Sirpa liekeissä!

Rakkaalla lapsella on monta nimeä:
Sirpa, Sirpaleena, Unelma Sirpaleena, Sipsu, Sirpukka, Sirpsu ja mitä näitä nyt on!

Mutta anyway, eilen Aulangolla herra Sidu edusti - sanan kaikissa merkityksissä. ;)

Päivän ohjelmassa oli kaksi luokkaa, helppo B K.N. Speacial ja helppo A:2. Kisa käytiin ulkokentällä, jota sivuaa Aulangon kaunis järvimaisema lenkkipolkuineen. Tapansa mukaan Sidu tarkkaili verryttelyssä korvat tötteröllä kirkkaissa tuulipuvuissa ohi vilistäviä sunnuntailenkkeilijöitä. Jouduin vaikuttaa normaalia vahvemmin ottein, kun tuntui, ettei poniin saa alkuun kontaktia millään. Pikku hiljaa Sidu kuitenkin alkoi orientoitumaan enemmän työntekoon ja meno parani ja keveni.

Ensimmäisenä oli vuorossa A:2. Rataa kierrellessä Sidu otti kuihtuneeksi kirahviksi nimetyn moodin päälle. Jännittyessään Sidu kulkee niska jäykkänä ja korvat hörössä tuijottaa kaikkia mahdollisia vaaranpaikkoja eikä rehellisesti sanoen näytä kaikista edustavimmalta. Rentoudesta ja pehmeydestä ei ole tietoakaan, vaikka se silti pystyy suorittaa tehtävät ihan mallikelpoisesti. 

Oltiin jo hyvä tovi kierretty rataa, kunnes yhtäkkiä Sidu pysähtyy. Mietin, että mitäköhän nyt, kunnes alkaa kuulua valtava lorina. Sidu mennä lorottelee keskelle uraa S-kirjaimen eteen. Ja sitä muuten tulee. Ja tulee. Eikä se lopu. Katsahdin katsomossa kippurassa nauravaa Sidun omistajaa ja pudistelin nauraen päätäni. Osaa heppa olla edustava... Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Kun viimein herra sai hommansa päätökseen, aloin paniikissa pohtia, että miten ihmeessä saan sen ratsastettua tuon valtavan lammikon yli! Kiitos kisajärjestejille, joku ystävällinen henkilö tuli talikon kanssa peittelemään lätäkön, ja viimein päästiin itse suoritukseen. 

Itse rata oli ihan perus meininkiä. Sidu ei ollut jännityksen vuoksi ihan rehellisesti läpi ja avuilla, mutta silti toimi ihan kivasti. Vapaan käynnin lopussa tuli harmittava pieni tahtirikoksi luokiteltu töksähdys, jonka vuoksi menetettiin 2-kertoimella olevasta arvostelukohdasta useampi piste. Parannusta oli keskiaskellajit ja siirtymiset niihin, sillä aiemmin niistä on tullut ala-arvoisia, mutta nyt saatiin hilattua numerot kutoseen asti. Kehitystä!

Prosentteja rapiat 62% jolla sijoituttiin huimassa neljän ratsukon luokassa 2. sijalle! Käytiin nappaamassa ruusuke, minkä jälkeen alkoi seuraavaan ohjelmaan valmistautuminen. 

K.N jännitti mua enemmän kuin vaikeampi helppo A, sillä ison hevosen kanssa on melko nihkeää piipertää lyhyellä radalla. Sidu kuitenkin oli tosi hyvällä fiiliksellä lähdössä toiseen suoritukseen, joten omakin mieli tyyntyi. Se oli radalla todella kiva ja herkkä ratsastaa, kulki nätissä helppo B-tasolle riittävässä muodossa ja suoritti täsmällisesti ja siististi. Itse mokasin toiselle ravivoltille lähtiessä, kun oma painopiste jäi liikaa sisälle ja Sidu tulkitsi sen laukka-avuksi. Korjasin kuitenkin heti, ja tahtirikko jäi vain yhden laukka-askeleen mittaiseksi.

Jopa meidän kompastuskivestä eli vasemman kierroksen laukka-käynti-siirtymisestä saatiin kutonen! Sidun oikea laukka on valtavan paljon parempi kuin vasen, joten esimerkiksi A:2-ohjelman laukanvaihto käynnin kautta ei tuota minkäänlaista ongelmaa, koska siihen tullaan oikeassa laukassa. Vasemmassa laukassa pelkkä käyntiin siirtyminen on hieman mutkikkaampaa. 

Siisti suoritus palkittiin jopa 67 % ja se riitti luokkavoittoon! Ihan mahdoton ukkeli, kun melkein joka kekkereistä tuo kotiin ruusukkeen. Selvää kouluhevosainesta. ;)

Ratsu edustaa, ratsastaja ei. Mulla todettiin silmä- ja poskiontelontulehdukset, mutta näköjään hyvin pystyy niidenkin kanssa kisaamaan. :D

Hämeenlinnassa kisailemassa

Viime viikonloppuna käväistiin Sidun kanssa taas kisakarkeiloissa. Paikkana oli Hämeenlinna ja järjestäjinä Kanta-Hämeen Ratsastajat. Koska tavoitteena on vain saada mahdollisimman paljon kokemusta ja startteja alle, päädyin ilmoittautumaan sekä helppoon A:han että B:hen. Eihän Sidu oikeasti ole helppo A -tasoa puutteellisen kantokyvyn ja voiman takia, mutta teknisesti suorittaa kaiken vaadittavan ilman ongelmia. 

Ensimmäisenä vuorossa oli helppo B:3. Verkka oli maneesissa ja ulos radalle mennessä herraa alkoi kovin hirmuisen valtavan paljon jänskäämään. :D Mitään pöllöilyä Sidu ei onneksi harrasta mutta jännittyessään siihen on vaikeaa saada mitään reaktiota. Liikkuminen oli hyyyvin varovaista ja selätöntä, ja energisyys kärsi kaikista eniten. Pupu pöksyssä siis suoritettiin rata, joka oli kuitenkin rikkeetön ja ihan siisti. Sidun kaikki näyttävyys katoaa, kun se näyttää ohutkaulaiselta kirahvin ja alpakan sekoitukselta, mutta tuomari kuitenkin piti näkemästään vaikka kaipasikin suoritukseen enemmän energiaa. 

Lopulta prosentteja kertyi jopa 63,41% eikä sijoituskaan jäänyt kuin 0,4%-yksikön päähän! Pidettiin pieni paussi, Sidu sai hörpätä vähän limpparia (melassivettä) ja mutustella evästä, minkä jälkeen kiristettiin taas satulavyö ja suunnattiin uudestaan maneesiin verkkaamaan.

Olin täysin varma, että toisella kertaa Sidu ei olisi yhtään niin jännittynyt ja oikeassa olin. Ohjelma oli helppo A FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma, joka sisälsi paljon kaikenlaista puuhaa melko nopeassa temmossa, joten keskityin verkassa saamaan Sidun reagoimaan nopeasti pohkeeseen ja tulemaan taas takaisin. Jopa vähän paineistin ja vaadin hieman parempaa ryhtiä ennen radalle menoa. 

Olin oikeassa siinä, että toisella kertaa heppaa ei jännännyt melkein lainkaan. Suoritus oli paljon ryhdikkäämpi ja energisempi, joten tavoitteet täyttyivät! Rata oli rikkeetön ja jälleen ihan siisti, joten saatiin kyllä olla tosi tyytyväisiä herraan! Ei tarvinnut yhtään hävetä radalla kokematonta ja vielä vaiheessa olevaa Sidua. :) 

A:sta tuloksena 61,74% ja vaikka sillä oltiin tuloksissa häntäpäässä, fiilis oli hyvä! Vain kahta kuukautta aiemmin starttasimme ensimmäistä kertaa helppoa C:tä, joten valtavan pitkälle ollaan päästy tosi nopeasti!

Tänään treenailtiin ulkona ja Sidulla oli selkeästi hieman ylimääräistä energiaa kylmien ilmojen takia. Ukkeli oli huisin hauskalla päällä, korvat tötteröllä ja varsin veikeä ilme naamalla se mennä touhutti pitkin ulkokenttää. Hain vaan isoa ja energistä ravia ja Sidu tuntui tosi kivalta!

Lisäksi se tänään yhtäkkiä tajusi miten ravia lisätään. Se ei oikein ole osannut tehdä sitä, mutta tänään joku niksahti paikalleen ja Sidu leiskautteli hienoja pätkiä! Sen omistajan kanssa naureskeltiin, että kun Sidu kerran tajuaa jonkin asian, se kyllä muistaa ja tekee sen jatkossakin. Niinpä toisen kerran kokeiltaessa herra itsevarmana venyi ja pärisi tyytyväisenä "kyllä minä tiedän!". Kiittelin ja kehuin sitä paljon ja lopulta Sidu ei muuta olisi halunnut tehdäkään.

Seuraavaksi ratsastajan pitäisi myös saada joku ahaa-elämys ja hiffata, että miten ihmeessä siinä Sidun uudessa ja hienossa keskiravissa oikein pystyisi istumaan... Sitä odotellessa. ;)

Venyy jo hieman! (voi hyvä luoja tuota könötystä... ;)

Hauskaa ja oppimisen täyteistä viikonloppua kaikille!

"Opeta, miten tulla hyväksi ratsastajaksi"

Voitko opettaa mua ratsastaa, koska oon siinä tosi huono?

Tuollaisen kysymyksen heitti ilmaan henkilö, joka oli aloittanut ratsastamisen vain kahta kuukautta aiemmin. Puhelimeen viestinä tullut absurdi pyyntö lähes tuntemattomalta henkilöltä huvitti ensin hyvinkin paljon. Miten ihmeessä sitä voisi opettaa ketään ratsastamaan vain kertomalla viestillä?

Naureskelin hetken, kunnes aloin syvemmin pohtia asiaa. Mikä mut on saanut oppimaan ja kehittymään, tulemaan niin sanotusti "hyväksi" ratsastajaksi? Normaalisti vastaisin tähän, että taitava ja kokenut valmentaja ja opettavaiset hevoset - mutta lopulta ei sekään yksin riitä.

Ensin onnittelin loistavaa harrastusvalintaa. Sitten mulle tuli jotenkin pakottava tarve kertoa miksi hevoset on jotain niin suurta. Kerroin miten pakahduttava on tunne, kun saavuttaa ihmisen ja hevosen, saalistajan ja saaliin, välille niin syvän yhteyden ja luottamuksen. Kun ei ole yhteistä kieltä, vaan ainoastaan keho puhuu ja pyytää. Kun oppii tunnistamaan toisen korvanpään liikahduksesta tai asennosta, mitä eläimen päässä liikkuu, mitä se tuntee ja aistii. Kun hevonen ymmärtää tanssia juuri niinkuin pitääkin vain siitä, että siirrän painopistettäni sentin verran oikealle. Sitä tyyneyttä ja rauhaa olla toisen vierellä, kun toinen palvelee sua niin ehdoitta, että haluat itsekin palvella sitä niin hyvin kuin voit.

