Kaikki hyvin valtakunnassa

Arkeen ei ole viimeisen reilun viikon aikana kuulunut mitään erityistä. Ollaan maastoiltu paljon, treenattu vähän korotettuja ravipuomeja ja tehty dressagea sänkkärillä. 

Kerrankin tilaa ratsastaa!

Akulla on liuta ihailijoita.

Yksi iloinen töhö ja yksi kyllästynyt töhö. Ollaan hyvin tyylikkäitä hirvenmetsästäjänsuojavarusteissamme! 

Perjantaina meillä oli parin kolmen viikon tauon jälkeen valmennus. Ja huh huh, joutui muuten ratsastaja töihin. Hirveän flunssan takia en ollut harrastanut kävelemistä lukuun ottamatta mitään liikuntaa, joten kunnon rääkkitreeni tuntui ihan mukavasti kropassa. Lyhyesti selitettynä lähdettiin korjaamaan mun asentoa (vasen olkapää ylös, oikea alas, paino oikaelle, oikea kyynärpää alas, oikea käsi lähemmäs vartaloa, vasen kylki ylös, oikea alas!!), haettiin voimaa ja jäntevyyttä istuntaan, jotta pystyn ja kykenen hallitsemaan Akua nimenomaan istunnalla. Ongelmatilanteissa tukeudun liian helposti vain ohjaan, kun oikeasti vaikutus pitäisi pystyä tehdä istunnalla ja jalalla ja sen lisäksi ohjalla - ei vain ohjalla. Ongelma on siinä, että Aku on valtava ja iso ja mä taas täysin vastakohdat. Eli ratsastajan projektina on saada lisää lihasmassaa, voimaa ja tehokkuutta omaan kroppaansa.

Mun piti vaatia Aku oikeasti kootuksi ja aktiiviseksi, ilman että tahti kärsii. Käynnissä saan sen ihan mielettömän hienosti koottua ja ratsastettua puolikkaita askelia kuin vettä vaan. Mun ei tarvi kuin vähän istua syvemmin, ottaa muutama puolipidäte ja kas - Aku hiffaa mistä on kyse, vie takajalat syvemmin alle, lyhentää askelta ja nousee sään edestä. Ja mun ei tarvi kuin hellästi vahtia, säädellä ja ylläpitää kokonaisuutta pienin pienin avuin. Siis ei tarvi kuin vähän puristaa ohjaa tai liikuttaa nimettömän yhtä niveltä, ja puolipidäte menee läpi ja homma pysyy kasassa. Ja jalalla pienen pientä merkkiä. Aivan täydellistä puhdasta koottua käyntiä. 

Mutta entäs ravissa sitten? Hoh. Ehkä vielä joku päivä. Laukka on sitten taas huomattavasti helpompaa. Ravi on se vaikein ja heikoin lenkki, jossa Aku mieluummin painuisi alas, lähtisi myyränä ravaamaan pitkää ja isoa ravia, ja huitoisi takasiaan jonnekin piiiitkälle taakse. Saan sen hetkittäin tosi kivasti pakettiin, mutta meistä kumpikaan ei vielä pysty/jaksa/osaa ylläpitää sitä kauaa. Mutta kyllä vielä joku päivä se onnistuu yhtä kepeästi kuin käynnissä. ;)

Sunnuntaina suuntaamme kohti Järvenpäätä ja meidän osalta kauden päätöskisoja. On jotenkin ihanan leppoisa olo - ei mitään paineita. Mennään tekee hyvä rata ja yritän saada jo nyt korjattua omia "radalla olo" -ongelmia, joita valmentajan kanssa analysoimmekin jo vähän. Tässä syksyllä pitää käydä yhdessä kesän ratavideot läpi kunnolla analysoiden.

Aku on ehtinyt parissa viikossa kasvattaa mielettömän talviturkin, mutta en aio ennen kisoja sitä klipata. Tehdään se sitten vasta kisojen jälkeen, ettei käy vaihteeksi mitään lihasjumiepisodeita niinkuin keväällä. Onneksi karva on hyvännäköinen, eikä mikään järkyttävä pehko, mutta onhan se aika paksu. Mutta todennäköisesti kisat ovat ulkona, joten ei haittaa! Toivottavasti sattuisi samanlaiset ihanan aurinkoiset kelit tälle viikolle mitä viime viikonloppuna oli!

Syystanssit

Mun on varmaan pakko myöntää itelleni asia, jonka olen niin kovin varmuudella vakuutellut olevan toisin: mä taidan sittenkin tykätä syksystä. Kuluva syyskuu on esitellyt alkusyksyä kauniisti ja näyttänyt sen parhaimmat puolet - ihanan pehmeän syysauringon, lämpimät iltapäivät, kuulaat aamut ja alkuruskan valtavan väripaletin. Sateet ovat olleet vähäisiä, joten yleensä syksyn vakkaritallivaruste, eli kumpparit, ovat voineet huoletta lojua käyttämättöminä eteisessä. Tämän hetken kun vain saisi pidettyä...

Tänään tallille mukaan lähti ensi kertaa kämppikseni. Haettiin Aksu tarhasta, nopea harjaus (ja kiroilu pölyn määrästä), asiaan kuuluvat vermeet niskaan ja kameran kanssa viereiselle pellolle. Laura otti meistä upeita kuvia ja uskalsi kivuta lopulta itsekin Akun selkään! Ensikohtaaminen sujui heillä oikein mallikkaasti (Aku taitaa olla vähän vieraskorea ;) ). 

Toivon jotain ihmepikaparantumista tästä flunssasta yön aikana, jotta huomenna päästäisiin oikeasti hommiin herra A:n kanssa. Tänään vain vähän puuhasteltiin ja poseerattiin.

Kaikki alla olevat kuvat © Laura A.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Syksy saapui

Aluemestisten jälkeen Aku on saanut lomailla. Ratsastajan lauantaina kurkkukivulla alkanut flunssa äityi sunnuntaina ihan mahdottomaksi, joten Aksun vapaat tulivat ihan hyvään saumaan. Tiistaina jaksoin kivuta sen verran selkään, että päästiin tekemään parin tunnin maastolenkki muutamalla laukkapätkällä.

Syksy tarkoittaa mulle taas siirtymistä Helsinkiin ja tukka takussa, villapaita heinissä, tallilla kaiken aikansa käyttävän heppatytön muuntautumista farkkuihin pukeutuvaksi, läppäriä mukanaan kantavaksi pesunkestäväksi kauppatieteiden opiskelijaksi. Ratsastuskerrat pakostakin vähenevät ja mielessä pyörii, miten suunnitella ja hoitaa Akun liikutukset talvella, kun suuri osa omasta ajasta kuluu yliopistolla?

Itse pääsen tallille noin 3-4 kertaa viikossa. Aku on tällä hetkellä todella hyvässä lihaskunnossa, mutta mahaa ei saisi tulla senttiäkään enempää - päinvastoin. Suunnitelmissa on, että omat ratsastuskertani "vedän aina täysillä". Mun ei kannata reissata Helsingistä asti puolen tunnin köpöttelyn takia, vaan aina kun pääsen, teen kunnon treenin. Se ei kuitenkaan tarkoita ainaista koulutuuppausta - voin vetää rankemman treenin esimerkiksi puomeilla tai käydä parin tunnin tehokkaan maastolenkin.

Akulla on onneksi ilmiömäinen palautumiskyky, eikä se ole kovan treenin jälkeen koskaan tuntunut lihaksistaan jäykältä tai muuten oikeasti väsyneeltä. Lisäksi viime talven perusteella sille onneksi tuntui sopivan systeemi, jossa sillä oli useampi vapaa putkeen ja sitten muutama treenipäivä. Lisäksi Akulla on tarhassa kaverina Piko, jota on isoveikan asemassa ihan parasta kiusata ja jahdata - tuleepahan liikuttua sielläkin. ;)

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että jos tarkoituksena on kilpailla ensi kaudella alue/kansallisia, neljä vapaata viikossa on ehdottomasti liian paljon. Siispä jonkunlaista liikutusapua mun on pakko jostain keksiä Akulle. Ongelma on siinä, että vanhan jännevamman takia juoksutus (jota kuka vain voisi tehdä) ei tule kuuloonkaan. Aku liikkuu luonnostaan niin etupainoisesti, että juoksuttaessa se varmaan katkoisi molemmat etukäpälänsä...

