Nakupelle!

Nyt on herra klipattu, ja eihän pientä piristystä talveen voinut vastustaa: ihanat sydämet molemmin puolin takapuolta. :) Miesväki tallilla ei ihan tuntunut ymmärtävän, mutta kerrankos sitä voi suomalaisen miehen somistaa My Little Ponyksi?

Hampaissa ei ollut mitään sanottavaa, melkeinpä aivan turha raspaus. Ilmeisesti jopa reilu vuosi ei ole Akulle liian pitkä hammashoitoväli. Mutta hieno juttu, ettei ainakaan siellä ole minkään sortin ongelmaa. Klippaus sujui oikein nopeasti ja helposti, kun samalla rauhotuksella sain ajella rauhassa. Aku ei välitä klipperistä muuten, mutta heti jos mennään pään lähelle, niin se on maailmanloppu. Aku on muutenkin niin arka korvien takaa, joten kun klipperin surina tulee liian lähelle, niin klippaus käy melkein mahdottomaksi. 

Kipaan on tullut jo paljon Hämeen alueen kisatietoja. On ihan mielenkiintoista katsella niitä nyt, ja verrata tilanteeseen vuosi sitten. Ei mennyt tämä kausi ihan putkeen, eikä läheskään suunnitelmien mukaan. Keväällä luin parhaimmillaan kahdeksan tuntia päivässä pääsykokeisiin (kyllä, 3 kuukauden aikana mulla taisi olla kaksi lukuvapaata päivää), jolloin suosiolla jätin osan huhti- ja toukokuun kisoja väliin. Toukokuussa Aku taas joutui jäämään sairaslomalle, ja siinä paloikin kaksi kauden vilkkainta kuukautta toipuessa. Loppukaudesta pääsimme muutamiin kisoihin, mutta aika laihaksi jäi kauden 2013 startit.

Positiivista on huomata, että yhtä mokaa lukuun ottamatta kaikki tulokset olivat 60% paremmalla puolella, ja joka toisessa kisassa sijoituimme. Silti kertaakaan ei meillä omasta mielestäni ole tullut kunnon onnistumista. Kuninkaallisissa sijoittuminen oli toki ihan älytön juttu näin mitättömällä kokemuksella, eli periaatteessa sen voisin laskea melko onnistuneeksi (tai ainakin odotukset ylittäväksi) suoritukseksi. Mutta hoh, siinä radassa oli niiiiiiiin paljon korjaamisen varaa että! Kuitenkin isoin saavutukseni Akun kanssa, ja olen siitä kyllä ylpeä.

Nyt, kun radat tällä kaudella alkoivat kerätä pisteitä ongelmista ja alisuoriutumisesta huolimatta, olen ihan toiveikas ensi kaudesta. Meillä on talvi aikaa treenata, kun kerta puitteetkin ovat nyt enemmän kuin kunnossa. Saa nähdä, en aio vielä sen ihmeempiä toiveita asettaa, sillä tässä maailmassa mitä tahansa voi tapahtua - jos hevonen sattuu pysymään terveenä, niin kuitenkin tulee vastaan jotain, joka muuttaa suunnitelmat tyystin. Mistäs sitä tietää, vaikka ensi kaudella uutena lajina meillä olisi vikellys? Who knows.

Aku viime syksynä Ypäjän leirillä.