Koko oksennustulvan jälkeen aloin pohtia, että oliko mulla lopulta mukana mitään pointtia? Kyllä oli. Sanoin, että tulet hyväksi ratsastajaksi oppimalla kuuntelemaan ja aistimaan sekä omaa että hevosen kehoa. Pitää pystyä tuntemaan todella herkästi, osata mukautua. Rytmi on yksi tärkeimpiä asioita. 

Lisäksi pitää heti alkuun tajuta, että hevonen tekee kaiken ärsykkeestä, ja että se on eläin, joka oppii hyvin nopeasti - ja myös muistaa. Johdonmukaisuus on asia, jota ilman ei voi olla. Jos pyytää hevosta eteenpäin, mutta samaan aikaan vetää ohjista, antaa hevoselle ristiriitaisia apuja - se ei silloin ymmärrä, että mitä ihmettä ratsastaja haluaa. Tanssissa ihmisen kanssa on helppo puhuen selittää, mutta hevosen kanssa sitä yhteistä kieltä ei ole.

Lisäsin vielä, että mitä ikinä teet, niin keskity siellä selässä ja mieti mitä viestejä sä hevoselle annat. Jos sä itse mokaat, se ei ole hevosen syy. Yritä löytää se kohta, jossa menee pieleen. Se kohta, jonka takia joku homma ei luista. Ole nöyrä mutta sillä tavalla kunnianhimoinen, että haluat aina kehittyä ja ymmärtää paremmin. Pyri ratkaisuihin. Arvosta hevosta. Ja nauti.

Sillä sä pääset ratsastuksessa pitkälle.

Päivä päivältä komeampi! Sidu 3.10.2015.

Poneilua!

Sidun ohella treenasin elokuussa ja nyt syyskuussa parisen kertaa viikossa 5-vuotiasta kuvan kaunista welsh cob tammaa Hildaa. Päätavoitteena oli viikko sitten käyty Laatuponikilpailu, jossa viime kesänä varsonut Hilda osallistui neljävuotiaiden este- sekä askellajikokeisiin.

Ponit ovat kyllä ihan huisin kivoja! Sydän alkoi sykkimään varsinkin welsheille - siis mitkä liikkeet! Hildassa on aivan valtavasti laatua ja potentiaalia, ja sillä on todellakin kolme upeaa askellajia. Luonteeltaan tamma on erittäin herkkä, mikä näkyi ja tuntui kaikessa tekemisessä. Ratsastaessa se saattoi säikähdellä yllättäviä ääniä tai ratsastajan painopisteen muuttumista. Säpsyily oli kuitenkin melko pientä, lähinnä vain muutaman metrin pakoreaktio, joka laantui hyvin nopeasti. 

Viime sunnuntaina Aulangolla esiintyi toinen toistaan upeimpia poneja. Monilla oli ikäisikseen paljon kokemusta, muun muassa Poni Breedersistä. Hilda on toisen ratsastajan kanssa käynyt muutamissa estekisoissa (saaden nollaratoja), mutta kouluaitoja neiti ei ollut vielä eläissään nähnyt. Sitä sitten jännitettiin, että miten mahtaa poni niihin suhtautua, varsinkin kun yhteistyötä oli ehtinyt olla vasta kuukausi takana.

Herkkä tamma tietenkin jännitti radalla, ja pitkät sivut mentiin varsinkin laukassa varsin mielenkiintoista siksakkia. Mutta pysyttiin aitojen sisällä ja sain esitettyä kaikki kolme askellajia ja ratsastettua koko ohjelman. Vain yhdessä kulmassa jouduin ottaa hieman ronskimmin kiinni, sillä huomasin Hildan lähtevän imemään kulmaa kohti ihan selkeästi ajatuksella "jahas, kavalettiko se siinä!". :D

Koko poppoo oli todella tyytyväinen neidin käyttäytymiseen ja suorituksiin. Omistaja ei olisi vielä vuosi sitten uskonut, että sen kanssa olisi mitään mahdollisuutta edes osallistumaan kyseisiin karkeloihin. Mutta niin vain yksi tavoite ja välietappi on jo takana päin. Nyt nuori neiti saa hieman pidemmän lomajakson, ja katsellaan sen jälkeen, josko yhteistyö vielä jatkuu tulevaisuudessa muodossa tai toisessa. :)

Aulangolla 20.9. askellajikokeen jälkeen.

Hilda kotona 12.9.

Tukkajumala!

Eteen ja ylös

...sitä voisi hokea loppumattomiin! 

Sidu on taas parissa viikossa ottanut valtavan harppauksen kehityksessä eteenpäin. Liikkeessä alkaa olla koko ajan enemmän pituutta ja pienellä herättelyllä ollaan päästy jopa etupainoisuudesta ajoittain pois. 

Ollaan Sidun omistajan kanssa keskitytty lähinnä ratsastamaan liikettä eteen, kuitenkin tahti säilyttäen, jatkuvasti hokien eteen ja ylös, eteen ja ylös! Pyritään saamaan selkä käyttöön, lavat irtonaiseksi ja takapää rehellisesti töihin, jotta liike saataisiin suunnattua myös hieman ylöspäin. Toisin sanoen tavoitteena on saada hepo liikkumaan kuin oikea kouluratsu! :D

Voisin kirjoittaa hieman siitä, mitä Sidun kanssa yleensä puuhastellaan ja millä tavoin pyrimme Sidun omistajan kanssa kehittämään ponskin liikkumista:

Aloitan yleensä alkukäyntien jälkeen taivuttelemaan hevosta pitkin ohjin. Hevosen (ainakin oikein ratsastetun hevosen) tulisi hakeutua heti tuntumalle ja pyöreälle niskalle. Yritän saada käyntiä mahdollisemman irtonaiseksi ja rennoksi, teen laajoja kaaria, ehkä väistättelen taka- tai etupäätä varovasti ulos tai sisään ja hieman ylitaivuttelen ympyrällä sisään, jotta varmistun, että sisäpohje on oikeasti läpi ja hevonen hyväksyy asetuksen. Ylipäätään teen todella paljon töitä käynnissä matalassa muodossa ja asioita nopeassa temmossa, jotta hevonen tulee heti avuille, herkäksi, kuuliaiseksi ja nopeaksi. 

Ihan lemppariharjoitus on tällä hetkellä pohkeenväistön tekeminen liikkeen suuntaan asetettuna. Kyseessä ei ole sulku, koska hevonen kulkee kroppa suorana ja vain asetus on liikkeen suuntaan. Tämä on ihan järjettömän hyvä keino saada hevosta suoristettua ja irrotettua ulko-ohjasta! Sidu tuppaa varsinkin oikeaan kierrokseen kulkemaan ulkolapa valuneena ulos ja voi kuinka monet kerrat olen saanut sen lavan haltuuni tätä harjoitusta käyttämällä. Suosittelen! 

Kun tunnen, että hevonen on tarpeeksi hyvin kahdella ohjalla ja reagoi molempiin pohkeisiin, teen kevyessä ravissa taas laajoja kaaria ja ympyröitä. Sidu vertyy melko hitaasti, joten sille tarvii antaa melko paljon aikaa jäseniensä lämmittelyyn ja voiteluun. Kun hevonen on tarpeeksi vertynyt, voi siltä alkaa pyytää hieman isompaa askellusta, aktiivisuutta takapäähän ja etupäätä ylös. Sidun kanssa mennään lähinnä kevyessä ravissa kenttää ympäri ja haetaan siirtymisillä askellajin sisällä reaktiivisuutta ja ajatusta ylös silti säilyttäen niskan ja selän pyöreys.

Ravi-laukka-ravi -siirtymiset kuuluvat myös Sidun treeniohjelmaan. Muutama askel ravia, mahdollisimman pyöreä ja vaivaton siirtyminen laukkaan, jonka aikana täytyy muistaa ajatella painoa taakse ja etupäätä kevyenä ylös, ja sen jälkeen taas tasapainoinen siirtyminen raviin, muutama askel ravia ja jälleen siirtyminen. Laukkaa ylipäätään pyritään ratsastamaan koko ajan pyörivämmäksi ja pyöremmäksi.

Tietenkin suoruus on asia, joka tulee muistaa joka päivä ja joka tilanteessa. Esimerkiksi juuri tuon laukan laadun parantaminen lähtee siitä, että hevonen kulkee suorana ja tarvittaessa taipuu oikein ympyrällä. Sidua on helppo suoristaa varsinkin sille vaikeammassa vasemmassa kierroksessa vasta-asetuksilla. Joskus ei tarvitse muuta kuin ajatella asetusta ulos ja laukka parantuu jo siitä.

Oikean liikkumistavan hakemiseen ja saavuttamiseen liittyy myös todella suuresti ruokinta. Sidun ruokinta tuntuisi olevan kunnossa, sillä se on todella nopeassa ajassa tehnyt kivasti lihasta oikeisiin paikkoihin ja se on ratsastaessa reipas, mutta ei kuitenkaan kerää pöllöenergiaa.

Hyvillä fiiliksillä siis jatketaan herran kanssa työskentelyä!

Hiukan jo ajatusta ylämäkeen. Ratsastaja voisi tietty istua suorassa... :D

Lavat lähtevät jo kivasti irtoamaan!

Pyhä jysäys!

Senioreiden seuramestaruuskultaa 2015!!

Sidu yllätti kyllä toden teolla lauantaina! Vain kaksi kuukautta yhteistyötä ja yksi helppo c -tason startti takana ja entinen estetykki pamautti 21 ratsukon luokassa helpossa A:ssa 3. sijalle prosentein 61,03% ja tällä napattiin seuran seniorimestaruus!

Olin aivan äimän käkenä kuullessani, että sijotuttiin kolmen kärkeen. Taisin vielä Sidun omistajalta kysellä ääneen, että "siis mitäh? minäkö??" luullessani kuulleeni kuulutukset väärin. :D Tavoitteena oli tosiaan saada vain hyvä ja tasainen suoritus, hevonen avuille radalla ja erityisesti mun kropan hallinta toimimaan koko ohjelman ajan. Realistisena tavoitteena pidin 60% rajan rikkomista, mikäli saisin hepsun kulkemaan suorana ja tarpeeksi rentona radalla. Yli 61% oli siis iloinen yllätys, mutta vielä suurempi yllätys oli se, että tiukasti arvostellussa luokassa se riitti sijoitukseen.

Verryttelyssä hevonen toimi aikas hyvin. Sidu vasta opettelee kunnon kouluratsun elkeitä, joten mikään kokoaminen ei tule vielä kuuloonkaan, kun ensin on tarkoitus päästä pois etupainoisuudesta, saada selkä käyttöön, hevonen rehelliseen peräänantoon ja pyöreämmälle ja rennommalle kaulalle. Massaa ja lihasta tarvitaan paaaaljon oikeisiin (kouluhevosen) paikkoihin ja tietysti voimaa kantaa itsensä. Sillä on kuitenkin kolme todella hyvää askellajia: tahdikas ravi, upea käynti ja iso laukka, joten potentiaalia kyllä löytyy! 