Puskaradio pauhaa, paperille on suunniteltu jos jonkinsortin treeniaihiota, muiden blogeista haen jatkuvasti inspiraatiota tai hyviä vinkkejä kunnon säilyttämiseen ja treenaukseen etc. Koko kesä selvittiin ilman kalenteria, mutta nyt oma musta nahkainen kalenteri alkaa olla puhelimen ja kotiavainten jälkeen yksi tärkeimmistä. Luentojen, ryhmätöiden, proggisten, kokousten ja kaikenmaailman kissanristiäisten välissä vilahtaa usealle päivälle, isosti kirjoitettu merkintä "Aku". Mut hei, vapaa-aikaa voi viettää ja kavereita ehtii nähdä sitten haudass.... eiku?

"Miten sä jaksat? Mulla on puolen tunnin matka tallille ja luentojen jälkeen sekin tuntuu liian paljolta." ihmetteli mun kaveri tällä viikolla. Jaa-a. Täytyy myöntää, että minkään muun asian eteen en jaksaisi tällaista rumbaa. Joku tässä harrastuksessa vaan vetää mukaansa - kokonaan. Oon aina nauranut, että kilparatsastus vie sulta kaiken rahan, ajan, ihmissuhteet, terveyden ja mielenterveyden, mutta silti sitä jatkaa ja tuntee saavansa takaisin paljon enemmän kuin mistä joutuu luopumaan. Kai voi puhua elämäntavasta? Päivääkään en vaihtaisi pois.

Aluemestaruudet 2014

Mistäköhän sitä aloittaisi? Fiilikset ovat aika ristiriitaiset. 

Maanantaista torstaihin Aksulla oli hermolomaa ja käytiin vaan maastossa tykittelemässä, keräämässä kantarelleja metsissä ja muuten lomailtiin kokonaan. Alkuviikosta Aku sai hammaslääkärin hoitoa, joka tuli tarpeeseen. Mitään katastrofia suusta ei löytynyt, mutta aihetta raspaukselle löytyi kuitenkin. Perjantaina kiristettiin taas nutturaa ja oltiin valmentajan silmien alla. Aku tuntui suustaan paljon paremmalta ja alkuviikon höntsäilyt olivat selvästi saaneet puksuttimen paremmalle tuulelle. 

Valmennuksen jälkeen päätin, että hitsi vie, mun on kerrankin pakko keskittyä kisoissa. En mieti mitään ylimääräistä, en mieti mitä aitojen ulkopuolella tapahtuu, en mieti onnistuneita tai pieleen menneitä liikkeitä, en kesken suorituksen arvio mitäköhän prosentteja tästä irtooa, en huomio kentän reunalla räpsivää valokuvaajaa tai mitään muutakaan - vaan keskityn. Päätin myös, että keskittyminen pitää aloittaa jo alkuverkassa. 

Verkassa Aku tuntui aika kivalta. Raspauksen ansiosta se oli paljon tasaisempi suustaan, eikä pää heilunut lähes ollenkaan. Muutenkin fiilis oli ihan eri verrattuna Ypäjään - Aku ei tuntunut ollenkaan nihkeältä ja vastahakoiselta.

Sain yllättävän hyvin pidettyä pääkoppani kasassa koko radan. Aku oli energinen ja pysyi melko hyvin avuilla. Keskiraveissa C ja B tuomari antoivat 6,5 ja kehuivat melko tahdikkaaksi, kun taas H tuomari kommentoi "puutteellinen tahti". Ok? Eka väistö oli hyvä, Aku astui hyvin ristiin ja pysyi melko hyvin suorana. Voltit onnistuivat niin laukassa kuin ravissakin, vaikka Aku oli hieman ylitaipunut kaulastaan (paremmin ne ulkoavut!). Keskilaukat tuntuivat tosi hyviltä ja kolmikaariset olivat myös aika hyvät, vaikka ensimmäisessä laukan rytmi vähän katosikin vastalaukkakaarteen jälkeen. Seiskaa irtosi laukannostoista ja keskikäynnistä.

Lopulta yhteisprosentit olivat 61,458 % ja kirottu ensimmäinen ei-sijoittunut! :D Sijoitus jäi vain 0,3 %-yks. päähän ja mikä uskomattominta, kaksi kolmesta tuomarista olisi laittanut meidät sijoille ja C-tuomari jopa pronssille!!!!! 

