Paulo Bastoksen kouluratsastusklinikka + liikkuvaa kuvaa

Noniin. Tänään sitä taas oltiin kansainvälisen valmentajan silmien alla. Aluksi jännitti, että miten käy... Lopulta jännitys katosi ja keskityin vain sisäistämään kaikki neuvot ja ajatukset. Aku ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen, mutta siis ihan upea silti.

Kiitos <3

Huomenna kirjoittelen ja julkaisen pidemmän tekstin. Sen verran mainitsen, että tein ensimmäistä kertaa elämässäni sulkuväistöä laukassa - ei se ehkä tekniikaltaan ollut täysi kymppi, mutta tilanteeseen nähden meni hienosti. Nyt viimein rohkaisin mieleni ja tässä sitä liikkuvaa kuvaa meistä. ;) Kiitos kaverilleni Helkalle luottokuvaajana olemisesta. 

Söpöysvaroitus

Tänään käytiin tekemässä Akun, Akun omistajan ja yhden tallilaisen kanssa ihana pitkä käyntimaasto päivällä. Lunta on tullut parin päivän aikana sen verran, etteivät tiet enää olleet liukkaita ja metsäpoluilla oli hyvä kulkea. Akun mielestä kävely on ihan nössöjen hommaa ja herra olisikin mielellään vedellyt täysiä kaikki ylämäet. ;)

Lisäksi maailman suurin persoona Costo pääsi ensimmäistä kertaa maneesiin juoksentelemaan äippänsä kanssa. Voi luoja, en oikeasti ole törmännyt yhtä valloittavaan varsaan koskaan! Niin mainio jäbä: utelias, rohkea, iloinen, pirteä, hauska, hellyyttävä ja osaa pussailla eli pistää turvan rullalle ja tulee pusuttelemaan naamaa. Ihana kaikin puolin.

Jos joku on oikeasti kiinnostunut varsasta tai sen emästä, niin käykää katsomassa lisää infoa täältä.

Ensi viikon lauantaina meillä on taas tiedossa Paulo Bastoksen (klikkaa linkkiä, jos haluat tietää lisää) kouluratsastusklinikka. Olemme pari kertaa käyneet Akun kanssa hänen valmennuksessaan, ja joka kerta saatu paljon irti. Innolla odotan lauantaita, nimittäin olemme molemmat kehittyneet aivan valtavasti viime kerrasta.

Kehitystä

Ensin pitää hehkuttaa: JEEEE kylmät tappopakkaset pitäisi olla ohi tältä talvelta! Onpa ihanaa ratsastaa ja olla, kun ei jatkuvasti ole varpaat tai sormet jäässä. 

Aksun kanssa ollaan taas otettu iso harppaus eteen päin. Mä olen pikku hiljaa oppinut käyttämään omaa keskivartaloa, mikä on ihan ehdoton juttu, jos aikoo oikeasti koota hevosta oikein. Jos Akun kanssa lähtee vetokisaan käsillä, niin on varmaa, että ratsastaja on se häviäjä. Joten oman kropan hallinta ja tarpeen vaatiessa jäntevä istunta on ihan ykkösjuttu nyt.

Aku on saanut lisää lihasta ja hiiiirveästi voimaa syksyyn verrattuna. Siitä kehkeytyy varsinainen villiponi, eilenkin oikein hyppäsi ilmaloikan ja yksi päivä hyppi pystyyn. Mahtavaa! :D Niinkään se hyppiminen ei ole mahtavaa, vaan se, että kunnon kohotessa ja tehtävien haastavuuden lisääntyessä siitä alkaa löytyä se kuumeneva puoli, joka saa koko hevosen kasvamaan silmissä ja esiintymään. Mietitään esimerkiksi Totilasta - en nyt kommentoi mitään siitä showravista tai epäilyttävistä ratsastusmetodeista - mutta siinä hevosessa vain on joku uskomaton karisma, joka saa aikaan kylmät väreet. Semmoista karismaa ja uhkuvaa voimaa olisi upeaa saada tämän kauden radoillekin.

Ollaan valmennuksissa tosiaan treenattu kootussa ravissa muutaman askeleen nsiirtymisiä vielä kootumpaan, lähes passagemaiseen (huomaa loppu -maiseen: ei siis mitään  passagea, mutta siihen suuntaan) raviin. Ja voi hykkyrät sentään, miten siisti on se tunne, kun suomenjunttura nousee edestä, laskee takaa, kintereet tooodella alla ja lähtee keinumaan ja askel viipyy ilmassa normaalia koottua ravia pidempään!

Mä olen muutenkin saanut viime valmennuksien aikana ahaa-elämyksiä. Kyllä voi kestää kauan tajuta, että hevosen oikeasti tarvitsee olla läpi - aina. Onhan se läpi, mutta olen edelleen liian kiltti enkä tarpeeksi vaativa. Aku saattaa joskus mennä kierroksenkin, että yritän puuhastella selässä jotain... Ensin pyydän vähän, sitten kiroan, kun ei hommat toimi ja jankutan samoja juttuja, kunnes se sitten rehellisesti myötää (siis niin, että niska, suu ja leuka rentoutuu, eikä mitenkään vain puoliksi). Ihan väärin! Mun pitäisi joka ikinen kerta vaatia se heti. Ei kohta tai melkein, vaan heti kunnolla. Koska ratsastaja on hevosensa kouluttaja. Jos annan sen puuhata omiaan, se luulee, että se on ihan fine.

Kun vaadin jokaisen askeleen olemaan sellainen kuin haluan, niin hitsi vieköön. Siirtymiset ovat parantuneet paljon ja ihan oikesti se hevonen jopa kuuntelee ja odottaa. Edelleen monta monta kertaa joudun (usein jämäkästikin) vaatimaan sen myötäämisen, mutta koko ajan Aku uskoo nopeammin ja pysyy raameissa paremmin.

Kyllä voi suomenhevonen nousta!!!

Tänään kävin myös jumppailemassa Leeviä. Se oli oikein hyvänmielenponi taas. Tehtiin vain matalassa muodossa perus jumppaa, ravissa ja käynnissä avoa, pieniä väistätyksiä ja sellaista pientä.

Jotenkin oon ajatellut, että kevääseen ja kilpailuihin on ihan hirveän pitkä aika, mutta nythän on jo helmikuu! Ensimmäisiä kilpailuita oon ajatellut johonkin maaliskuun puoleen väliin. Tässä on vielä puolitoista kuukautta aikaa hioa asioita ja kasvattaa niin ratsastajan kuin hevosenkin voimaa. :)