Kehittyminen
Kehittyminen on uskomaton juttu. Mulla on ratsastajana joku ihme opin ja tiedon hamstraamisen vaihe. Joka valmennuskerran jälkeen tulee tunne, että kuinka tyhmä mä olin vielä viikko sitten, toissapäivänä tai jopa viime ratsastuskerralla? Miksen mä oo ennen tehnyt näin, miksi mä oon antanu ihan väärissä kohtaa Akun mennä möllöttää, miksen mä oo tehny asioille mitään?
Usein kehittymisen näkee vasta pitkän ajan kuluttua, mutta
tällä hetkellä mä huomaan tajuavani ja ymmärtäväni (uusia) asioita päivittäin.
Se oikeasti konkretisoi sen ajatuksen, että tässä ollaan vielä niin vaippavaiheessa
ratsastuksen osalta.
Eilen aamupäivällä Sari piti meille taas valmennuksen.
Ja siis en oikein tiedä miten päin mun pitäisi olla. Vuoden ensimmäisessä päivityksessä
kirjoitin, että kevään tavoitteena on saada yhteistyö Akun kanssa toimimaan, ja
löytää se kuuluisa yhteinen sävel – tulla ratsukoksi sen sijaan, että oltaisiin
ratsu ja ratsastaja. Jotenkin asiat alkaa nyt loksahtaa paikoilleen ja mä
ymmärrän pyytää Akulta oikeita asioita oikealla tavalla, siis pelkästään kiitos
valmentajan. Puoli välissä tuntia Sari sanoin, että vau, te ootte kyllä hieno
pari. Ja mikä fiilis siitä tuli! Ihan mieletöntä. Ajattelin, että meillä menee
vielä pitkään ennen kuin päästään siihen pisteeseen, mutta tässä on tapahtunut
parin valmennuksen aikana sellainen muutos, että huh!
Aloitettiin valmennus kootusta käynnistä, ja siirryttiin siitä koottuun raviin.
Tehtiin ympyrällä sulkutaivutuksia sekä ravissa että laukassa. Kokonaan ”uutena”
asiana tuli mukaan peruutus, jota treenattiin vielä lopuksi.
Mun istunta on parantunut tämän talven aikana todella paljon, vaikka vielä on
paljon paljon edessä. Mulla on todella notko selkä, joten joudun jatkuvasti
keskittymään, että muistan kääntää lantion alle, vatsan selkärankaa kohti ja
rintakehää hieman eteenpäin. Lisäksi hartioiden tulee pysyä rentona alhaalla ja
takana, kyynärpäiden lähellä vartaloa ja nyrkkien toistensa vieressä. Siinäpä tuli
oikeastaan ne suurimmat muistamisen aiheet.
Akulle pitää saada vielä lisää voimaa ja tasapainoa kantaa itseään. Vaikka se
on saanut voimaa ja kuntoa, se ei kuitenkaan jaksa kantaa itseään hyvin
koottuna vielä kovin pitkiä aikoja.
Koska tänään oli aivan ihana auringonpaiste, lähdin aamupäivällä maastoon Akun kanssa. Aku käyttäytyi niin upeasti koko reissun ajan, vaikka takaisin päin tullessa vieressä kaadettiin moottorisahalla metsää ja vastaan tuli aura-autokin! Lumiaurankin ohittaessa meidät Aku otti vain muutaman steppiaskeleen ja se oli siinä. Ihan älytöntä!
Fiilis oli jälleen mahtava, sillä aurinko, laukkaaminen ja tyytyväisenä pärskivä hevonen tekee varmasti ratsastajan kuin ratsastajankin onnelliseksi.
PS. Surffailin netin ihmeellisessä maailmassa, ja välilehtiin tarttui
mukaan kaikenlaista mielenkiintoista ja jännää. Esimerkiksi Carl Hesterin videopätkä
hänen klinikastaan. Nauroin ensin itseni kipeäksi, kun Hester sanoi videolla
kuulleensa hyvän vinkin jännittämiseen: ”jos sinua
hermostuttaa, katso kaikkia ja kuvittele heidät vessanpytyllä”. Aivan mahtava
idea! Naureskelin sitä tosiaan hetken aikaa, mutta sitten aloin miettiä sitä
tosissaan. Esimerkiksi kilpailuissa: jos muistaa tuon vinkin, ja
toteuttaa sen, sehän saa ihmisen välittömästi hymyilemään ja (ainakin minut)
naureskelemaan, mikä taas rentouttaa ja tuo hyvää fiilistä, mikä taas ehkäpä
tuo rentoutta ja positiivista fiilistä myös suoritukseen. Eli pahoittelen
kaikille asianomaisille, mutta seuraavissa kisoissa aion kuvitella tuomarit ja yleisön istumaan vessanpytyllä radalle tullessani. :)
Videon pääsette tsekkaamaan täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti