sunnuntai 26. elokuuta 2012

Taas yhtä kokemusta rikkaampana!

Eilen olimme Lahdessa aluekoulukilpailuissa, ja olipahan kilpailut! Paikka on mielestäni aina ollut kiva suurine kenttineen ja katsomoineen, mutta täytyy nyt ihan rehellisesti sanoa, että eilen siellä ei toiminut melkein mikään. :D

Aamu lähti käyntiin herätyskellon soitosta klo 4.00. Kahvia, hieman jugurttia, kamat kasaan, eväät mukaan ja tallia kohti. Upea (joskin myös hieman pelottavakin) sumu oli  minun - ja parin baarista kotia hoipertelevan - seurana, kun ajoin puoli viiden jälkeen tallille. 

Aamupalaa, eväsleipiä ja muistilista

Hevoset olivat hieman ihmeissään, kun aamutoimet alkoivatkin niin aikasin, mutta unohtivat koko jutun saman tien, kun aamuruoat ropisivat ruokakuppiin. Harjausta, letitystä, tavaroiden vientiä traikkuun, hieman stressiä, pari porkkanaa ja Aku traikkuun - siinä olikin aamu kiteytettynä!
Klo 7.00 treffasin kisahoitajani huoltoasemallla ja lähdimme ajamaan (edelleen todella sakeassa sumussa) kohti Lahtea.

Harvemmin sitä elokuussa ajelee
juuri ennen auringonnousua!

Aamu-usvaa

Takkulaan saavuttiin hyvissä ajoin, ja hetken kuluttua Leevin omistajakin kurvasi ponin kanssa parkkipaikalle. Itselläni alkaa yleensä jännitys siinä vaiheessa, kun alan pukea takkia päälle. Helpotus oli silti suuri, kun kaikki kamat oli tulleet mukaan (olin juuri pari yötä sitten nähnyt unta, että kisapaikalle saapuessani huomasin satulahuovan, kannusten ja suitsien jääneen tallille)!
Leevi oli tapansa mukaan aika näpsäkkänä verkassa, mutta jätti pahimmat hörhöilyt tällä kertaa väliin. 

Noin klo 9.15 meidät kuulutettiin radalle. Leevi tuntui hyvältä ja kuuliaiselta, ja itsekin pystyin jännitykseltäni  jopa vähän irvistämään huoltojoukoille, että nyt lähdetään pitämään hauskaa! Rataan olen itse tyytyväinen, se oli oikein tasainen ja siisti. Leevi tippui hieman luotiviivan alapuolelle parissa kohtaa, joten ihan oikeutetusti tuomaripaperissa luki, että muoto olisi saanut olla avonaisempi.  Toisessa laukannostossa meinasi nousta väärä laukka, mutta jo samalla askeleella sain sen onneksi korjattua. Toinen tuomari antoi lähes 60%, mutta toinen ei ilmeisestikään tykännyt nii paljoa, vaan antoi vain 56,5%, lieneekö kirjavuudella osuutta asiaan? ;) Tiedä sitten, kyllähän piste-eroja on aina kouluratsastuksessa - kuuluu lajin luonteeseen. :D Noh, vaikka tuloksena oli siis vain rapiat 58%, ei se haitannut, sillä poniin olin tyytyväinen! Leevi ei paljoa ole kouluradoilla pyörinyt, joten tasainen siisti rata oli juuri se mitä lähdettiin hakemaan!


Verkasta. Huoltojoukot uhkasivat laittaa vielä joku päivä tikun leukani alle, että muistaisin aina pitää ryhdin ja lopettaa ponin niskaan tuijottamisen! :D

Tähän mennessä kaikki oli sujunut hyvin (jollei lasketa sitä, että lähtölistathan julkaistiin vasta torstaina puolenyön aikaan). Järjestäjä oli kuitenkin mokannut pahasti, ja arvioinut ratojen keston ainakin he b -luokassa aivan metsään. Ennen Akun verkkaamista, hoitajani oli käynyt kysymässä, onko luokka aikataulussa. Vastaus oli tullut jopa hieman nenäkkäästi, että kyllä on. No totuus oli kaukana siitä. Lopulta päädyin radalle yli puoli tuntia myöhässä. Aku oli ehtinyt jo väsähtää, joten meno olisi voinut olla energisempää ja kokoomisaste parempi. Mutta hyvä ja oikein siisti rata meidän ensimmäisiksi kisoiksi!


Alkuravia Akun kanssa

Vaikka kaikki oli mennyt ihan hyvin, alkoi hieman turhauttaa, kun Akun tuloksia odottelimme 1,5 tuntia... Uskomatonta säätöä. Moneen otteeseen kävimme kysymässä tilannetta, ei vastausta - ei kuulutuksia, ei mitään. Toisen luokan palkintojenjakoakin sijoittuneet odottelivat tunnin ajan, ja lopulta ruusukkeet törkättiin käteen katsomoiden edessä ilman hevosia. Siinä oli juhlallisuudet ja arvostus kaukana...

Yhtään ei ärsytystä lievittänyt, kun viimein sain tuomaripaperit käteen. Toiselta tuomarilta upeat 65,4% ja toiselta (huomatkaa, että oli sama rata kyseessä) vain 57,5%... Mutta semmoista se on suomenhevosten kanssa. Niin kauan, kun jotkut vanhan linjan tuomarit kulkevat tuolla nokka pystyssä puhuen ääneen, että suomenhevosesta ei ole ratsuksi, tulokset näyttävät välillä tuolta... Mutta ei auta itku markkinoilla! Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! :D 
Kuitenkin lopputuloksena 61,458%, joten oikein näppärä tulos ekoista yhteisistä kisoista.

Suuret kiitokset hevosten omistajille, hoitajille ja muille auttajille! Porukassa on kiva puuhata, vaikkei kaikki  aina sujuisikaan niinkuin Strömsössä!

Leevin omistaja piiloutuu poninsa taakse! :D
Kisahoitajan silitys kelpaa Akulle :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti