sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Treenianalyysiä

Usein on hyvä jäädä hieman pidemmäksi aikaa pohtimaan, mitä sitä itseasiassa tuli valmennuksessa tehtyä. Mitä tein väärin, mitä pystyin korjaamaan, mitä tajusin tai mitä uutta opin. Itse pyrin analysoimaan ja miettimään asiaa kahdella tapaa: mitä teimme tänään ja toisaalta mitkä asiat ovat olleet pinnalla viime aikojen tunneilla. 

7. joulukuuta


Eilen valmennuksessa valmentajani sanoi pirun hyvin todella tärkeän asian:
 "Kun mä käsken tekemään jotain, niin älä vain tee sitä - mieti lisäksi aina miksi mä pyydän sua tekemään jotain." 
Erittäin hyvä pointti, jonka unohtaminen on aika kohtalokasta. Juttu jatkui ajatuksella, että mun on kyettävä ratkomaan ongelmat myös yksin treenatessa ja kisoissa. Jos en ymmärrä kaiken tarkoitusta, oon ihan pulassa itekseni. Valmentajan neuvot eivät ole vain "puolipidäte, ulkopohkeella merkki, suorista, sisäpohje läpi", vaan kaiken takana on syy miksi pitää tehdä jotain. Puolipidätteellä korjaat ehkä hieman kiireiseksi liukuvaa tahtia, ulkopohkeella huomautat, ettei takapää saa jäädä liikaa ulos, suoristamisella pyrit parantamaan laukan laatua tai sisäpohkeella vaadit sisäohjan läpi. 

Oma tajuaminen oli taas, että kaikista suurin onni on hyvä ja kokenut valmentaja, joka selittää jokaisen asian - miksi. Jos valmentaja ei selitä tai osaa selittää miksi tiettyjä asioita tehdään, asiaa voisi verrata siihen, että lääkäri määrää hoitamaan pelkästään oireita eikä itse ongelmaa. Kuitenkaan vastuu ei voi jäädä ainoastaan valmentajan harteille. Pelkästään laukkaympyrän suorittaminen kiitettävästi vaatii aivan järjettömän monen asian huomioimista, säätämistä ja ennakoimista. Laukan tahti, energisyys, takaosan liike, suoruus, asetus, taivutus, etu- ja takapään kulkeminen samalla uralla, etupään keveys, muoto ja peräänanto muutaman mainitakseni. Pitäisi olla aikamoinen moottoriturpa, että pystyisi selittämään kaiken yhden laukkaympyrän aikana kaikista elementeistä. Eli myös ratsastajalta vaaditaan älyllistä toimintaa ja eri asioiden liittämistä ja yhdistämistä toisiinsa. Esimerkiksi nykyään valkun ei tarvitse sanoa kuin "oma kylki" ja ymmärrän, että oma ulkokylkeni on taas liian lysyssä, mikä johtaa siihen, että sisäkylkeni dominoi ja sisäolkapääni on ylhäällä ja edessä ja paino on tästä johtuen siirtynyt liikaa ulos. Kahdesta sanasta ymmärrän siis 25 sanaisen lauseen merkityksen. 



Ja mitä tulee alun analysointiin kahdella eri aikavälillä? On ihan huikeeta huomata, että edellisillä kolmella tai neljällä treenikerralla jatkuvana korjauksen aiheena ollut lantion asento ei toistunut viime valmennuksessa kuin kerran tai kaksi! Eli jotain kehitystä on tapahtunut (tai sitten ongelmat ovat vain muuttaneet muotoaan ;)). Sen takia on hyvä miettiä, mitkä ongelmakohdat toistuvat edelleen, mitä on saatu parannettua ja sitä kautta mihin uusiin ulottuvuuksiin ollaan päästy keskittymään. Jos sama asia tuntuu kerta toisensa jälkeen hankaavan vastaan, tee asialle jotain! Ota raivoenergiaa ja korjaa asia. Mulla on yhtenä ongelmana vinous, joka voi osin johtua vuoden 2008 ratsastusonnettomuudesta. Lyttyyn menneitä nikamia en pysty korjaamaan, mutta pystyn parantamaan tilannetta huomattavasti kunnon venyttelyllä ja voimistamalla lihaksia. Kaikki on vain asenteesta kiinni.