Radalle mentäessä Sidu jännittyi ja tuomaripääty oli aikas jännä paikka. Rehellisesti sanottuna hevonen näytti kirahvilta tuijottaessaan jänniä paikkoja, ainakin selästä tuntui, että kaula vain jatkuu ja jatkuu ylöspäin! Pyörin jännäpäädyssä hieman pidempään, ja lopulta hepokin taisi todeta, että ei kai sieltä ihan heti sapelihammastiikerit hyökkää kimppuun. 

Pikku jännä jäi kuitenkin suorituksenkin ajaksi päälle, joten keskiaskellajit jäivät vaatimattomiksi niin ravissa kuin laukassa. Pohkeenväistöistä saatiin kivasti pisteitä, samoin molemmista laukkavolteista, laukanvaihdosta käynnin kautta (vaikka tätä jännitin mahdottomasti, että saanko Sidun tarpeeksi pohkeen eteen, jotta siirtyminen onnistuu) ja toisesta vastalaukasta. Toisen vastalaukan mokasin itse, multa jotenkin kummasti lähti tasapaino juuri kaarteen jälkeen, kun liitytään uralle. Kellahdin sekunnin sadasosaksi hieman eteen, jolloin istunnan tuki katosi ja Sidu pääsi valahtamaan pitkäksi. Raa'an hevosen kanssa pitää tukea valtavasti istunnalla, jotta homma pelittää. Pienestäkin horjumisesta peli on menetetty. Siirtymiset askellajien välillä onnistuivat melko kivasti läpi radan ja loppuohjelma olikin täynnä 6,5 ja vapaasta käynnistä jopa 7. 

Ilmeisesti ollaan tehty Sidun omistajan kanssa hyvää työtä, kun tulokset on tällaisia. Toivottavasti sama meno jatkuu! :)

Kevyttä ravia ennen suorituksen aloittamista

Ihan kuin sillä olisi jopa kaulaa! :D

Hieno poika!

Seuramestaruuskultaa puolustamaan!

Huomenna pistetään nutturat kireälle, puhtaat vermeet niskaan ja suunnataan uuden tuttavuuden Sidun kanssa seuramestaruuskisoihin. Viime vuonna jysäytettiin Akun kanssa yli 67% ja seuran seniorimestaruus, mutta tällä kertaa tavoitteena on siisti rata hyvällä fiiliksellä.

Lyhyesti esiteltynä Sidu on kaverini belgialainen puoliveriruuna. Oikein hieno ja mukava tapaus, jonka kanssa olen tänä kesänä treenaillut jonkun verran. Takana on yksi helppo C startti kuukauden takaa, joten aikamoinen harppaus meille lähteä liitelemään helppo A:2 ohjelmaa.

Katsotaan, miten käy! :)

Kaiken jälkeen

Kaikki hyvä siis loppuu aikanaan. Takana on kolme hienoa vuotta todella upean hevosen kanssa. Akun kanssa koin, näin ja opin valtavan paljon. Nousin helpon B:n tason ratsastelijasta kilpailemaan suomenhevosen kanssa avoimia kansallisen tason helppo A-luokkia. Tajusin, miltä tuntuu luoda vahva luottamus vahvaan hevoseen, ja miten sitä luottamusta ylläpitää ja vaalia. Opin hevosista, ratsastuksesta, herkkyydestä, yhteistyöstä ja kyvystä keskittyä. Opin nousemaan kerta toisensa jälkeen ylös uskoen, että kyllä me yhdessä vielä joku päivä näytetään. Sitä ei lopulta koskaan ehtinyt tapahtua, mutta ehkä tämä tarina ja nämä vuodet riittivät itsessään kertomaan tarpeeksi.

Kisaviikko 2015

Viime lauantaina starttasimme Ypäjällä 3-tason avoimen helppo A:1:n. Edellisenä iltana ruokakippoon taisi lorahtaa hieman liioiteltu extramäärä öljyä, sillä Aku oli heti traikusta ulos päästyään ihan tättähäärä tuulella. 

Verkassa se kuitenkin jaksoi jopa keskittyä, ja sain ihan kivan fiiliksen päälle. Tein aluksi käynnissä tosi pitkään töitä, ensin täysin vapain ohjin, sitten pitkin ohjin ja siitä pikku hiljaa keräillen ja kooten paljon sivuttaisliikkeitä, väistöjä, taivuttelua ja asettelua. Viime valmennuksessa korostettiin sitä, kuinka hevonen pitää koko ajan pitää lähellä. Keskityin siis pitämään Akun koko ajan läsnä ilman, että se askeleeksikaan pääsisi multa karkuun. Käyntiverkan jälkeen tein ravisiirtymisiä, väistöt ja vastalaukat. 

Radalle mentäessä oli ensimmäistä kertaa jotenkin melko levollinen olo. En pahemmin jännittänyt ja Aku tuntui hyvältä - oikeasti ekaa kertaa luotin siihen, että eiköhän me selvitä. Sisääntulo oli hieno, mutta herra duracell-pupun mielestä ennen pysäytystä oli kiva kiihdyttää. Jouduin ottaa kovastikin kiinni ja pysäytys meni pipariksi. Keskiravi lähti hyvin mutta ilman kunnon tahtia. Sitten mokasin itse, kun jostain syystä halusin tehdä voltin ennen väistöä... Lopputuloksena oli vihellys ja -2 pistettä. Hemmetti. Ekasta väistöistä ja voltista irtosi kivasti 6,5 ja toiselta jopa 7, ja toista keskiravia lukuunottamatta loppu raviohjelma oli oikein mallikas. Jopa peruutuksesta, jota Aku ei alkuaikoina osannut mitenkään päin, irtosi 6,5. 

Akun ylitarmokkuus koitui ongelmaksi sen parhaassa askellajissa käynnissä... Akun mielestä ko. ohjelmaan ei olisi kuulunut millään tavalla käynti. Se oli koko ajan lähdössä, jännittyi ja rikkoi käyntiä pari kertaa. Olin ihan raivona selässä. :D Mietin vain, että on se nyt kumma, kun äijällä on kasin tai jopa ysin käynti, eikä viitsi sitä näyttää. Noh, täytyy valmentajan kanssa käydä läpi tekniikat, joilla saan Akun ylläpitämään hyvän keskikäynnin silloinkin, kun se on tuollaisessa "mennään mennään" mielentilassa. Keskikäynti oli vielä kakkosen kertoimella, joten siinähän ne pisteet sitten menivätkin.

Lisäksi ensimmäistä kertaa elämässäni tuomari unohti radan! Olin lähdössä ihan oikein keskilaukkaan, kunnes kuului vihellys. Ehdin kelata että mitä, onko Aku ep vai mitä tapahtui. Hetken päästä tuomari tajusi virheensä ja oli todella pahoillaan. Olin lähinnä vain hämmentynyt ja kysyin sitten, että tulenko vain uudestaan. Laukkaohjelmasta tuli perus 6-6,5. Toinen tuomari tosin rokotti toisesta vastalaukasta ja keskilaukasta, jotka molemmat jäivät edestä matalaksi. 

Lopputervehdyksestä toinen antoi 7 mutta päätuomarin mielestä se oli ennen pistettä ja 5,5. Sisääntulo ja pysähdys olivat kyllä oikein onnistuneet, mutta varmistelin alkutervehdyksen vaikeudet mielessä pysähdyksen ehkä hieman liian aikaisin. 

Käynnin rikko oli aika kohtalokas, koska sehän vaikuttaa arvostelukohdan lisäksi hevosen askellajien arvosteluun, kuuliaisuuteen ja pahimmillaan ratsastajan apujenkäyttöönkin. Kalliiksi siis tuli. Laskeskelin, että ilman rikkoa ja unohdusta (jos käynnistä olisi irronnut edes 6,5, jonka Aku yleensä vähintään siitä saa), prosentit olisivat lähennelleet 61%. Nyt lopputuloksena oli 58,3% ja sijoitus luokan puolivälin jälkeen. 

Säälittävistä pisteistä huolimatta en osannut olla kovin pahoillani. Radassa oli monia hyviä pätkiä, ratsastin vasta elämäni toisen kansallisen tason radan, luokan taso oli kova ja arvostelu tiukahko. Ei ollut yhtään sellainen tunne, että tarvisi ihan kauheasti hävetä. :)

Kivistä polkua ylöspäin...

28.5.15

...vaikka välillä tuntuu, että polku jota kulkee, on kasvanut umpeen eikä pieninkään valon pilkahdus yltä esteiden toiselta puolen. Onneksi elämä on opettanut sen verran, että päättäväisyydellä, sinnikkyydellä ja periksiantamattomuudella pahimmastakin ryteiköstä pääse läpi - ja kuinka kevyeltä hetken hengähtämisen jälkeen askel taas tuntuukaan! Tähän on pakko uskoa.

Parin kuukauden ajan on tuntunut, että kaikki menee pieleen. Kun hetkeksikin erehtyy ajattelemaan, että "eiköhän tämä tästä, vaikuttaa jo lupaavalta", niin saman tien iskee nyrkki kasvoihin - kehtasinkin edes kuvitella, että asiat alkaisivat sujua....

Ensin Aku tosiaan taas ontui. Sitä paranneltiin, vatvottiin, ihmeteltiin, kunnes tilanne näytti jo parempaan päin. Siirryttiin kesäksi toiselle tallille, jossa mulla on paljon kavereita, ja hetkeksi alkoi jo hymyilyttää - yhden päin verran. Taas oltiin epäpuhtaita. Epäpuhtauden syyksi selvisi vinossa oleva kenkä, joka revittiin irti. Odoteltiin kengittäjää. Kengittäjä löi irtokengän jalkaan. Meni kaksi päivää ja kenkä irtosi taas. Odoteltiin kengittäjää. Kengittäjä löi kengän kiinni. Kun Aku alkoi vaikuttaa puhtaalta, mulla kosahti kroppa: spasmodinen torticollis eli kierokaula - pää vinksahti toiselle olkapäälle eikä liikkunut mihinkään, suoristamisen yritykset aiheuttivat niin järkyttävää kipua, että päässä heitti ja meinasi oksennus lentää. 

"Mutta! Enpäs missään vaiheessa luovuttanut ja nyt tuntuu, että eiköhän tämä oikeasti tästä. Takana on pari valmennusta ja Aku liikkuu mielettömän hyvin. Käytiin klinikalla kengityksessä, ollaan molemmat saatu hierontaa ja kesä alkaa olla ovella."

Aloitin tämän postauksen jo viikko sitten, ja tuo lainaus oli viimeinen kappale, jonka kirjoitin. Noh, tilanne on taas se, että voidaan palata tuohon aiempaan kirjoittamaani: 

"...kehtasinkin edes kuvitella, että asiat alkaisivat sujua...."

Keskiviikkona piti olla valmisteleva valmennus tämän viikonlopun Korpilahden kansallisiin kisoihin. Aku oli ollut koko ajan ihan sairaan hyvä ja itse olen nyt löytänyt jonkun ihan uuden vaihteen päälle ratsastuksen suhteen. Tulen tallille ja ensiksi ihmettelen Akun hermostunutta alahuulen värisyttelyä. Tokaisin tallikaverillenikin, että miten se nyt noin. Syyn huomasin vasta, kun olin nostamassa oikeaa takajalkaa kavion puhdistamista varten. Akulta lähti koko takapää alta kivusta. Viime viikonloppuna sattunut ampiaisen pisto (johon Aku ei ollut reagoinut mitenkään) päätti neljän päivän jälkeen infektoitua. Koko oikea pakara oli polvea ja nivusta myöten turvonnut ja todella kipeä.

