Hyvän mielen hetkiä

Keskiviikon maastolenkki, ja Suomen luonto näyttää parhaat puolensa.

Lähteminen tuo kokemuksia, mutta palaaminen saattaa avartaa mieltä vielä enemmän. Kuinka huippua on huomata, että ennen itsestäänselviä asioita alkaaki arvostaa aivan toisella tapaa - todella huippua! Tällaisia tuntemuksia sain tänään irti vuokratammani kanssa. Saksassa kaikki hevoset olivat upeita, suuria, kalliita, kyvykkäitä, klipattuja, vinttikoiramaisen hoikkia kilpureita. Hetken jouduin nieleskelemään järkytystäni, kun tiistaina ensi kertaa menin tallille, ja vastassa oli pieni, talvikarvasta pörröinen ja vatsanalueelta suuresti paisunut pönikkä... Olihan se edelleen oma kultamuru kauniine silmineen, mutta muutamassa viikossa ehtii tottua tiettyyn muottiin. 

Kuitenkin viimeisetkin järkytyksen rippeet karisivat viimeistään tänään. Olosuhteet olivat todella vaatimattomat; kova tuuli ravisutti maisemaa ja riepotteli puita miten sattuu, lunta tuprusi ja kenttä jäässä. Kuitenkin lähdin sisukkaasti tallin viereiselle pellolle ratsastamaan. Jo siinä vaiheessa monet hevoset olisivat tehneet stopin tai vähintään saaneet kunnon kilarit aikaan - mutta eipä tämä neiti! Siellä mentiin avot ja sulut, väistöt ja lisäykset sulassa sovussa, vaikka tuuli ujelsi korvissa välillä siihen malliin, ettei edes omia ajatuksiaan kuullut! Kaiken kruunasi, kun metsän takaa räjähti taivas täyteen ilotulituksia. Tamma katsahti hetken taivaalle, mutta jatkoi hommia niinkuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa tipahti ratsastajan leuka maahan... mitämitämitä? Meinasin tikahtua ylpeydestä, eikä muutama ylimääräinen kilo merkinnyt enää mitään. Uskallampa väittää, että jokaikinen kilparatsu, jota Saksassa hoidin, olisi saanut vähintään sydänkohtauksen.

Kaikkea sitä pitääkin itsestäänselvyytenä. Sen takia on hyvä lähteä saamaan hieman kontrastia ja näkökulmia asioihin. Vuokratammani on mahtava pakkaus, josta on iloa niin maastolenkeillä, laitumella söpöstellessä kuin kilparadoillakin. Ei tarvita solariumia tai maneeseja pärjätäksemme (vaikka olisihan se maneesi näillä keleillä aika luksusta ;). 

Loppuun muutama fiilistelykuva. 

Maanantaina Suomeen

Se oli sen pituinen reissu se. Pahoitteluni kaikille lukijoille, jotka olisivat mielellään lukeneet saksalaisen hevostallin elämästä ja erikoisuuksista. Sopimukseen kuului, että koeaikani kestää sen kolme viikkoa, jonka jälkeen päätän haluanko jäädä ja kuinka pitkäksi aikaa. En ala syitä sen enempää erittelemään, mutta päädyin siihen tulokseen, että palaan takaisin Suomeen. Harmillista puolin ja toisin, mutta ehkä parempi näin.

Monet olivat kovin pahoillaan - minä mukaan lukien. Monia työkavereita ja hevosia jään tietenkin kaipaamaan, mutta nopeastihan sitä alkaa uudet tuulet puhaltaa. Kaikesta huolimatta oli mukava palata Suomeen taas yhtä kokemusta rikkaampana. Jatkosta en tiedä. Kutkuttava ajatus, että taas ovat kaikki ovet avoinna. Jäänkö Suomeen, vai lähdenkö muualle ulkomaille?

Viimeisellä viikolla loputkin hevoset kotiutuivat kahden viikon kilpareissulta, eli tallissa päristeli koko 18 hevosen joukko. Siinäpä sitten tutustuin vielä viiteen uuteen hevoseen. Reissu oli ollut hyvä, ensimmäiseltä viikonlopulta oli mukaan napattu monta sijoitusta ja yksi voittokin. Hevoset selvästi nauttivat päästessään vihdoin kotiin ja piehtaroimaan omiin karsinoihin puhtaisiin puruihin!

