Kaikki hyvin valtakunnassa

Arkeen ei ole viimeisen reilun viikon aikana kuulunut mitään erityistä. Ollaan maastoiltu paljon, treenattu vähän korotettuja ravipuomeja ja tehty dressagea sänkkärillä. 

Kerrankin tilaa ratsastaa!

Akulla on liuta ihailijoita.

Yksi iloinen töhö ja yksi kyllästynyt töhö. Ollaan hyvin tyylikkäitä hirvenmetsästäjänsuojavarusteissamme! 

Perjantaina meillä oli parin kolmen viikon tauon jälkeen valmennus. Ja huh huh, joutui muuten ratsastaja töihin. Hirveän flunssan takia en ollut harrastanut kävelemistä lukuun ottamatta mitään liikuntaa, joten kunnon rääkkitreeni tuntui ihan mukavasti kropassa. Lyhyesti selitettynä lähdettiin korjaamaan mun asentoa (vasen olkapää ylös, oikea alas, paino oikaelle, oikea kyynärpää alas, oikea käsi lähemmäs vartaloa, vasen kylki ylös, oikea alas!!), haettiin voimaa ja jäntevyyttä istuntaan, jotta pystyn ja kykenen hallitsemaan Akua nimenomaan istunnalla. Ongelmatilanteissa tukeudun liian helposti vain ohjaan, kun oikeasti vaikutus pitäisi pystyä tehdä istunnalla ja jalalla ja sen lisäksi ohjalla - ei vain ohjalla. Ongelma on siinä, että Aku on valtava ja iso ja mä taas täysin vastakohdat. Eli ratsastajan projektina on saada lisää lihasmassaa, voimaa ja tehokkuutta omaan kroppaansa.

Mun piti vaatia Aku oikeasti kootuksi ja aktiiviseksi, ilman että tahti kärsii. Käynnissä saan sen ihan mielettömän hienosti koottua ja ratsastettua puolikkaita askelia kuin vettä vaan. Mun ei tarvi kuin vähän istua syvemmin, ottaa muutama puolipidäte ja kas - Aku hiffaa mistä on kyse, vie takajalat syvemmin alle, lyhentää askelta ja nousee sään edestä. Ja mun ei tarvi kuin hellästi vahtia, säädellä ja ylläpitää kokonaisuutta pienin pienin avuin. Siis ei tarvi kuin vähän puristaa ohjaa tai liikuttaa nimettömän yhtä niveltä, ja puolipidäte menee läpi ja homma pysyy kasassa. Ja jalalla pienen pientä merkkiä. Aivan täydellistä puhdasta koottua käyntiä. 

Mutta entäs ravissa sitten? Hoh. Ehkä vielä joku päivä. Laukka on sitten taas huomattavasti helpompaa. Ravi on se vaikein ja heikoin lenkki, jossa Aku mieluummin painuisi alas, lähtisi myyränä ravaamaan pitkää ja isoa ravia, ja huitoisi takasiaan jonnekin piiiitkälle taakse. Saan sen hetkittäin tosi kivasti pakettiin, mutta meistä kumpikaan ei vielä pysty/jaksa/osaa ylläpitää sitä kauaa. Mutta kyllä vielä joku päivä se onnistuu yhtä kepeästi kuin käynnissä. ;)

Sunnuntaina suuntaamme kohti Järvenpäätä ja meidän osalta kauden päätöskisoja. On jotenkin ihanan leppoisa olo - ei mitään paineita. Mennään tekee hyvä rata ja yritän saada jo nyt korjattua omia "radalla olo" -ongelmia, joita valmentajan kanssa analysoimmekin jo vähän. Tässä syksyllä pitää käydä yhdessä kesän ratavideot läpi kunnolla analysoiden.

Aku on ehtinyt parissa viikossa kasvattaa mielettömän talviturkin, mutta en aio ennen kisoja sitä klipata. Tehdään se sitten vasta kisojen jälkeen, ettei käy vaihteeksi mitään lihasjumiepisodeita niinkuin keväällä. Onneksi karva on hyvännäköinen, eikä mikään järkyttävä pehko, mutta onhan se aika paksu. Mutta todennäköisesti kisat ovat ulkona, joten ei haittaa! Toivottavasti sattuisi samanlaiset ihanan aurinkoiset kelit tälle viikolle mitä viime viikonloppuna oli!

Syystanssit

Mun on varmaan pakko myöntää itelleni asia, jonka olen niin kovin varmuudella vakuutellut olevan toisin: mä taidan sittenkin tykätä syksystä. Kuluva syyskuu on esitellyt alkusyksyä kauniisti ja näyttänyt sen parhaimmat puolet - ihanan pehmeän syysauringon, lämpimät iltapäivät, kuulaat aamut ja alkuruskan valtavan väripaletin. Sateet ovat olleet vähäisiä, joten yleensä syksyn vakkaritallivaruste, eli kumpparit, ovat voineet huoletta lojua käyttämättöminä eteisessä. Tämän hetken kun vain saisi pidettyä...