Mietin, että tämä ei voi olla enää todellista. Miten epäreilulta kaikki tuntuukaan. Ensin pidän hevosta pumpulissa ja pistän kaiken ajan ja rahan palamaan, ja lopputuloksena  joka nurkan takaa tulee turpaan niin, ettei henki enää kulje.

Onneksi kylmäyksellä ja varovaisella kävelytyksellä turvotus alkoi laskea. Kipu johtui selkeästi vain siitä, että turvotus oli polven kohdalla ja jokainen samaa kokenut tietää, miten pahalta paine polvinivelessä tuntuu. Nyt turvotus on laskenut hyvän hoidon ja sulfan ansiosta kokonaan pois ja kova pattikin on alkanut sulamaan. Aku liikkuu taas mielellään ja puhtaasti, ja on taas ilmeisen tyytyväinen oloonsa. 

Mitään suunnitelmia en enää uskalla sanoa ääneen. Jos olen vain ihan hiljaa, nöyrä ja huomaamaton, niin ehkä tuo epäonni unohtaa meidät ja ottaa jonkun toisen uhrikseen... Kuinka pitkään voi epäonni pientä ihmistä kurittaa?

Mutta! Ei auta: leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Kaikista hankalista asioista huolimatta oon hitsin etuoikeutettu, kun ympärillä on ihania hevosihmisiä tukemassa. Kiitos teille. 

Positiivista on myös se, että kevään kiireet on takanapäin ja nyt on taas aikaa blogin kirjoittamiselle. Loppuun vielä kunnon kuvarykäys viime ajoilta. Kuvat niiltä päiviltä, kun aurinko on päässyt tunkeutumaan tähänkin risukasaan. ;)

28.5.

28.5.

28.5.

28.5.

6.6.

6.6.

6.6.

<3

Pientä taukoilua

Kuten varmasti olette huomanneet, on blogissa valinnut syvä hiljaisuus sitten maaliskuun lopun. Tällä hetkellä allekirjoittaneella on kädet niin täynnä töitä, ettei aikaa kirjoittamiselle oikeasti ole edes viikonloppuisin. 

Kerrotaan nyt kuitenkin nopeat kuulumiset viimeisen kuukauden ajalta:

Kisakausi startattiin maaliskuussa kahdella ääripääradalla. Ensimmäisessä hevonen oli aivan totaalisen väsähtänyt, vaikkakin suoritti teknisesti hienosti saaden vaikeimmista liikkeistä (takareista ja vastalaukoista) parhaimmat pisteet. Toisella kerralla puhtia oli taas niin paljon, että viimeistely jäi puolitiehen - osittain tarkoituksellakin. Halusin antaa Akulle kokemuksen, että radalla on kivaa ja siellä saa mennä eteenpäin. Aku oli silmin nähden tyytyväinen ja liekeissä radalla, mutta täsmällisyyden uupuessa prosentit jäivät 60%. Kaksi ekaa kisaa olivat siis aluetasolla helppoa A:ta.

Viime viikko saikkuiltiin Akun rasittuneiden etujalkojen takia. Nyt mennään taas puhtaasti ja aletaan pikku hiljaa treenailemaan uudestaan. Seuraavaksi starttaillaan kansallisissa kisoissa Hyvinkäällä toukuun puolessa välissä ja sitten kesäkuun alussa Korpilahden kisaviikonloppuna.

Lisäksi herra Itsepäisyys päätti yksi kaunis aamu olla menemättä traileriin. Kiva. Kyllähän se sitten 25 minuutin itkupotkuraivareiden jälkeen sinne meni porkkanan perässä, mutta ai että sitä turhautumisen määrää. Valmentajan kanssa tulimme siihen tulokseen, että traikkuvalmennus taitaa olla tarpeen. Nyt Aku menee taas koppiin kuin unelma. Mun ei tarvitse kuin taluttaa se sillalle ja sanoa "koppiinkoppiin", niin herra löntystelee sinne rentona ja tyytyväisenä. Ja mikä oli syynä tähän kiukutteluun? Kunnioituksen puute. Pienen treenailun jälkeen Aku kunnioittaa taas ihmisen tilaa ja apuja, ja maailmassa vallitsee jälleen rauha. On ne ovelia velmuja nuo hevoset. Ja varsinkin sellaiset hevoset, jotka ovat muuten hyvin kilttejä. Kiltin hevosen kanssa rajat saattaa välillä hämärtyä, eikä kunnioituksen puutetta tule välttämättä huomanneeksi.

Ja eihän nämä vastoinkäymiset tuohon loppuneet. Lisäksi Aku hajotti kolmannella käyttökerralla upouuden Schockemöhlen suojasetin toisen takasuojan. Se tunne, kun uhraat paljon rahaa hienoihin suojiin ja... No, ei kai auta kuin ostaa toinen takajalkasetti. Ihanan kallista. ;) Lahjoituksia otetaan vastaan!

Toivotaan, että kiire hellittäisi tässä lähiaikoina ja aikaa jäisi paneutua taas blogin pariin! Hengissä täällä ollaan kuitenkin. :)

Kotona takareita reenailemassa

Verkkaa Hämeenkyrössä. Älkää kysykö mitä ratsastaja puuhaa - hevonen on ihan hieno. ;)

Laukasta raviin siirtyminen

Akun mielipiteet saikkuilusta - mieluummin ripaskaa kuin käyntiä. ;)

Hämeenkyrö huhtikuu

Lemppariharjoitukset!

