sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ex tempore -kisat

Käytiin sitten ”hetken mielijohteesta” starttaamassa Hämeenlinnassa seurakisoissa. Mua jäi pahasti nyppimään viimekertainen läsähdys radalla, joten halusin päästä tekemään revanssin ennen Ypäjän koitosta. Siellä nimittäin samassa luokassa starttaa aikamoisia tekijöitä, eli sinne ei mennä vain kokeilemaan...

Tein niin kuin olin suunnitellut, eli verryttelyn jälkeen menin radalle reipastempoisessa kevyessä ravissa, enkä alkanut nyhväämään ja päästänyt Akua jännittymään. Huvitti alkuun, koska Aku selkeästi reagoi tähän uuteen tyyliin. Se nimittäin tuntui hieman hölmistyneeltä siinä kiertäessämme rataa reippaassa ravissa. Ilmeisesti kikka toimi, sillä se ei yhtään jähmettynyt tuomaripäädyssä ja liikkui ihan kivasti. Otin vielä yhden laukannoston ennen kuin pilli soi, ja hieman sen jälkeen istuin harjoitusraviin, rauhotin tahdin ja kokosin. En halunnut ottaa sitä kiinni heti lähtömerkin jälkeen, ettei se ehdollistuisi pillin ääneen ja seuraavalla kerralla ahdistuisi siitä.

Radalla Aku liikkui paljon paremmin eteen ja kuulemma ulkopuolisin silmin oli myös ryhdikkäämpi, eikä jäänyt niin pahasti etupainoiseksi. Ja tällä kertaa Aku ei naksuttanut radalla lähes ollenkaan! Siitä olen todella tyytyväinen. Se on päässyt pahasta tavasta melkein kokonaan pois. Ainoastaan jännittyessään ja ahdistuessaan se saattaa alkaa naksuttamaan.
Lisäksi uskalsin jopa tökkäistä kannuksella pari kertaa kylkeen, kun pieni pohjeapu ei meinannut mennä läpi! En tiedä pitäisikö tuon olla iloitsemisen aihe, mutta mulle se on. Edelleenkin perisyntini on jäädä himmailemaan ja ajatella, että enhän mä nyt voi sitä käskeä, tuomaritkin kattoo! Todellisuudessa luultavasti kukaan muu ei edes huomannut pientä huomauttamista kantapäällä, mutta itselle se tuntuu aina suurelta. Mutta tosiaan, joskus pitää olla pienen hetken vahva, jotta voi taas olla kevyt ja lempeä. Hevosta ei saa koskaan turruttaa ja opettaa siihen, että apuja ei tarvitse kuunnella.

Edelleenkään suoritus ei ollut samanlaista menoa mitä verkassa, mutta parempaan suuntaan kuitenkin. Parhaimmillaan Aku on todella herkkä, kevyt ja toimii kuin ajatuksesta. Vielä emme ole saaneet sellaista fiilistä radalle, mutta ehkä se tulee ajan kanssa. Radassa oli ihan kivojakin pätkiä, esimerkiksi siirtymiset sujuivat taas ihan mallikelpoisesti ja saatiin niistä useamman kerran 7 ja 7,5. Peruutus oli harmittavasti hieman varovainen. Se on nykyään nimittäin mennyt aika kivasti. Emme ole pitkään aikaan treenanneet sitä yhtään, mutta kun tässä joku päivä taas kokeilin peruutella, Aku yllätti ja peruutti hirmu hienosti suoraan ja reippaasti! Ilmeisesti opit olivat jääneet hautumaan ja vain loksahtaneet paikoilleen.

Sisääntulot tervehdyksiin olivat myös aika hyviä, molemmilla kerroilla Aku pysähtyi tasan ja saatiin seiskaa. Silti olin hieman naama rutulla radan jälkeen (tosin lopputervehdyksessä kauniisti hymyilin tuomarille ;). Tietenkin olin tyytyväinen, että Aku oli liikkunut paremmin eteen, mutta fiilis ei ollut niin hyvä suorituksen aikana. Sen takia hieman huvitti, kun mukana ollut kaveri kiikutti virne naamalla tuomaripaperia, ja sanoi meidän yltäneen sillä hetkellä kolmannelle sijalle prosentein 64,2%. Meidän jälkeen yksi meni vielä ohi, joten lopputulos oli 4 sija. 

Tuomarin kommenttina oli huvittava "uuttera ratsu". Aku kerää muutenkin näitä kiinnostavia luonnehdintoja... Akua on esimerkiksi useammankin kerran kuvailtu sympaattiseksi. Heh, tiedä sitten miten tuon ottaisi? Mutta totuushan on, että se on melko erikoinen niin värinsä (suokille suht harvinainen väri), rakenteensa kuin liikkeidensäkin puolesta. Tänään palkintojenjaossa Akua taas kehuttiin, kun vaihdoin tuomarin ja ruusukkeiden jakajan kanssa muutaman sanan. Kyseinen nainen tosiaan kehui Akua hirmu hienoksi ja sanoi, että Aku näyttää melko haastavalta ratsastettavalta, suuren kokonsa ja isojen liikkeidensä takia. Ja tottahan se on. Luonnostaan etupainoinen ja hyyyvin laajat liikkeet omaava suomenhevonen ei ole ihan helpoimmasta päästä saada ruotuun - varsinkaan, kun ratsastaja on tällainen kukkakeppi. :D Mutta onnistuminen kovan työn jälkeen tuntuu sitäkin antoisammalta.

Mutta vaikka hevonen ei jännittynyt, niin saatiin sitä jännitystä muullakin tavalla aikaan. Olimme lähdössä kotimatkalle, kun yhtäkkiä traikun sivuovi melkein irtosi sitä suljettaessa. Siinäpä sitä oltiin ovi sylissä ja ihmeteltiin. Pienen kriisipohdinnan jälkeen saimme oven suurin piirtein paikoilleen, ja varmistimme sen vielä taidokkaalla liinaviritelmällä... Mahtoi näyttää mielenkiintoiselta liikenteessä. Selvisimme kaikesta huolimatta kotiin ehjin nahoin ja hengissä, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta pienenä vinkkinä kaikille: vaikka teillä olisikin suht uusi traikku, kannattaa tarkistaa säännöllisesti, ettei mikään osa tai pikku nippeli ole päässyt jostain syystä haperoitumaan... Voi pahimmassa tapauksessa käydä hullusti.

Päivä oli mukavan leppoisa, ja kylläpä taas kelit suosi! Päivällä auton lämpömittari näytti +14 astetta ja syysaurinko lämmitti ihanasti!


alkuverkkaa

Miettimistauko?






Kunniakierrokselta, kunnon etujalan ojennus. :D
Ei edelleenkään kyetä rauhalliseen kunniakierrokseen. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti