Leevin kanssa valmennuksessa

Vau vau ja vielä kerran vau. Kävimme tiistaina aamupäivällä Leevin kanssa Aminoffin valmennuksessa, ja voi hitsit se pieni ponin pallero osaa aina yllättää. Tai onhan jo tiedossa, että Leevistä löytyy liikettä ja laatua, mutta tunnin aikana itsellekin tuli sellaisia ahaa-elämyksiä ja fiiliksiä, että tässähän oikeasti ratsastetaan! Paras kommentti, jonka olen ikinä kuullut valmentajalta ”voi luoja se on kaunis!”.  Ponin omistajan äiti myhäili katsomossa tyytyväisenä. ;)

Valmentaja muistaa Leevin jostain kevään seurakoulukisoista, joissa oli verkassa pistänyt merkille, että hieno poni kyseessä. Leevin kanssa ollaan siinä mielessä vielä vaiheessa, että ongelmakohdat tarvitsevat paljon lisätreeniä ja kaikkea sitä potentiaalia, joka Lepassa piilee, ei vielä ole saatu kaivettua esille. Leevi on kuitenkin vasta 11-vuotias, ja sitä on käytetty todella säästeliäästi Suomeen tulonsa jälkeen ja se on saanut nauttia elämästä ilman sen kummempia stressauksia, kuten aktiivista kilpailemista ja valmentautumista. 

Leeviä on periaatteessa erittäin helppo ratsastaa, sillä se on todella herkkä istunnalle. Tunnilla kiinnitettiinkin paljon huomiota istuntani käyttöön ja sen vaikutukseen. Kun muistan istua syvällä satulassa, olla nopea pohkeesta ja pysyä suorana ja jäntevänä, Lepa kulki paikoin niin upeasti, että fiilis oli todella katossa! Vaikka Leevi on kevyt ja herkkä, sen kanssa täytyy olla todella tarkkana, sillä se tippuu todella nopeasti pois pohkeen edestä, tulee ihan tyhjäksi ja sitä kautta tippuu ihan rullalle alas.

Emme tehneet ihmeempiä harjoituksia, lähinnä perusratsastusta ja paljon ympyröitä tarkoituksena saada asetus ja taivutus kuntoon. Itselläni on ongelma oikean käden kanssa, sillä jostain ihme syystä takerrun vasemmassa kierroksessa oikeaan ohjaan vahvemmin kuin vasempaan. Vasemmassa kierroksessa Leevin pää siis ei ole suorassa. Poni oli tunnin aikana välillä vasemmasta ohjasta aika tyhjä, joten otan oikean ohjan liian vahvasti kompensoidakseni oikean puolen tyhjyyttä... Hirveä oravanpyörä: liian vahva oikea tuki, joka johtuu tai johtaa (kumpi oli ensin, muna vai kana?) siis vasemman puolen tyhjyyteen, ja sitä yritän korjata ottamalla vielä enemmän vasemmalta. :D Huoh.

Mutta tosiaan, paljon hyviä ideoita ja vinkkejä saimme. Leevin käynti on parantunut viime aikoina aivan älyttömästi, yhdet kasithan olemme kisoissa jo saaneet, mutta tänään valmentaja sanoi, että uskaltaisi jopa antaa (siis siitä käynnistä mitä näytimme tänään valmennuksessa) ysiä. Ysiä!
Jarrutkin ovat löytyneet viime aikoina! Leevillä on inhottava tapa olla välittämättä pidätteistä, kun sille päälle sattuu. Yksi syy tähän on ponin äärimmäinen uteliaisuus ja kiinnostus kaikkea kohtaan. Jos esimerkiksi ratsastan sillä tiellä, ja pellon toisella puolella menee auto, Leevin mielestä on pakko keskeyttää duunit ja alkaa tuijottaa ko. autoa... Lutuinenhan se on, mutta kyllä niihin töihinkin pitäisi välillä jaksaa keskittyä. ;)

Istunnasta, itsensä kehittämisestä ja motivaatiosta - upea viikonloppu

Koko viikonloppu taittui SuoRan valmennusleirillä Ypäjällä. Upea leiri, josta jäi käteen paljon pohdittavaa ja ajateltavaa. 

Perjantaina puolenpäivän jälkeen keräsimme tavarat kasaan ja lastasimme hevoset traikkuun syksyisessä säässä - vesisateessa. Ja jottei matka olisi käynyt liian mukavaksi, pilvet piiskasivat vettä maahan ihan olan takaa. Ajoradat olivat tulvillaan ja juuri ja juuri tuulilasista näki eteensä. Vaikka muutamia hulluja kamikaze -ohittelijoita matkan varrella riitti, pääsimme lopulta ehjin nahoin perille. On muuten jännä, että vaikka sataisi kissoja taivaalta ja eteen ei näkisi tuon taivaallista, niin joidenkin autoilijoiden mielestä hevoskuljetus on pakko ohittaa, eikä väliä, vaikka traikkua vedettäisiin tien maksiminopeudella. Olen alkanut vahvasti epäillä, että nämä henkilöt tavaavat sanat "hevoskuljetus" tai "hevosia" lauseeksi "ohita mahdollisimman nopeasti!". 

Ensimmäinen valmennus Pikon kanssa oli aivan hirveää. En ole ehtinyt käydä ratsastamassa Pikolla lähes ollenkaan, sillä Aku on ollut minulla maneesitallilla ja aikaa on mennyt sen kanssa. Lauantaina ratsastus sujui jo huomattavasti paremmin ja sunnuntain aamutunnilla fiilis oli aivan mieletön. Mahtava valmentajamme laittoi halukkaat (eli noin puolet koko porukasta) ratsastamaan liinassa ilman jalustimia ja ohjia. Tarkoituksena oli kartoittaa ja parantaa omaa istuntaa ja sen ongelmakohtia. Ihan mieletön juttu, jota aion tehdä mahdollisuuksien mukaan kotonakin! 

Se herkkyys, rentous ja oman kropan tiedostaminen, jotka tuota kautta löysin ratsastukseeni kyseisellä tunnilla, olivat todella mieltä avaavat. Lopputunnista teimme ihan perus ravi-käynti-ravi siirtymisiä. Oli upeaa päästä Pikon kanssa siihen pisteeseen, että se siirtyi ravista käyntiin pelkästä normaalia raskaammasta uloshengityksestä. 

Edellisenä iltana olimme puhuneet teoriatunnilla istunnasta, mistä koko idea liinassa ratsastukseen lähtikin. Kyllähän nyt varmaan jokainen tajuaa, että liinassa ilman ohjia ja jalustimia meneminen kehittää tasapainoa ja istuntaa, mutta kuinka siihen tarvitsee jonkun muistutuksen, jotta asia oikeasti palaa mieleen ja sen ymmärtää. Istunta on muutenkin kaiken alku ja juuri. Huonolla istunnalla voi saada hevosen jännittämään selkäänsä, estää sen liikkeet ja aiheuttaa niin paljon muitakin ongelmia, ja sitten ihmetellään, miksei hevonen kulje. Luulisi jokaisen ratsastajan pyrkivän kehittämään itseään ja istuntaansa, mutta valitettavasti se ei taida olla näin...

Muun muassa Leevin omistajan kanssa puhuimme menestymisestä ja ennen kaikkea nöyryydestä, joka siihen menestymiseen varsinkin kouluratsastuksessa tarvitaan. Jos ylpistyy ja kadottaa tarpeen kehittyä, ollaan mitä todennäköisemmin polulla, joka ei vie eteenpäin. Ja jos ollaan siinä pisteessä, että ajatellaan, ettei istuntaharjoituksesta ole hyötyä, tai tuhahdetaan "tyhmälle idealle" siinä pelossa, että harjoitus palauttaisikin sinut maan pinnalle huomaamaan, ettei se oma ratsastus olekaan Kyran tasoa, ei tie tosiaankaan vie eteenpäin.

Viikonloppu sai motivaationi kasvamaan entistä enemmän, vaikka se onkin jo tässä viime aikoina kasvanut ihan "itsestään". Kunnianhimo ei mielestäni poissulje nöyrää asennetta. Ja nöyryydellä en nyt tarkoita, että pitäisi pää painuksissa hiljaa hissutella, että tällanen mä nyt oon ja kattellaa opinko uutta. Vaan sitä, että itseään kehittäessä ja oppiessa paremmaksi ratsastajaksi, muistaa, tiedostaa ja hyväksyy heikkoutensa ja ne asiat, jotka eivät luonnistukaan tuosta vain. Ottaa opiksi omista (ja myös toisten) virheistä ja kuuntelee neuvoja, eri näkemyksiä, haluaa saada uutta tietoa ja päivittää vanhaa. Koska tässäkin maailmassa on niin paljon mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, miten asiat pitäisi hoitaa ja mikä on oikein ja mikä väärin, kuin on hevosihmisiäkin. 

Varsinkin nyt, kun olen monessa eri paikassa, olen tullut siihen tulokseen, etten ota asioihin mitään tiettyä linjaa. Kuuntelen kyllä kaikkia ja pyrin löytämään ne parhaat vinkit ja parhaat toimintatavat kuhunkin tilanteeseen. Mielestäni pahin virhe on kapeakatseisesti olla jotain tiettyä mieltä, ja poissulkea kaikki muut kannat asiaan.

Mutta onneksi suurimman osan mielestä hevosten terveys on etusijalla. Kunhan kaikki vielä muistaisivat, että hevoset ovat hevosia, ja annettaisiin niiden myös olla hevosia, niin asiat olisi aika hyvin! :D

Mutta tosiaan, kiteytettynä palo kehittyä paremmaksi ratsastajaksi on aika hurja! Ei muuta kuin treenaamaan ja kuuntelemaan neuvoja. Vielä kun kaikki asianomaiset vielä jaksaisivat huudella sieltä kentän laidalta että "ryhti! katse! rentoudu! istu! rennot kädet! jalka kiinni!" niin jippii! Aion myös pakottaa kaikki kynnelle kykenevät rääkkäämään mua liinassa ilman ohjia ja jallareita, jotta oikea istunta löytyisi sieltä jostain satulan uumenista. ;)

Motivaatiota tietenkin lisää hyvä palaute. Mieletön fiilis kuulla valmentajalta, että olen tehnyt hyvää työtä Akun kanssa, ja että muutamat laukkapätkät olivat kerrassaan upeita. Tosiaan yhden valmennustunnin menin Ypäjällä Akulla. Ravissa on työstämistä, mutta laukka on ollut todella hyvää viime aikoina. Pariin otteeseen tulikin ihan älytön fiilis, kun sain laukan pyörimään paremmin kuin koskaan, ja jo valmiiksi edestä kevyt Aku nousi ihan uusiin sfääreihin ja tuntui, että ohjat olisivat vain kadonneet johonkin! Lisää sellaista.

Kuvia ei viikonlopulta valitettavasti pahemmin ole. Sunnuntaina (väsyneenä ja kroppa kipeänä) oli kuitenkin pakko mennä ratsimaan vielä Leevi ja Heppu - ja testaamaan upouusi kenttä! Tähän asti Leevin tallilla ei ole ollut kenttää, mutta mikä ihanuus siellä nyt koreilee! Tekemistä pohjan kanssa vielä riittää, mutta siinä pystyi jo hyvin kävellä, ravata ja ottaa laukkapätkiä. Kuvia eiliseltä ja tältä päivältä alla.

Heppu 3v. Ihan jatkuvasti ei näin nätisti mennä, mutta kokoajan paranee
ja hyvät pätkät lisääntyvät ja pitenevät!

Tällä kertaa lopetan tämän postauksen lopulta ikäviin asioihin, sillä Hepun isä, upea ja mahtava Sumiainen lopetettiin viime yönä. Itse en ole kyseistä herraa koskaan päässyt livenä näkemään, mutta Hepun omistajalta kuullut ja paljon lukenut Sumpin menestyksestä ja elämästä. Heppu on vielä kuin ilmetty isänsä. Voimia kaikille Sumiaisen taustajoukoille!

"Heppu", i. Sumiainen, ei. Lerkkana

Vihdoinkin onnistumisia kisarintamalta!

Tai ainakin suunta on parempi!

Lauantaina käytiin nappaamassa Akun kanssa ensimmäinen yhteinen ruusuke - väri oli valkoinen.

Aku oli koko viime viikon todella energinen, kaikki parin viikon takainen apaattisuus ja väsyneisyys oli kadonnut viimeisintäkin pisaraa myöten! Treenit oli oikeastaan hirveetä touhotusta sinne ja tänne, Akun mielestä olisi kokoajan pitänyt paahtaa vähintään keskiravia ja huh mitä lisäyksiä vedeltiin. :D Annoin poitsulle mahdollisuuden mennä eteen ja pidettiin vain kivaa, ilman sen kummempia tuuppauksia. Mieluummin valitsen liian kovan vauhdin ja innon, kuin eteenpäinpyrkimyksen kadottaneen lahnan.

Kisat olivat seuratasoa, ja ne pidettiin Pornaisissa KumRan toimesta. Ihana henkilökunta ja hyvin järjestetyt kisat, mahtavaa! Seuratason kisoiksi tuomarilinja oli mielestäni aika tiukka, mutta parempi niin. Ja yllätyksenä luokkaa tuomaroi kaksi tuomaria. Tällä kertaa eroa oli "ainoastaan" 4%, eli suunta on selkeästi parempaan! :D 

Tehtiin suht pitkät alkukäynnit ulkona, sen jälkeen 15 minuutiksi verkkaamaan maneesiin ja loppuaika vain käveltiin ulkona. Halusin varmistaa, että ei käy sitä katastrofia, joka koettiin aluemestaruuksissa... Eli totaalista hyytymistä. Verkassa oli jees fiilis, pohja oli erinomainen ja maneesi ihanan valoisa! Vähän ukkeli taas jännittyi radalla, ja käynti meni valitettavasti passimaiseksi, mistä toinen tuomari rokotti aika roimasti. Vaikka tuloksena oli 3. sija, en itse ole hirveän tyytyväinen rataan. Aku oli varsinkin alussa epätasainen ja hermostunut, eikä ollut tarpeeksi hyvin avuilla. Keskiravissa meillä on vielä työstämistä. Akultahan kyllä irtoaa liikettä, mutta ravin tasapaino ja tahti katoaa todella herkästi. En päästänyt sitä radalla ihan "huippuunsa" lopputuloksena kuusi pistettä kummaltakin tuomarilta. Toiselta mieltä lämmittävä kommentti "tahdissa", vaikka molemmat ihan oikeutetusti olisivat halunneet enemmän venyvyyttä.

Itse mokasin toisessa pääty-ympyrässä, tajusin jo heti ympyrälle lähdettäessä, että ei hitsit nyt tehdään kyllä volttia eikä pääty-ympyrää... 

Paperissa näkyi tuomareiden mielipide-erot (vaikka tällä kertaa ne olivat meidän mittapuulla ihan siedettävät). Toiselta ei tullut yhtä ainutta seiskaa vaan tasaista kutosta, vaikka toiselta niitä seiskoja oli irronnut monia ja oli siellä yksi kasikin joukossa komeilemassa laukasta käyntiin -siirtymisestä. :)  Toinen tuomari olisi sijoittanut meidät 1. eli luokan voittajaksi, mutta toinen vasta 5. 

Kuitenkin ehjä ja ihan siisti rata, eli pakko nyt niellä se ylikriittinen täydellisyyden tavoittelija, ja myöntää, että olihan se ihan hyvä rata. Mutta tosiaan, seuraava tavoite on kokea se totaalinen tyytyväisyyden ja onnistumisen tunne sillä hetkellä, kun pysähdymme tuomarin edessä lopputervehdykseen. Kyllä sekin sieltä vielä tulee. Vasta kolmet yhteiset kisat takana, niin vielä tässä harjoitellaan, rakennetaan luottamusta ja opetellaan tuntemaan toisiamme kisatilanteessa. Ja jos olisin täysin tyytyväinen, sehän tarkoittaisi, ettei olisi mitään parannettavaa. Ja aina on jotain parannettavaa, korjattavaa ja opittavaa. :)

Viikonloppuna suuntaamme kohti Ypäjää ja SuoRan valmennusleiriä. Akun omistaja menee itse Akulla ja minä Pikolla. Odotan innolla, sillä en ole koskaan ollut Ypäjällä valmennuksissa tai muissakaan tapahtumissa suokkien laatereita lukuun ottamatta!