Videomatskuu

Huh, tänään tuli sunnuntain lähtölistat Kipaan ja kävipä tuuri! Meillä on sunnuntaina startti klo 11.45 luokan loppupäässä. Luokka alkaa jo klo 8.00, joten ei paljoa olisi naurattanut, jos startti olisi ollut heti alussa. Lähtöaika kello kahdeksan tarkoittaisi sitä, että Ypäjällä pitäisi olla ennen seitsemää, Akun lastaus ennen kuutta ja tallilla ennen viittä. Hyi!

On muuten luokassa aika kova taso. Jos jotain positiivista pitää keksiä, niin eipähän ainakaan tarvitse kärsiä ennakkosuosikin paineista. ;) 

Akun ruokintaa on lisätty ja tällä viikolla se saa vielä hieman protskua pöperöihinsä. Luultavasti mennään sitten ääripäästä toiseen ja toissa viikolla uuvahtanut ruunan rupsukka räjähtääkin käsiin ja sinkoilee minne sattuu sunnuntaina. :D Ei auta kuin kokeilla ja löytää se kultainen keskitie - etsivä löytää.

"Pentele hevonen, kuuntele ja pysähdy!"

Aku meinaa, että pentele itelles, älä mua komenna tai sinkoon sut tantereeseen!

Löydettiin me lopulta yhteinen sävel ja Aksu sai ansaitun kiitoksen. :--)

Alla muutama videopätkä eiliseltä. Tuollaista lisättyä käyntiä kun saataisiin radoille, niin kyllä pisteitä ropisisi. ;)

Kesä, Suomen metsät ja pitkät illat

Ai että - voiko sitä koskaan kyllästyä ihastelemaan, kuinka tavattoman kaunis voi Suomen luonto olla kesällä? 

Tämän viikon olemme harrastaneet herra Akun kanssa rentouttavia ja terapeuttisia käyntimaastoja. Pitkää rentoa käyntiä, kavioiden kopse, kielojen ja sireenien sekoittunut tuoksu metsätiellä, lämmin ilta-aurinko ja rauha - ei parempaa voisi olla. Käyntimaastojen suurin ihmetyksen aihe on ollut, kuinka monta sakaraa on kauniissa valkoisessa metsätähdessä. Vastaus on seitsemän. Toinen mielenkiinnon kohde on ollut miten ihmeen korkealla pilvet ovat kesäiltaisin sekä kuinka monta erilaista kukkaa näkyy pellonpientareella samalla vilkaisulla.

Vastaan on tullut puskassa ryskäävä valkohäntäpeura, liuta pupuja, hirven jäljet hakkuualueella sekä karvat pystyyn nostava muistutus yksinäisistä susista, joita silloin tällöin Lopen metsissä havaitaan. Metsätiellä märässä hiekassa oli ihmeen isot tassun jäljet ja ensimmäisenä tuli mieleen, että eipä ole hauvan omistaja näyttänyt kynsileikkureita tuolle rakille pitkiin aikoihin. Ihmisen tassun jälkiä ei samalla hakkuualueella näkynyt ja pienen kyselykierroksen jälkeen selvisi, että siellä on aiemminkin havaittu susia. Toivottavasti eivät tassuttele meitä vastaan. :D

Ihana, ihana kesä.

Kaiken huipuksi olemme löytäneet keinon saada Aku juomaan! Melassilimu on tällä hetkellä Akun ehdoton lemppari kaikista herkuista - ämpärillinen makeaa litkua uppoaa käsittämätöntä vauhtia ja herkuttelun jälkeen vielä nuollaan antaumuksella kuppia, että jos joku tippa olisikin jäänyt ämpärin kulmaan piiloon. Ihan mieletöntä ja niin helpottavaa. Eiköhän tällä vältetä jatkossa nuupahtamiset ja kuivahtamiset lämpiminä päivinä. :)

Pieleen meni ja pahasti

Ai että voi ihmistä harmittaa.

Eiliset aluekisat menivät aivan päin mäntyä. Aku uuvahti radalla ihan totaalisesti - siis se ei edes kävellyt! Siinä meni meidän tavoite "joka kisasta yli 60%" mutta eniten ärsyttää, että miksi aina pitää kantapään kautta vääntää rautalangasta asiat. 

a) Ei ihme, että hevonen ei jaksa, jos väkirehumäärä on jäänyt liian alhaiseksi kevyen ep-jakson jäljiltä

b) Päivää ennen kisoja hankitut elektrolyytit eivät paljoa ehdi tehota 

c) Jos hevonen ei juo, syntyy nestehukka

d) Lievästäkin nestevajauksesta kärsivä hevonen ei kykene suoriutumaan normaalisti 

Siinäpä meidän aakkoset eiliseltä. Aku siis väsähti jo vartin kävelyn ja vartin verryttelyn jälkeen. Tai ei ehkä väsähtänyt, mutta niin minun kuin mukanani olleen tallilaisen Sarin mielestä puuskutti ihmeen voimakkaasti niinkin lyhyen verkan jälkeen. Jätin verryttelyt sikseen ja vain kävelin lopun aikaa. Päästyäni rata-alueelle odottamaan vuoroani, nousi saman tien pala kurkkuun. Mielessä kävi vain "ei hitto", kun tajusin radan pohjan olevan hyvin pehmeä ja raskas. Raskas pohja ja raskas suomenhevonen ei ikinä ole hyvä yhdistelmä. Ei se siis mitenkään erityisen huono ollut, mutta yllätti mut pehmeydellään. 

Radalle päästyäni pelko kävi toteen ja Aku nuukahti täysin. Kiltisti se yritti suorittaa, mutta radalla olo oli varmasti molemmille aivan kauheaa. Viime vuonna en olisi kyennyt pitämään pakkaa kasassa senkään vertaa, joten urheasti pumppasin 600 kg suomenjuntin lopputervehdykseen asti. Ja kun joudun lähteä kantokisaan ison hevosen kanssa, ei ratsastus todellakaan parane. Kamalaa sanon... Videolta meno ei sentään näyttänyt niin totaalisen järkyttävältä kuin se selästä tuntui, mutta aika säälittävää menoa silti. Kaikki puhti ja energia oli tipotiessään. Tuomari kommentoi, että energiaa lisää, niin prosentitkin nousevat. Aku sai kuitenkin kiitosta kuuliaisuudesta uupumisesta huolimatta. C-tuomarilta irtosi myös sympatiat "kiltti ja yritteliäs, mutta aav. uupunut ratsu".

Lopulta prosentteja 58,1% ja sijoitus jonnekin luokan puolivälin jälkeen. Löysyydestä huolimatta mukana oli pari 6,5 teknisesti hyvin suoritetuista pätkästä, esim. laukanvaihdosta käynnin kautta, ja löytyi protestilistasta yksi seiskakin vastalaukasta. Kaikista pettynein olin käynteihin! Siitä kyllä huomaa, että Aku on loppu, kun se ei edes kävele. Lähes poikkeuksetta saadaan keskikäynneistä ja vapaista käynneistä seiskaa tai vähintään kuutta puolta, mutta nyt ei irronnut kuin kutosta - ja siis ihan aiheesta.

Kaikista huolestunein olen tällä hetkellä Aksun juomisesta. Siis se urpo ei oikeasti juo - ei millään ilveellä. Ei juo tallissa edes Chevinalilla makeutettua kotivettä eikä juo kisoissa. Voiko hevonen tappaa itsensä janoon? Joskus on kokeiltu lorauttaa päärynämehua joukoon - ei onnistu. Kisoihin on otettu kotoa mukaan vettä - ei onnistu. Ylipäätään Aku juo hirveän vähän. Täytyy käydä ostamassa melassia. Jos tekee oikein makean limpparin, niin luulisi nyt paatuneimmankin herkkusuun suostuvan juomaan?

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! ;--)