Alla muutama pääpointti, jotka pitäisi saada taottua automaatioksi omaan pääkoppaani:

  • Ohjan pidätteen ja jalan eteenpäin pyytävän avun oikea suhde. Jos käytän liian voimakkaasti jalkaa, ei ihme, että hevonen tulee vahvahksi edestä - sehän vain tottelee pohkeen käskyä ja kun edestä ei pääse karkuun, ei auta muu kuin vahvaksi tuleminen.
  • Nopeus, varsinkin myötäämisen. En voi opettaa Akua tekemään oikein, jos en ole tarpeeksi nopea kiittämään oikeasta vastaamisesta apuihin.
  • Kaksi ohjaa. Kaksi kättä. Kaksi saman vahvuista tuntumaa. Piste.
  • Vaatiminen. Hevosta pitää opettaa kuuliaiseksi. Jos annan sen löntystellä miten sattuu, se löntystelee. Ja sitten itketään, että miksi tää ei toimi... Mmh, niinpä.
  • Jäntevän istunnan käyttäminen. Kaiken a ja o. Ison suomenhevosen kanssa ei lähdetä vetokisaan. Oman kropan tulee olla niin hyvässä kunnossa, että pystyn hallitsemaan hevosta sillä.
  • Oman kropan suoruus. Jos itse kieppuu kuin mikäkin serpentiini selässä, miten voi kuvitella hevosen kulkevan suorana?

Mutta hei. Vaikka itseään saa rääkätä ja vaatia aina vain parempaa suoritusta, pitää muistaa, että pitäähän tämän kaiken olla hauskaa ja mielekästä. Valmennuksessa ratsastaja joutuu keskittymään ihan älyttömään määrään erilaisia asioita. Omaan asentoon, oman kropan hallintaan (joka sisältää esim. pohkeet, kädet, kyynärpäät, olkapäät, kyljet, ristiselän, lantion, reidet, polvet, sormet, jalkaterän, katseen ja leuan asennon), hevosen kropan hallintaan, hevosen liikkeen hallintaan, tahtiin, tempoon, tiehen, liikkeeseen ja samalla kyetä taukoamatta vastaanottamaan valmentajan neuvoja ja ohjeita. Huh! Joten jos kaikki ei aina suju aivan täydellisesti, niin on ihan suotavaa olla itselleen armollinen. Ja miettikääpä miehiä! Eikös kuuluisa sanonta kerro, että monelle purkan jauhaminen ja käveleminenkin tekee tiukkaa samaan aikaan... ;)

Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! :) Tosiaan on hyvä muistaa hyödyntää valmentautuminen myös analysoiden tekemisiä. Usein tulee vaan mentyä ja tehtyä mitä sanotaan, kunnes herää taas siihen, että kun pitäis oppia myös itse tekemään nämä asiat. Itse en ainakaan sisäistä juuri mitään, jos en tiedä miksi ja miten joku tehdään niin kuin se tehdään. Pitää siis koko ajan vähän jopa kyseenalaistaa kaikki kuulema, että voiko tää nyt mennä näin ja kokeilla mitä tapahtuu. :D

    Onnellista vuoden vaihdetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja oon samoilla linjoilla, kokeilemallahan asiat selviää ja sitä kautta voi oppii paljon uuttta. :) Jos vaan nielee kaiken purematta, niin eihän sitä oikeasti ole silloin kunnolla funtsinut niitä asioita.

      Samoin ihanaa uutta vuotta sulle! :)

      Poista
  2. Hyvä postaus! :) ja hyvää uutta vuotta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Oikein ihanaa uutta vuotta myös sulle ja Popolle! :)

      Poista
  3. Tää oli tosi hyvä ja ajatuksia herättävä postaus :) Aku näyttää koko ajan liikkuvan paremmin ja kehitytte hienosti. Onnistuneita treenejä ensi vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon. :) Kiva kuulla, että ulkopuolellekin jotain kehitystä on havaittavissa. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Hyvä postaus! Mä tajusin hetki sitten, että saan olla onnellinen, että olen löytänyt hyvän valmentajan. Hän on ensimmäinen joka kertoo MIKSI mun pitää tehdä jotain.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, itsekin vasta viime aikoina oikeasti tajunnut, kuinka tärkeää se on! Ollaan molemmat siis onnellisessa asemassa. :) Ihanaa uutta vuotta!

      Poista