Mihin aika juoksee?!

Siis hetkonen! Helmikuu ja siitäkin on jo ehtinyt kulua melkein tusinan verran päiviä. Kuka pisti pikakelauksen päälle? Missä kaukosäädin, tarvis vähän niinku hidastaa meininkiä!

Siinäpä ajatuksia tältä päivältä. Tammikuussa kevääseen ja kisakauden alkuun tuntui olevan vielä piiitkä aika. Yhtäkkiä tuo aika on karannut teille tuntemattomille ja allekirjoittanut tuijottaa huuli pyöreänä kalenteria. Siis, että ihanko ensi kuussa olisi jo kauden ensimmäiset startit?!

Tänään virtuaaliseen postiluukkuuni kolahti postia jäsensihteeriltä. Innostunut hymy termille A-kilpailulupa, mutta saman tien erittäin ruma virnistys numeroille €-merkin edessä. Ai että, miksen valinnut vaikka biljardia tai pikakävelyä lajikseni... Kansallisen kisaluvan hinnalla opiskelija syö monen monta kuukautta. 

Mutta ei auta. Kansallisia - anteeksi kolmos-tason - kilpailuita olisi tällä kaudella tarkoitus kahlata Aksun kanssa läpi. Luultavasti ensimmäinen startti on kuitenkin tutulla ja turvallisella aluetasolla, sillä Hämeenlinnassa järjestetään 28. maaliskuuta aluekarkelot. Maalis- ja huhtikuun aikana voisi hakea vielä kisavarmuutta sillä tasolla ja viimeistään toukokuussa suunnata Hyvinkäälle kansallisiin. Kipassa näkyi kivasti Hyvinkään kisojen kohdalla merkintä "suomenhevoset", joten mikäs meille sen sopivampaa!

Vielä on tekemistä, ennen kuin meitä kehtaa isommille radalle päästää, mutta talven aikana on jo tapahtunut ihan valtaisa muutos mun ratsastukseen. Sen lisäksi, että oon oppinut käyttää keskivartaloa paremmin, mun koko asenne touhuun on muuttunut. Nykyään mä osaan vaatia Akulta asioita, enkä vaan alistu kohtalooni ison etupainoisen suomenjuntin kuskattavana. Oon myös tajunnut, miten äärettömän nopea mun pitää myötäämisissä ja puolipidätteissä olla, että ehdin kertomaan Akulle miten pitää toimia. Ja asenteesta ja ymmärryksestähän suurin osa asioista on kiinni. Ja kuinka pirun vaikeaa muka on vaan päättää, että ei anna hevosen kulkea vähän sinne päin? No juuri niin pirun vaikeaa, että sen ymmärtämiseen on mennyt aika monta vuotta aikaa. Asioita kyllä jollakin tasolla tiedostaa, muttei kuitenkaan ymmärrä ja osaa toteuttaa? Henkimaailman juttuja...

Yksi hyvä tapa arvioida onko kehitystä tapahtunut, on ratsastaa asiansa osaavan valokuvaajan kameran edessä. Kun kesällä yksi sadasta kuvasta oli onnistunut (lue: ratsastaja istui selässä edes jotenkin edustavasti eikä näyttänyt vääntyneeltä meritähdeltä sojottavine raajoineen), niin toissa sunnuntain kuvista jo useampi näytti hyvältä. Kommentti "mun ei enää paljo tartte kuvia valkatessa kattoo miten sä tuolla oot" antoi taas lisämotivaatiota jaksaa treenata viimeiset viikot ennen kauden alkua. :) 

Kuvien © Maria Järvinen Photography