Kuudes sija harmitti kyllä ihan hirveästi, varsinkin, kun H-tuomarilla oli muista poikkeavaa linjaa joidenkin ratsukkojen osalta. Kun katselin tuloksia Kipasta, niin tajusin, että mun pitäisi olla kyllä ihan todella tyytyväinen. Alkupäässä (ja myös mun jälkeen) oli ratsastajia, jotka ovat startanneet GP:tä, interiä tai muuten vain kilpailleet vaativalla tasolla vuosikaudet. Mun alue A -startit taas voi laskea kahden käden sormilla ja kansallisia startteja löytyy kokonaista yksi kappale. Eli siis ihan uskomatonta, että pärjättiin noin hyvin tossa seurassa. 

Hieman huvitti, kun erään tuomarin alakerran kommentit alkoivat lauseella "upean värinen hevonen". Onhan se, mutta öömmhh? :D Hah, mutta oli siellä ihan hyviäkin juttuja. C-tuomari kehui Akua lupaavaksi hevoseksi.

Olishan se nyt ollut upeeta tulla Etelä-Suomen aluemestaruuksista rusetti kädessä kotiin, mutta näin tällä kertaa. Tää laji pitää kyllä jatkuvan nälän yllä ja ratsastajan nöyränä - arvostelulajien autuutta. ;)

Tästä on kuitenkin todella hyvä jatkaa. Ollaan kuitenkin tälläkin kaudella kehitytty ihan valtavasti - varsinkin mun ratsastus kisoissa on parantunut. En enää ihan pelkästään matkusta ohjelmaa läpi. Talvella harjoitellaan ahkerasti, otetaan kanget mukaan treeniin ja mikäli kaikki sujuu ilman suurempia ongelmia, siirrytään ensi kaudella kunnolla kansallisiin luokkiin.

Suomenratsujen kuninkaalliset 2014

Huh! Nyt on kisaviikonloppu ohi. Sen kummempaa menestystä ei tällä kertaa tullut, mutta ihan tyytyväinen pitäisi olla. Kelmi Cup oli siis kaksipäiväinen helppo A -tasolla kilpailtu osakilpailu, jossa lauantain ohjelmana oli FEI:n CCIP** kenttäkilpailuohjelma poneille ja sunnuntaina helppo A:10. Molemmissa ohjelmissa oli omat haasteensa, mutta selvisimme niistä kuitenkin kunnialla.

Ratsastajan tuntemukset olivat silti molempina päivinä melko surkeat. Mulla on nyt parisen viikkoa ollut Akun kanssa vaikeaa. Tallikavereille olinkin tokaissut, että tahtoisin jonkun taitavamman läpiratsastamaan Aksua. Mulla on ollut fiilis, että herra kyseenalaistaa mun apuja ja muutenkin vänkää vastaan. Näitä tuntemuksia oli siis jo ennen seuramestaruuksia, mutta siellä sain kuitenkin paketin melko hyvin kasaan.

Lauantain verkassa Aksu oli energinen, mutta vähän vahvan oloinen. Tai ei ehkä vahvan, mutta just sellaisen "vänkään vastaan onkos nyt ihan pakko, mä haluun vaa päräytellä menemään täysiä!". :D Radalla ei myöskään tullut fiilistä, että tässä nyt yhdessä tehtäisiin ja näytettäisiin mitä osataan. Meno oli tappelua ja ratsastajan nihkeä olotila ei varmasti parantanut asiaa. Ulospäin tietenkään moinen ei niin selvästi näkynyt, mutta selkään kaikkihan tuntuu aina pahemmalta. En saanut ratsastettua sitä pyöreään ja rentoon muotoon, ja ajoittain jopa tuntui, että "eihän tää hemmetin kopukka kulje edes peräänannossa...". Videolta totuus ei ollut niin paha, mutta tuomarit näkivät saman ja toivoivat pehmeämpää muotoa. Tosin molemmat tykkäsivät kovasti Akusta.

Lopulta saimme kuitenkin 61,8% ja sijoitus oli luokan puolivälin paikkeilla. Ratsastajaa otti päähän. Jos yhteistyö olisi sujunut, olisi pisteitä irronnut enemmän. Tuntui taas, että emme saaneet esitettyä edes puolia siitä, mihin oikeasti pystymme. Piti niellä kiukku ja yrittää suhteuttaa asioita.

Olemme vasta tällä kaudella nousseet kilpailemaan aluetason helppo A-luokkia, joten olisi kohtuutonta kuvitella, että joka kisasta tulisimme rusetti kourassa kotiin. Ypäjällä taso oli todella kova ja vastassa monia kokeneita ammattiratsastajiakin. Siinä sakissa luokan puoliväliinkin yltäminen ei ollut yhtään hullumpi suoritus.

Lauantai-iltana fiilis oli kuitenkin jo parempi ja laittelin kisakamoja odottamaan uutta päivää. Lasi hyvää punaviiniä rentoutti myös, joten oli mukava kellahtaa yhdeksältä illalla nukkumaan. ;)

Sunnuntaiaamuna kello soitti tuntia aiemmin kuin edeltävä aamuna - tasan 4.00. Tallille ajoin kamalassa sumussa ja usvassa, hepat hereille ja aamupalaa naamariin. Aksukin tuntui olevan niin uninen, että letitys sujui mallikkaasti (tosin silti piti silmät muljahdellen ja sydän pamppaillen kammota muotovaahtoputelin suhinaa).

Tiesin, että sunnuntainakaan ei ole odotettavissa mitään wipii -suoritusta. Olin jo lauantain radan jälkeen päättänyt, että seuraavalla viikolla suurimmaksi osaksi vain maastoillaan. Ollaan treenattu aika kovasti ja käyty monet kisat lyhyellä aikavälillä, joten herran päänuppi tuntui vaativan pientä tuuletusta. Tsekataan myös hampaat tällä viikolla ja maastoillaan, että lihakset saa palauttavaa liikuntaa ja aikaa toipua. Ollaan kuitenkin nostettu tasoa ja treeneissä kootaan jo paljon paljon enemmän kuin alkukaudesta.

Verkassa halusin keskittyä edellispäivän ongelmaan: muotoon. Pyrin ratsastamaan Akun rehellisesti läpi ja pyöreelle niskalle. Se tuntui vähän väsähtäneeltä, mutta suustaan vähän paremmalta. Radalle mentäessä puhtia ei hirveästi riittänyt, ja Aku tuntui ajattelevan, että "ei taas.. eikö se eilinen jo riittänyt?". 

Rata oli pitkälti aikamoista tappelua... Väistöt meni aivan päin sanonko mitä. Aku päätti jättää takapäänsä kolmen kilometrin päähän ja ratsastaja ei uskaltanu potkaista pyllyä paikalleen. Toinen takari oli ok, ehkä vähän laaja. Yritin korjata toisessa sitä vähän pienemmäksi, jolloin poljenta katosi askeleen tai parin ajaksi ja nelonenhan sieltä tupsahti. Ai että taas harmitti. Muuten radassa ei ollut teknisesti mitään suuria ongelmia, käynnistä saatiin seiskaa ja vastalaukatkin onnistuivat ihan kivasti. Niihin pitää vain saada vielä enemmän pyöreyttä ja tasapainoa.

Toistettiin ekan osakilpailun tulosta eli 61,7% ja sijoitus taas luokan puoliväliin. Kiukkua sai jälleen nieleskellä ja yrittää keskittyä niihin onnistumisiin. Nyt muoto pysyi kivasti ja Metsälä kommentoi "asiallinen muoto". Jes! Jotain siis osasin tehdä oikein. :) Toinen tuomari kirjoitti radan sisältäneen lupaavia pätkiä. 

HUOH! Mitenköhän sitä oppisi olemaan hieman vähemmän itsekriittinen? Toisaalta on hyvä pitää aina pieni nälkä ja eihän sitä kehity, jos ei tunnusta omia virheitään tai ongelmiaan. Mutta olisihan se hyvä kyetä iloitsemaan niistä pienistäkin onnistumisista. Ei mulla siis mitään pahaa makua jäänyt, päin vastoin - hieno viikonloppu toinen toistaan upeampien suomenhevosten keskellä!

Tällä viikolla tiedossa siis maastoilua ja vapaata, perjantaina valmennus ja lauantaina Etelä-Suomen aluemestaruudet. Hohhoijaa, soitellen sotaan vai miten se meni. ;)

Vastalaukkaa

Lisätty käynti

Verryttelystä

Alkuverkkaa

<3

Lämmintä ja kivaa viikkoa kaikille - olkaa armollisia itsellenne! ;)