Talvipäivän iloja

Talviharrastuksista ehdottomasti top kolmen kärkeen (jollei jopa korkeimmalle paikalle) nousee ratsastaminen pellolla sopivan korkuisessa hangessa, pakkasen kipristellessä poskissa ja auringon häikäistessä riemusta ja hymystä muutenkin kirkkaita silmiä. Ja pakko myöntää, että oman arvokkuudensa tähän iloon tuo se, että teen sitä kotona Suomessa - aidolla suomenhevosella. 

Yllä olevasta ihanuudesta pääsi nautiskelemaan vielä eilen. Nyt, tässä kirjoittaessani, kuuntelen vesisateen ropinaa peltikattoa vasten. Ei huomenna ilotulituksia Senaatintorilla ihastellessa pitäisi varpaiden palella. ;)

Onnellista, elämysrikasta ja valloittavaa uutta vuotta sekä lämmin kiitos kaikille menneestä vuodesta!

Treenianalyysiä

Usein on hyvä jäädä hieman pidemmäksi aikaa pohtimaan, mitä sitä itseasiassa tuli valmennuksessa tehtyä. Mitä tein väärin, mitä pystyin korjaamaan, mitä tajusin tai mitä uutta opin. Itse pyrin analysoimaan ja miettimään asiaa kahdella tapaa: mitä teimme tänään ja toisaalta mitkä asiat ovat olleet pinnalla viime aikojen tunneilla. 

7. joulukuuta

Eilen valmennuksessa valmentajani sanoi pirun hyvin todella tärkeän asian:

 "Kun mä käsken tekemään jotain, niin älä vain tee sitä - mieti lisäksi aina miksi mä pyydän sua tekemään jotain." 

Erittäin hyvä pointti, jonka unohtaminen on aika kohtalokasta. Juttu jatkui ajatuksella, että mun on kyettävä ratkomaan ongelmat myös yksin treenatessa ja kisoissa. Jos en ymmärrä kaiken tarkoitusta, oon ihan pulassa itekseni. Valmentajan neuvot eivät ole vain "puolipidäte, ulkopohkeella merkki, suorista, sisäpohje läpi", vaan kaiken takana on syy miksi pitää tehdä jotain. Puolipidätteellä korjaat ehkä hieman kiireiseksi liukuvaa tahtia, ulkopohkeella huomautat, ettei takapää saa jäädä liikaa ulos, suoristamisella pyrit parantamaan laukan laatua tai sisäpohkeella vaadit sisäohjan läpi. 

Oma tajuaminen oli taas, että kaikista suurin onni on hyvä ja kokenut valmentaja, joka selittää jokaisen asian - miksi. Jos valmentaja ei selitä tai osaa selittää miksi tiettyjä asioita tehdään, asiaa voisi verrata siihen, että lääkäri määrää hoitamaan pelkästään oireita eikä itse ongelmaa. Kuitenkaan vastuu ei voi jäädä ainoastaan valmentajan harteille. Pelkästään laukkaympyrän suorittaminen kiitettävästi vaatii aivan järjettömän monen asian huomioimista, säätämistä ja ennakoimista. Laukan tahti, energisyys, takaosan liike, suoruus, asetus, taivutus, etu- ja takapään kulkeminen samalla uralla, etupään keveys, muoto ja peräänanto muutaman mainitakseni. Pitäisi olla aikamoinen moottoriturpa, että pystyisi selittämään kaiken yhden laukkaympyrän aikana kaikista elementeistä. Eli myös ratsastajalta vaaditaan älyllistä toimintaa ja eri asioiden liittämistä ja yhdistämistä toisiinsa. Esimerkiksi nykyään valkun ei tarvitse sanoa kuin "oma kylki" ja ymmärrän, että oma ulkokylkeni on taas liian lysyssä, mikä johtaa siihen, että sisäkylkeni dominoi ja sisäolkapääni on ylhäällä ja edessä ja paino on tästä johtuen siirtynyt liikaa ulos. Kahdesta sanasta ymmärrän siis 25 sanaisen lauseen merkityksen. 

Ja mitä tulee alun analysointiin kahdella eri aikavälillä? On ihan huikeeta huomata, että edellisillä kolmella tai neljällä treenikerralla jatkuvana korjauksen aiheena ollut lantion asento ei toistunut viime valmennuksessa kuin kerran tai kaksi! Eli jotain kehitystä on tapahtunut (tai sitten ongelmat ovat vain muuttaneet muotoaan ;)). Sen takia on hyvä miettiä, mitkä ongelmakohdat toistuvat edelleen, mitä on saatu parannettua ja sitä kautta mihin uusiin ulottuvuuksiin ollaan päästy keskittymään. Jos sama asia tuntuu kerta toisensa jälkeen hankaavan vastaan, tee asialle jotain! Ota raivoenergiaa ja korjaa asia. Mulla on yhtenä ongelmana vinous, joka voi osin johtua vuoden 2008 ratsastusonnettomuudesta. Lyttyyn menneitä nikamia en pysty korjaamaan, mutta pystyn parantamaan tilannetta huomattavasti kunnon venyttelyllä ja voimistamalla lihaksia. Kaikki on vain asenteesta kiinni.

Alla muutama pääpointti, jotka pitäisi saada taottua automaatioksi omaan pääkoppaani:

• Ohjan pidätteen ja jalan eteenpäin pyytävän avun oikea suhde. Jos käytän liian voimakkaasti jalkaa, ei ihme, että hevonen tulee vahvahksi edestä - sehän vain tottelee pohkeen käskyä ja kun edestä ei pääse karkuun, ei auta muu kuin vahvaksi tuleminen.
• Nopeus, varsinkin myötäämisen. En voi opettaa Akua tekemään oikein, jos en ole tarpeeksi nopea kiittämään oikeasta vastaamisesta apuihin.
• Kaksi ohjaa. Kaksi kättä. Kaksi saman vahvuista tuntumaa. Piste.
• Vaatiminen. Hevosta pitää opettaa kuuliaiseksi. Jos annan sen löntystellä miten sattuu, se löntystelee. Ja sitten itketään, että miksi tää ei toimi... Mmh, niinpä.
• Jäntevän istunnan käyttäminen. Kaiken a ja o. Ison suomenhevosen kanssa ei lähdetä vetokisaan. Oman kropan tulee olla niin hyvässä kunnossa, että pystyn hallitsemaan hevosta sillä.
• Oman kropan suoruus. Jos itse kieppuu kuin mikäkin serpentiini selässä, miten voi kuvitella hevosen kulkevan suorana?

Mutta hei. Vaikka itseään saa rääkätä ja vaatia aina vain parempaa suoritusta, pitää muistaa, että pitäähän tämän kaiken olla hauskaa ja mielekästä. Valmennuksessa ratsastaja joutuu keskittymään ihan älyttömään määrään erilaisia asioita. Omaan asentoon, oman kropan hallintaan (joka sisältää esim. pohkeet, kädet, kyynärpäät, olkapäät, kyljet, ristiselän, lantion, reidet, polvet, sormet, jalkaterän, katseen ja leuan asennon), hevosen kropan hallintaan, hevosen liikkeen hallintaan, tahtiin, tempoon, tiehen, liikkeeseen ja samalla kyetä taukoamatta vastaanottamaan valmentajan neuvoja ja ohjeita. Huh! Joten jos kaikki ei aina suju aivan täydellisesti, niin on ihan suotavaa olla itselleen armollinen. Ja miettikääpä miehiä! Eikös kuuluisa sanonta kerro, että monelle purkan jauhaminen ja käveleminenkin tekee tiukkaa samaan aikaan... ;)

Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

PP = Pitkä Postaustauko

Täällä taas, pitkästä aikaa!

Huh, ei enää montaa päivää niin siirrytään jälleen seuraavaan vuoteen. Aika kuluu kauhealla vauhdilla, kohtahan on taas kesä ja kärpäset!

Treenailut ovat sujuneet mukavasti. Kiusana on kuitenkin ollut jo toista viikkoa takajalan vuohiskuopassa asustava rivirupi. Inhottavaa! Muistaakseni Akulla ei ole aiemmin moisia ongelmia ollut, mutta ilmeisesti tämä tapaus alkoi tarhassa saadusta haavasta - kurakelit siihen päälle ja avot, ei se paljoa muuta vaadi. Rivi on paranemaan päin, mutta jokainen hevosihminen varmasti tietää, kuinka ilkeä ja rasittava kyseinen vaiva voi olla..

13. joulukuuta tuli talvi kahdeksi päiväksi.

20. joulukuuta Lopella näytti jälleen tältä. 

Valmennuksissa on edelleen jatkunut rankka linja ja ilmeisesti talven mittaan vain pahenee. Oon saanut kyllä ihan erilaista tatsia oman kropan kanssa näinkin lyhyessä ajassa! Tiivistettynä keskivartalon pitää oikeasti olla jäntevä, satulassa istutaan (ei leijailla), jalkaa ei saa unohtaa, kädet lähellä vartaloa, olkapäitä ei nosteta, puolipidätteitä ei tehdä käsillä vaan keskivartalolla, kädet hiljaa paikoillaan, lantio edessä, ylävartalo ei saa kipata mihinkään suuntaan ja tuhat muuta muistettavaa. Nyt jo oikein hävettää, että mitä sitä on tällä kaudella kisoissa oikein räpeltänyt siellä selässä... Valmentaja ei anna piirun vertaa periksi ja vaatii meiltä molemmilta täydellistä keskittymistä ja suoriutumista. Ihanan kamalaa! On kyllä jokaisen tunnin jälkeen ollut niin kaikkensa antanut voittajafiilis. 

Tänään pakkasen laskiessa muutamaan asteeseen ja auringon paistaessa ihan epätodellisen kirkkaasti, suuntasimme Aksun kanssa taas maastoon. Oli muuten ihan super kaunista! Laukkapätkät pitivät huolen siitä, etteivät sormet ja varpaat ehtineet paleltua. Loppumatkasta aurinkokin alkoi laskea.

Kaksi viimeistä joulua olen viettänyt Espanjassa, joten nyt oli ihanaa olla Suomessa! Aatonaattona lunta oli tuprutellut ihan kunnolla, joten aattona oli ihanaa lähteä aamulla tallille ja ihastella satumaisia talvimaisemia. Hömpösöteltiin Aku kanssa kahdestaan maneesissa, ja siitä sainkin koottua ihan hauskan jouluvideon. 

Joulujen toivottelu taitaa olla jo myöhäistä, mutta ihania talvipäiviä teille kaikille!