Siinä se jo häämöttää...

...nimittäin inhottava, kamala ja epäreilu talvi. Aamulla auton ikkunoita skrapatessani tajusin sen oikeasti olevan jo nurkalla. Moni kuitenkin pitää talvesta; onhan se ihanaa laukkailla hankipellossa ja onhan aurinkoiset aamupäivälenkit huurteisessa metsässä kivoja, mutta silti olen läpikotainen talvenvihaaja.

Suurin syy tähän diagnosoimattomaan talvivihaani on se, etten ole koskaan (jollei ratsastuskouluaikoja lasketa mukaan) ollut maneesitallilla. 

Marraskuut ovat tarkoittaneet käpsyttelyä kovaksi koppuraksi jäätyneellä kentällä, hyvällä lykyllä joulukuussa on puolitoista viikkoa ollut lunta, joten muutamana kertana on jo päässyt hieman ravailemaankin, mutta pakkasukon motivaationpuutteesta johtuen on hetkeksi taas tulleetkin vesikelit ja kenttä on löysää kuravelliä. Tämän jälkeen pakkaset tulevat uudestaan ja taas köpsytellään. 

Joulumielestä hyväntuulisina ilmojen jumalat ehkä suovatkin lunta joulukuun lopussa, ja kerran kun ovat lumen makuun päässeet, se ei sitten hetkeen lopukaan... Kentällä on kivaa, kun pääsee vihdoin ratsastamaan kunnolla kissankokoisista tilsoista huolimatta. Kaikki tekee innoissaan lumiukkoja ja lumilyhtyjä ja lumipalloja ja lumienkeleitä, ja pian huomataan, että kaikki on pelkkää lunta. Tallille meno vaikeutuu, kun lunta on tallitiellä GP-esteiden korkeudelta, lumitöihin menee puolet vuorokaudesta ja harva se päivä saa naapurin traktoriäijää soittaa paikalle vetämään penkkaan juuttunut auto pois. 

No eihän tämä vielä mitään, mutta sitten iskee ne perinteiset Pohjolan tappopakkaset päälle. Tallille pääsy itsessään on varsinaista survival-meininkiä, ensin pistät auton lohkolämmittimeen n. 15 h ajaksi, sitten kaatelet kuumaa vettä jäätyneeseen lukkoon, hakkaat sorkkaraudan kanssa jähmettynyttä autonovea auki ja tuskailet, kun menopeli ei meinaa millään käynnistyä... Kun vihdoin eskimo-vaatetuksessasi pääset tunnin skrapaamisen ja lumitöiden jälkeen autoon, ja ehkä jopa hengissä tallille, ensitöiksesi viet janoisille hevosille vettä, koska mikään supervesisaavi ei pysy 30 asteen pakkasilla sulana. Ja pakkasten takia ei hevosten kanssa pysty (jollei ole valmis amputoimaan sormia ja varpaitaan paleltumien takia) käpyttelemään kentällä kuin sen 20 minuuttia kerrallaan.

Pakkasia taas jatkuu sinne helmikuuhun. Maaliskuun alussa on taas muutama viikko, kun hevosia pystyy jo kunnolla liikuttamaan. Sitten alkaa sohjokelit ja kaikki muu ihanuus.

Keväällä kisakauden alkaessa huomaat hevosesi kunnon huonontuneen, ja edellisen kesän treeneissä aikaansaatujen muskelilihasten pienentyneen normaalin harrastehepan mittoihin.

Ja jos joku kehtaa vielä tämänkin jälkeen tulla selittämään, että talvi on ihan kiva, niin suosittelen harkitsemaan vielä toiseen kertaan... :D

Mutta tosiaan tänä talvena asiat ovat osittain toisin. Pikohan on maneesitallilla, ja jossain vaiheessa Aku tulee sinne Pikon tilalle. Vaikkei kaikkien otusten kanssa maneesiin ole mahdollisuutta, ainakin itse pääsee treenaamaan. Mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että talvella motivaatio tuppaa karkaamaan jonnekin ihan muualle. Toisaalta ensimmäistä kertaa mulla on heti ensi kauden alkuun tavoitteita, jotka toivottavasti saavat jaksamaan ja tsemppaamaan niinä surkeimpinakin hetkinä.

Hevosten kanssa ei ole tapahtunut ihmeempiä, joten sen takia olen viikon ollut hissukseen. Olen kuitenkin hirveän iloinen muutamista uusista lukijoista! Kommentoikaa ihmeessä ja ilmaiskaa mielipiteenne, pitäisikö päivityksiä olla useammin, vaikkei sen tähdellisempää kerrottavaa olisikaan. Sanokaa myös jos teitä kiinnostaisi lukea jostain tietystä aiheesta tai asiasta perusteellisemmin.

Mutta jottei synkän, viluisan ja tuskaisen talven tulo masentaisi kokonaan, laitan lopuksi vielä muutaman kännykällä napatun muiston loppukesästä!

Ponin palleron aivopierut...

Huomaatte varmaan yllä olevista kuvista, ettei esiinnytty ihan eduksemme viime sunnuntaina koulukisoissa. :D

Voi pyhä jysäys sentään... Leevi tosiaan päätti näyttää tuomarille närhenmunat ja pisti touhun iha läskiksi. Verryttelyssä ulkokentällä poni toimi vielä niin hyvin! Verkan aikana fiilis oli ihan mieletön ja maneesiinkiin mentiin ihan "oujeah nyt mennään ja voitetaan huimin prosentein" -meiningillä. Juu ei lopputulos ollut ihan sitä mitä kuviteltiin. 

Jokelan maneesi on monelle hevoselle hieman hankala, se on tiiliseinäinen halli, aika kaikuva ja sunnuntaina aurinko paistoi maneesiin sellaisesta kulmasta, että valojen ja varjojen kontrasti oli todella ärhäkkä. Leevi hermostui hieman heti sisällä tullessa, vaikka verkkapuolella olikin kavereita seurana. Mutta lopullisesti asiat meni pieleen, kun Leevi säikähti suurta varjoa, joka lankesi seinälle juuri meidän ravatessa ohitse. Ja tosiaan, se ei ollut mikään pieni säikähdys, vaan tukijoukkojen mukaan ponin silmät pyörähtivät päässä, minkä jälkeen Leevi ryntäsi suoraan päin toista ratsukkoa... Ja Leevi ei koskaan ryntää ei ihmisten eikä hevosten päälle! Onneksi sain ohjattua meitä sen verran sivuun, ettei nyt ihan yhteen törmätty ja kaikki selvisivät lopulta säikähdyksellä. 

Se sitten riittikin Leeville. Poni ei toennut säikähdyksestä koko aikana, vaan "rauhoituttuaan" alkoi kiukuttelemaan ja hyppimään. Radalle mentäessä tosiaan teki kunnon lehmänpukin tuomaripöydän vieressä... Eka pystyyn ja siitä pukki. Ai että tuomari tykkäsi. Rata meni muutenkin ihan persiilleen, keskiravit poni rynnisti laukassa, ei kuunnellut pohjetta, jarruista ei ollut mitään tietoa ja siis poni oli ihan idiootti! :D

Loppuverkassa Lepa saikin sitten kunnon kyytiä, koska totesin, että pienen poninkin on opittava, ettei ratsastajaa kuskata miten sattuu. Lopulta siirtymiset laukasta käyntiin, pysähdykset, temponvaihtelut ja kokoomiset sujuivat ongelmitta. Siihen oli hyvä lopettaa. Leevikin vaikutti ajattelevan, että "ai perskule tässähän joutuu höykytykseen jossei oo nätisti". ;)

Radan jälkeisestä ärtymyksestä toivuttuani naureskelimme tukijoukkojen kanssa Leevin tempaukselle. Onneksi lähellä on ihmisiä, jotka eivät ota tätä touhua niin vakavasti. Oppii itsekin nauramaan toilailuille ja epäonnistumisille. :)

Alla kuvia verkasta, kun poni oikeesti oli hienona!

********************

Nuorten suokkien kanssa on mennyt myös kivasti. Piko on vaihteeksi maneesitallilla treenailemassa kouluratsun alkeita ja Aku kotona lomailessa ja maastoilemassa. Pikon kanssa ravi on kehittynyt tosi tosi paljon! Laukka on vielä jytäämistä ympäri kenttää, mutta nostot onnistuu hienosti. Eilen mentiin vähän puomeja ja kavaletteja, Pikon pitäisi oppia paikallistamaan omat koipensa hieman paremmin. 

On mieletöntä, että mulla on mahdollisuus ratsastaa erilaisia ja eri-ikäisiä hevosia. Kaikkien kanssa oppii paljon. Hepustakin tulee isona vielä hieno, sillä vaikuttaa olevan todella laadukkaat askellajit. Heppua en ole hetkeen ratsastanut, mutta eilen tuli treenattua laukkaa, kun Herra Hepuli oli hieman kenkkuilutuulella ja heitti muutamaan kertaan mojovat pukit. Tästähän kuski ärähti ja sitten mentiin haipakkaa! :D Nuoren kanssa pitää muistaa, että suunta on ratsastaessa aina eteen. Turha alkaa riuhtomaan, kun ainakin Hepun kanssa (näköjään) toimii, kun käskee eteen ja eteen ja eteen. Loppui muuten pelleilyt kuin seinään. :)

Leevin kanssa puuhastelu ei ainakaan tee elämästä tylsää ja yllätyksetöntä!

Leevin kanssa valmennuksessa

Vau vau ja vielä kerran vau. Kävimme tiistaina aamupäivällä Leevin kanssa Aminoffin valmennuksessa, ja voi hitsit se pieni ponin pallero osaa aina yllättää. Tai onhan jo tiedossa, että Leevistä löytyy liikettä ja laatua, mutta tunnin aikana itsellekin tuli sellaisia ahaa-elämyksiä ja fiiliksiä, että tässähän oikeasti ratsastetaan! Paras kommentti, jonka olen ikinä kuullut valmentajalta ”voi luoja se on kaunis!”.  Ponin omistajan äiti myhäili katsomossa tyytyväisenä. ;)

Valmentaja muistaa Leevin jostain kevään seurakoulukisoista, joissa oli verkassa pistänyt merkille, että hieno poni kyseessä. Leevin kanssa ollaan siinä mielessä vielä vaiheessa, että ongelmakohdat tarvitsevat paljon lisätreeniä ja kaikkea sitä potentiaalia, joka Lepassa piilee, ei vielä ole saatu kaivettua esille. Leevi on kuitenkin vasta 11-vuotias, ja sitä on käytetty todella säästeliäästi Suomeen tulonsa jälkeen ja se on saanut nauttia elämästä ilman sen kummempia stressauksia, kuten aktiivista kilpailemista ja valmentautumista. 

Leeviä on periaatteessa erittäin helppo ratsastaa, sillä se on todella herkkä istunnalle. Tunnilla kiinnitettiinkin paljon huomiota istuntani käyttöön ja sen vaikutukseen. Kun muistan istua syvällä satulassa, olla nopea pohkeesta ja pysyä suorana ja jäntevänä, Lepa kulki paikoin niin upeasti, että fiilis oli todella katossa! Vaikka Leevi on kevyt ja herkkä, sen kanssa täytyy olla todella tarkkana, sillä se tippuu todella nopeasti pois pohkeen edestä, tulee ihan tyhjäksi ja sitä kautta tippuu ihan rullalle alas.

Emme tehneet ihmeempiä harjoituksia, lähinnä perusratsastusta ja paljon ympyröitä tarkoituksena saada asetus ja taivutus kuntoon. Itselläni on ongelma oikean käden kanssa, sillä jostain ihme syystä takerrun vasemmassa kierroksessa oikeaan ohjaan vahvemmin kuin vasempaan. Vasemmassa kierroksessa Leevin pää siis ei ole suorassa. Poni oli tunnin aikana välillä vasemmasta ohjasta aika tyhjä, joten otan oikean ohjan liian vahvasti kompensoidakseni oikean puolen tyhjyyttä... Hirveä oravanpyörä: liian vahva oikea tuki, joka johtuu tai johtaa (kumpi oli ensin, muna vai kana?) siis vasemman puolen tyhjyyteen, ja sitä yritän korjata ottamalla vielä enemmän vasemmalta. :D Huoh.

Mutta tosiaan, paljon hyviä ideoita ja vinkkejä saimme. Leevin käynti on parantunut viime aikoina aivan älyttömästi, yhdet kasithan olemme kisoissa jo saaneet, mutta tänään valmentaja sanoi, että uskaltaisi jopa antaa (siis siitä käynnistä mitä näytimme tänään valmennuksessa) ysiä. Ysiä!
Jarrutkin ovat löytyneet viime aikoina! Leevillä on inhottava tapa olla välittämättä pidätteistä, kun sille päälle sattuu. Yksi syy tähän on ponin äärimmäinen uteliaisuus ja kiinnostus kaikkea kohtaan. Jos esimerkiksi ratsastan sillä tiellä, ja pellon toisella puolella menee auto, Leevin mielestä on pakko keskeyttää duunit ja alkaa tuijottaa ko. autoa... Lutuinenhan se on, mutta kyllä niihin töihinkin pitäisi välillä jaksaa keskittyä. ;)