Muuten viimeiset päivät sujuivat normaalisti. Maanantaina menin vielä aamulla auttamaan talliin ja syöttämään hyvästelyomput kaikille heppasille. Matkalaukun pakkaaminen kävi nyt suuresti helpommin kuin viimeksi (jännä juttu). Lentokone nousi maasta klo 13.45 paikallista aikaa. Välilasku taas Kööpenhaminaan, 6,5h odottelua lentokentällä seuraavaa konetta ja vihdoin Suomessa eilen vähän yli yksitoista illalla. Oli hieman epätodellinen olo - istua auton takapenkillä matkalla kohti kotia ensilumen leijaillessa alas taivaalta.

Lyhyeksi jäi tämä tarina, mutta ehkäpä tulossa on uusia seikkailuita? En ajatellut kokonaan hylätä blogiani, vaikka se edelleen kantaa nimeä Maanantaina Saksaan. Jatkossa suunnittelin kirjoittavani kommelluksistani vuokrahevoseni ja naapuritallin ponin kanssa. Ja eipä sitä tiedä, jos ensi maanantaina suuntana onkin taas joku toinen paikka. Mutta suuren suuri kiitos kaikille lukijoille ja kiinnostuneille, ikävä tuottaa pettymys - mutta hei, sellaista elämä on. ;)

Sunnuntailöysäilyä

Tuuli ulisee nurkissa, mutta mullapa on vapaapäivä!

Ah, tekipä hyvää saada uinua pitkälle aamupäivään - ei tarvinnut repiä itteensä ylös puoliunessa kello kuusi! Eilisestä illasta lähtien täällä on tosiaan ollut kova tuuli, joka yltyi yön aikana ihan kunnon myräkäksi. Hyvä, että pysyi aamupalaleivät lautasella, kun tulin keittiöstä huoneeseeni (kuljen yhteiseen keittiöön muutaman askeleen verran ulkokautta)! Viereisen metsän puut huojuu ja moshaa siihen malliin kuin olisivat kunnon ärjyhevimetallikeikalla. :D

Loppuviikko on sujunut normaalisti lukuunottamatta pieniä ystäväisiämme milbeneitä, jotka ovat iloksemme ottaneet muutaman hevosemme olinpaikakseen. Wikipedia tiesi kertoa, että milbenit ovat jonkin sortin punkkieläimiä... Enempää en yökötykseltäni ja vainoharhaisilta kutinoiltani halunnut lukea. Muut työntekijät ovat kyllä vakuutelleet, etteivät ne tartu ihmiseen... No, näiden pienten öttiäisten takia kaikki loimet (juu, tallissa on tällä hetkellä 13 hevosta, joista jokaisella 2-3 loimea) täytyi suihkutella desinfiointiaineella, ja pistää satulahuovat, pintelit ja suojat pyykkiin. Muutamaan kertaan ehdin jo kirota, kuinka hulppealta tilalta löytyy kaikenmaailman solariumit ja hienoukset... mutta meidän pyykkikone! Mutta meidän pyykkikone vieköön! Se on kolikon kokoinen ja joltain kivikaudelta peräisin... Eli pari koneellista ei ihan riitä kaiken sen tavaramäärän pesuun. Pahiten oireilevat hevoset saivat eläinlääkärin toimesta ruiskulla jotain lääkettä, mutta sen lisäksi olemme suihkineet lääkeainetta myös suoraan hevosiin. Eilen alkoi jo näyttää siltä, että olemme voiton puolella! En ole koskaan ko. elukoista kuullutkaan, mutta täällä ne vaikuttavat olevan aika yleisiä. Ennen Suomeen paluuta pesen ja desinfioin tallivaatteeni kyllä niin huolellisesti, ettei yksikään ällötys pääse omia mussukoitani häiritsemään!

Hellyyttä tilan hevosten kesken :)

On kiva huomata, että monia kiinnostaa lukea blogiani. :) Työpäivät ovat niin hektisiä (ja pitkiä), ettei kuvailulle oikeastaan jää aikaa - ja tietenkin vapaapäiville sattuu vain sadetta ja hirmumyrskyjä, jolloin kuvailut on yhtä turhan kanssa. Yllä ja alla kuitenkin pari kuvaa, joista ei nyt hirveästi pääse miljöötä näkemään, mutta ainakin omasta mielestäni kuvaa kuin kuvaa on kiva katsella. Jos jotain kiinnostaa enemmänkin tila ja sen ympäristö, laittakaa Googleen hakusanaksi Radesforder Hof, niin pääsette katselemaan kuvia tilan omilta nettisivuilta.

Maailman kiltein ori Canturado!

Kuva D-tallista