Tänään tallille mukaan lähti ensi kertaa kämppikseni. Haettiin Aksu tarhasta, nopea harjaus (ja kiroilu pölyn määrästä), asiaan kuuluvat vermeet niskaan ja kameran kanssa viereiselle pellolle. Laura otti meistä upeita kuvia ja uskalsi kivuta lopulta itsekin Akun selkään! Ensikohtaaminen sujui heillä oikein mallikkaasti (Aku taitaa olla vähän vieraskorea ;) ). 

Toivon jotain ihmepikaparantumista tästä flunssasta yön aikana, jotta huomenna päästäisiin oikeasti hommiin herra A:n kanssa. Tänään vain vähän puuhasteltiin ja poseerattiin.

Kaikki alla olevat kuvat © Laura A.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Syksy saapui

Aluemestisten jälkeen Aku on saanut lomailla. Ratsastajan lauantaina kurkkukivulla alkanut flunssa äityi sunnuntaina ihan mahdottomaksi, joten Aksun vapaat tulivat ihan hyvään saumaan. Tiistaina jaksoin kivuta sen verran selkään, että päästiin tekemään parin tunnin maastolenkki muutamalla laukkapätkällä.

Syksy tarkoittaa mulle taas siirtymistä Helsinkiin ja tukka takussa, villapaita heinissä, tallilla kaiken aikansa käyttävän heppatytön muuntautumista farkkuihin pukeutuvaksi, läppäriä mukanaan kantavaksi pesunkestäväksi kauppatieteiden opiskelijaksi. Ratsastuskerrat pakostakin vähenevät ja mielessä pyörii, miten suunnitella ja hoitaa Akun liikutukset talvella, kun suuri osa omasta ajasta kuluu yliopistolla?

Itse pääsen tallille noin 3-4 kertaa viikossa. Aku on tällä hetkellä todella hyvässä lihaskunnossa, mutta mahaa ei saisi tulla senttiäkään enempää - päinvastoin. Suunnitelmissa on, että omat ratsastuskertani "vedän aina täysillä". Mun ei kannata reissata Helsingistä asti puolen tunnin köpöttelyn takia, vaan aina kun pääsen, teen kunnon treenin. Se ei kuitenkaan tarkoita ainaista koulutuuppausta - voin vetää rankemman treenin esimerkiksi puomeilla tai käydä parin tunnin tehokkaan maastolenkin.

Akulla on onneksi ilmiömäinen palautumiskyky, eikä se ole kovan treenin jälkeen koskaan tuntunut lihaksistaan jäykältä tai muuten oikeasti väsyneeltä. Lisäksi viime talven perusteella sille onneksi tuntui sopivan systeemi, jossa sillä oli useampi vapaa putkeen ja sitten muutama treenipäivä. Lisäksi Akulla on tarhassa kaverina Piko, jota on isoveikan asemassa ihan parasta kiusata ja jahdata - tuleepahan liikuttua sielläkin. ;)

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että jos tarkoituksena on kilpailla ensi kaudella alue/kansallisia, neljä vapaata viikossa on ehdottomasti liian paljon. Siispä jonkunlaista liikutusapua mun on pakko jostain keksiä Akulle. Ongelma on siinä, että vanhan jännevamman takia juoksutus (jota kuka vain voisi tehdä) ei tule kuuloonkaan. Aku liikkuu luonnostaan niin etupainoisesti, että juoksuttaessa se varmaan katkoisi molemmat etukäpälänsä...

Puskaradio pauhaa, paperille on suunniteltu jos jonkinsortin treeniaihiota, muiden blogeista haen jatkuvasti inspiraatiota tai hyviä vinkkejä kunnon säilyttämiseen ja treenaukseen etc. Koko kesä selvittiin ilman kalenteria, mutta nyt oma musta nahkainen kalenteri alkaa olla puhelimen ja kotiavainten jälkeen yksi tärkeimmistä. Luentojen, ryhmätöiden, proggisten, kokousten ja kaikenmaailman kissanristiäisten välissä vilahtaa usealle päivälle, isosti kirjoitettu merkintä "Aku". Mut hei, vapaa-aikaa voi viettää ja kavereita ehtii nähdä sitten haudass.... eiku?

"Miten sä jaksat? Mulla on puolen tunnin matka tallille ja luentojen jälkeen sekin tuntuu liian paljolta." ihmetteli mun kaveri tällä viikolla. Jaa-a. Täytyy myöntää, että minkään muun asian eteen en jaksaisi tällaista rumbaa. Joku tässä harrastuksessa vaan vetää mukaansa - kokonaan. Oon aina nauranut, että kilparatsastus vie sulta kaiken rahan, ajan, ihmissuhteet, terveyden ja mielenterveyden, mutta silti sitä jatkaa ja tuntee saavansa takaisin paljon enemmän kuin mistä joutuu luopumaan. Kai voi puhua elämäntavasta? Päivääkään en vaihtaisi pois.