maanantai 28. tammikuuta 2013

Hurja estetykki Aku + puomivideo

Kävin tänään jo aamupäivällä tallilla, ja koska maneesi oli kokonaan meidän, päätin laittaa sinne puomin ja kavaletin ajatuksena kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni Akulla hyppäämistä. Ja voi hyvät hyssykät sentään! Aku the koulusuokki lähti aivan lapasesta päästessään loikkaamaan pikkiriikkisen, ehkä noin 60cm korkean kavaletin yli.
Akun omistaja on kertonut, että herra ei ole mikään lahjakkain suomalainen hyppäämisen saralla... Se kyllä hyppää, mutta koordinaatio ei ihan aina toimi ja silloin tällöin katkenneet puomit lentelevät sinne tänne. Täytyy tosin sanoa, että yritystä löytyi ja Akulla oli aivan mahdoton imu esteelle! Päästiin me siitä kavaletista yli useaankiin otteeseen, mutta vauhti kyllä hirvitti - maneesi kävi aika ahtaaksi, kun vauhti kiihtyi esteelle ja vielä sen jälkeenkin painettiin sata lasissa. Mutta hauskaa oli ja poitsu touhotti ihan innoissaan. :)

Tästä hurjasta estetreenistä tuli mieleeni pari puomityöskentelyvideota, jotka tallikaverini kuvasi tammikuun alussa. Laitoin pätkät yhteen ja tein niistä pienen videokoosteen. Laatu on juurikin sitä itseään, mutta eipä pimeässä maneesissa kännykällä mitään laadukkaita HD-videopätkiä taiteillakaan.


Akulla on koko syksyn ollut jaloissa hieman nestettä, ei mitenkään huolestuttavasti, mutta kuitenkin sen verran, että harmittaa. Jalat eivät ole lämpimät, ja nestettä on vain hieman vuohisen yläpuolella. Olen kylmännyt vedellä, lumella ja linimentillä, mutta mitään pysyviä tuloksia ei ole tullut. Päätin kokeilla BOT-tarrapatjoja, vaikka olen aina ollut hiukan skeptinen Back on Track villitystä kohtaan. Mutta täytyy sanoa, että eron huomasi heti! Jalat eivät olleet yhtään niin turvoksissa, kun olin käyttänyt niitä.
Linimentti on vähän hankala, koska Akulla on aika herkkä iho jaloissa. Sillä nimittäin alkoi jalat hilseilemään, kun loppukesällä käytin linimenttiä useamman kerran viikossa. Tallinomistaja ehdotti kylmäsavea - onko kellään kokemuksia? Mietin myös, kannattaisiko Akulle iskeä välillä yöksi lämppärit jalkoihin, jos niistä olisi samanlaista apua kuin BOT-suojista? Back on track tuotteita kun ei saisi hirveästi käyttää pitkiä aikoja... Tai näin olen ainakin ymmärtänyt?
Aku on iso, kookas ja todella suuriliikkeinen suomenhevonen, joten ei ihmekään, että jalat ovat kovilla. 
 

3 kommenttia:

  1. Hienosti venyy jalat! :)

    Meille täällä Ypäjällä on neuvottu, että BoT- tuotteita kannattaa käyttää kuuriluontoisesti. Eli esim. pari viikkoo käyttöä, sitten pari viikkoo taukoa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jjuupa! :) Okei, toi oli tosi hyödyllistä kuulla! Kun tuntuu, että jokaisella hevosharrastajalla on vähän omat näkemyksensä miten noita tulisi käyttää, toinen sanoo toista ja toinen toista.

      Poista
  2. http://kritsaijnelamaa.blogspot.fi/2013/02/haastetta-x2.html

    Sulle ois haastetta mun blogissa :)

    VastaaPoista