut radalla
lähes ollenkaan! Siitä olen todella tyytyväinen. Se on päässyt pahasta tavasta
melkein kokonaan pois. Ainoastaan jännittyessään ja ahdistuessaan se saattaa
alkaa naksuttamaan.
Lisäksi uskalsin jopa tökkäistä kannuksella pari kertaa kylkeen, kun pieni
pohjeapu ei meinannut mennä läpi! En tiedä pitäisikö tuon olla iloitsemisen
aihe, mutta mulle se on. Edelleenkin perisyntini on jäädä himmailemaan ja
ajatella, että enhän mä nyt voi sitä käskeä, tuomaritkin kattoo! Todellisuudessa
luultavasti kukaan muu ei edes huomannut pientä huomauttamista kantapäällä,
mutta itselle se tuntuu aina suurelta. Mutta tosiaan, joskus pitää olla pienen
hetken vahva, jotta voi taas olla kevyt ja lempeä. Hevosta ei saa koskaan
turruttaa ja opettaa siihen, että apuja ei tarvitse kuunnella.
Edelleenkään suoritus ei ollut
samanlaista menoa mitä verkassa, mutta parempaan suuntaan kuitenkin.
Parhaimmillaan Aku on todella herkkä, kevyt ja toimii kuin ajatuksesta. Vielä
emme ole saaneet sellaista fiilistä radalle, mutta ehkä se tulee ajan kanssa. Radassa
oli ihan kivojakin pätkiä, esimerkiksi siirtymiset sujuivat taas ihan
mallikelpoisesti ja saatiin niistä useamman kerran 7 ja 7,5. Peruutus oli
harmittavasti hieman varovainen. Se on nykyään nimittäin mennyt aika kivasti.
Emme ole pitkään aikaan treenanneet sitä yhtään, mutta kun tässä joku päivä taas kokeilin
peruutella, Aku yllätti ja peruutti hirmu hienosti suoraan ja reippaasti!
Ilmeisesti opit olivat jääneet hautumaan ja vain loksahtaneet paikoilleen.
Sisääntulot tervehdyksiin olivat
myös aika hyviä, molemmilla kerroilla Aku pysähtyi tasan ja saatiin seiskaa.
Silti olin hieman naama rutulla radan jälkeen (tosin lopputervehdyksessä
kauniisti hymyilin tuomarille ;). Tietenkin olin tyytyväinen, että Aku oli
liikkunut paremmin eteen, mutta fiilis ei ollut niin hyvä suorituksen aikana.
Sen takia hieman huvitti, kun mukana ollut kaveri kiikutti virne naamalla
tuomaripaperia, ja sanoi meidän yltäneen sillä hetkellä kolmannelle sijalle
prosentein 64,2%. Meidän jälkeen yksi meni vielä ohi, joten lopputulos oli 4 sija.
Tuomarin kommenttina oli huvittava "uuttera ratsu". Aku kerää muutenkin näitä kiinnostavia luonnehdintoja... Akua on esimerkiksi useammankin kerran kuvailtu sympaattiseksi. Heh, tiedä sitten miten tuon ottaisi? Mutta totuushan on, että se on melko erikoinen niin värinsä (suokille suht harvinainen väri), rakenteensa kuin liikkeidensäkin puolesta. Tänään palkintojenjaossa Akua taas kehuttiin, kun vaihdoin tuomarin ja ruusukkeiden jakajan kanssa muutaman sanan. Kyseinen nainen tosiaan kehui Akua hirmu hienoksi ja sanoi, että Aku näyttää melko haastavalta ratsastettavalta, suuren kokonsa ja isojen liikkeidensä takia. Ja tottahan se on. Luonnostaan etupainoinen ja hyyyvin laajat liikkeet omaava suomenhevonen ei ole ihan helpoimmasta päästä saada ruotuun - varsinkaan, kun ratsastaja on tällainen kukkakeppi. :D Mutta onnistuminen kovan työn jälkeen tuntuu sitäkin antoisammalta.
Mutta vaikka hevonen ei jännittynyt, niin saatiin sitä jännitystä muullakin tavalla aikaan. Olimme lähdössä kotimatkalle, kun yhtäkkiä traikun sivuovi melkein irtosi sitä suljettaessa. Siinäpä sitä oltiin ovi sylissä ja ihmeteltiin. Pienen kriisipohdinnan jälkeen saimme oven suurin piirtein paikoilleen, ja varmistimme sen vielä taidokkaalla liinaviritelmällä... Mahtoi näyttää mielenkiintoiselta liikenteessä. Selvisimme kaikesta huolimatta kotiin ehjin nahoin ja hengissä, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta pienenä vinkkinä kaikille: vaikka teillä olisikin suht uusi traikku, kannattaa tarkistaa säännöllisesti, ettei mikään osa tai pikku nippeli ole päässyt jostain syystä haperoitumaan... Voi pahimmassa tapauksessa käydä hullusti.
Päivä oli mukavan leppoisa, ja kylläpä taas kelit suosi! Päivällä auton lämpömittari näytti +14 astetta ja syysaurinko lämmitti ihanasti!
alkuverkkaa |
Miettimistauko? |
Kunniakierrokselta, kunnon etujalan ojennus. :D |
Ei edelleenkään kyetä rauhalliseen kunniakierrokseen. ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti