torstai 11. heinäkuuta 2013

Ongelmat selätetty!

Päästiin Akun kanssa pitkästä aikaa kisakentille sairasloman jälkeen - ja tosi hyvällä fiiliksellä.

Olipa hauska taas tajuta, kuinka paljon on taas kahden kuukauden aikana edistynyt ja hiffannut asioita. Mulla oli jo edellisenä iltana ratsastaessa tosi hyvä, rauhallinen ja varma fiilis. Saikkuilun jälkeen meillä on Akun kanssa toiminut älyttömän hyvin. Koko ajan yhteiseloon löytyy enemmän sitä jotain. Oon ehkä löytänyt omaan tekemiseeni sitä oikeanlaista keskittymistä. Enää en vain sombaile pitkin kenttää ilman päämäärää, vaan pyrin alkukäynneistä asti keskittymään jokaiseen asiaan mitä teen ja suunnittelemaan, mitä miltäkin ratsastuskerralta haen.

Sunnuntain kisoissa alkuverkassa oli aivan superfiilis. Aku oli todella rento, kuuliainen ja se liikkui eteen hyvin ja tahdikkaasti. Yksi suuri tekijä oli varmasti se, että sain verkata rauhassa melkein tyhjässä maneesissa - siellä oli hyvin tilaa, ja vain vähän hälinää ympärillä. Meillä molemmilla oli siis rauha.
Ratsastuskenttä oli muutaman sadan metrin päässä, ja sinne kävellessämme osa tästä suurenmoisesta rauhasta jäikin matkalle... Aku oli kuitenkin koko ajan kuulolla, vaikka miljardit mammuttipaarmat häiritsivätkin herkkähipiäistä herraa.
Radalla mulla oli ensimmäistä kertaa oikeasti helppo olla. Aku liikkui eteen omalla moottorilla, ja pienistä tahtirikoista ja protestoinnista huolimatta se oli tosi kiva ratsastaa. Itse tein joitain mokia, esimerkiksi unohdin siirtyä käyntiin B:ssä, josta -2 pistettä. Tiet olisin myös voinut ratsastaa huolellisemmin, ja valmistella voltit paremmin. Yhden siirtymisen Aku veti kyllä itse pitkäksi. Se ei kuunnellut ollenkaan istuntaa, ja heittäytyi ihan typeräksi. Olen ihan varma, että sitä oli juuri purrut paarma, koska ruuna ei yleensä harrasta sellaista temppuilua.

Tuloksena oli 62,8% ja sijoitus 7/38. Prosentteja olisi ollut yli 63 ja sijoitus 4., mikäli olisin muistanut radan oikein, hahaa.... No, ei sillä niin väliä, pääasia oli, että nyt oli sitä oikeanlaista meininkiä radalla. Vaikka taaskaan en tietenkään ollut itseeni tyytyväinen! Akuun kylläkin. :)
Alakertaan tuli ilahduttava määrä seiskoja, ja radaltakin sen yhden ravi-käynti-ravi mokan nelosen (oli muuten kahden kertoimella...) lisäksi muita ala-arvoisia numeroita ei tullut. Seiskaa ja 6,5 oli melkein kaikki. 5,5 oli ainoa huono numero, joka tuli oikeiden teiden seuraamisesta. Hoh, ensi kisoissa siis ehdottomasti tarkkuutta siihen!







Hihii, tuo häntä on niin hulvaton! :)

1 kommentti:

  1. Aku vaikuttaa kyllä tosi hienolta suomenhevoselta!! :)
    emppsi.blogspot.fi

    VastaaPoista