Minkälaisia tehtäviä yleensä teen yksin ratsastaessani?

Käyn silloin tällöin pitämässä pienimuotoisia tunteja kavereilleni, josta sain idean tähän aiheeseen. Jokaiselle ratsukolle on varmasti omat hyviksi todetut tavat toimia, mutta ainakin omasta mielestäni on äärimmäisen mielenkiintoista ja opettavaista kuunnella ja seurata, minkälaisia harjoituksia muut tekevät. Niinpä ajattelin kirjoittaa muutamista meillä eniten käytössä olevista harjoituksista.

Väistöjen eri variaatiot

Alkukäyntien (täysin vapain ohjin kävelyn tai taluttamisen) jälkeen alan pikku hiljaa keräillä ohjia. Akun kanssa väistöt ovat ihan paras tapa saada herra työmoodiin ja hereille, ja lisäksi ne ovat oiva tapa tsekata, reagoiko hevonen molempiin pohkeisiin ja onko se läpi molemmin puolin. 

Teen väistöjä oikeastaan kaikin mahdollisin variaatioin. Teen alkuun pitkässä eteen-alas-tyyppisessä muodossa hyvin loivia väistöjä ja usein myös siksakia, eli väistän ensin toiseen suuntan, suoristan kahden askeleen ajan ja lähden väistämään vastakkaiseen suuntaan. Keräilen käynnin aikana pikku hiljaa ohjia enemmän käsiin ja nostan muotoa. Välillä liioittelen asetusta (tarkoituksena irroittaa sisäohjasta), välillä teen oikein jyrkkää väistöä lyhyin askelin ja joskus taas jumppailen väistöjä asettaen liikkeen suuntaisesti (pitäen liikeradan kuitenkin väistönä, eikä sulkuväistönä), mikä on hurjan hyvä ja irroittava harjoitus! 

Mielestäni kaikista tärkein pointti väistöissä on siinä, että ratsastajan tulee itse määritellä väistön jyrkkyys - hevonen ei saa vain kaatua väistöä läpi. Niinpä harjoittelen usein myös jyrkkyyden säätämistä kesken väistön. Aloitan esimerkiksi loivasti, jyrkennän kulmaa hetkeksi ja sen jälkeen taas loivennan. Tärkeässä asemassa tietenkin väistävän jalan lisäksi on siis myös ulkojalka, joka osaltaan vähentää väistön jyrkkyyttä tai tarvittaessa kokonaan lopettaa sen.

Akulla on hieno ristiastunta ja se tekee väistöt isosti, mutta takapää jää helposti jälkeen ja Aku tykkäisi vaan kaahata väistön läpi. Sen takia teen välillä myös sitä, että kesken raviväistön pysäytän sen, tai lopetan väistön ulkopohkeella ja jatkan suoraan. Mun pitää kokoajan muistaa, että hevonen ei saa livistää väistönkään aikana mihinkään.

Viime elokuulta Porvoon kansallisista, ihan väistön lopusta

Tämän vuoden helmikuulta © Maria Järvinen

Siirtymiset niin askellajien sisällä kuin välilläkin

Siirtymiset, siirtymiset, siirtymiset... Niistä ei varmaankaan voi puhua liikaa? Jos haluan Akun paremmin keskittymään, teen siirtymisiä. Ne toimivat myös hyvin silloin, kun tuntuu, että hevosen sijaan alla kulkee villiintynyt höyryjuna, joka ei meinaa ottaa puolipidätteitä kuuleviin korviinsa. 

Siirtymisiä teen sekä askellajista toiseen että askellajien sisällä. Alkutunnista teen paljon siirtymisiä käynnin sisällä. Ensin vapaasta käynnistä keskikäyntiin, siitä koottuun käyntiin, siitä puoliaskeliin (eli ratsastan askeleen kerrallaan erittäin hitaassa temmossa, parhaimmillaan tuntuu siltä, kuin voisi katkaista liikkeen ja pysäyttää askeleen missä kohtaa vain) ja taas keskikäyntiin tai lisättyyn käyntiin. 

Tuo vaatii ihan äärimmäistä keskittymistä niin ratsastajalta kuin hevoseltakin, jotta pakka pysyy kasassa. Hevosen täytyy pysyä suorana, kahdella ohjalla, kevyellä tuntumalla ja herkkänä reagoimaan nopeasti. Meille tämä on iha huippua treeniä, koska se saa Akun odottamaan mun ohjeita ja kuuntelemaan paremmin sekä samalla pakottaa mut oikeasti keskittymään.

Jos Aku tuntuu (vaihteeksi) kaahottavan, teen isolla pääty-ympyrällä käynti-ravi-käynti -siirtymisiä. Siirryn ihan muutamaksi askeleeksi raviin ja ennen kuin Aku saa "jeeee ollaa hiitillä" -vaiheen päälle, siirrän sen käyntiin. Siirtymisten pitää olla soljuvia ja kepeitä - itseäni auttaa, kun kuvittelen ravin tahdin pääni sisällä ennen kuin siirrän raviin, jolloin mun on helpompi siirtyä heti tahdikkaaseen raviin. Samoja siirtymisiä teen myös käynnistä laukkaan ja takaisin ja ravista laukkaan ja takaisin.

Laakso, aluemestaruudet 2014, keskiravin alusta

Kotona helmikuussa, © Maria Järvinen

Siinäpä muutamat harjoitukset, joita ehkä eniten teen! Tietenkin liikkeitä ja ohjelman pätkiä treenaan myös, mutta tässä vaiheessa keskityn eniten juuri perusratsastukseen. On ihan yhtä tyhjän kanssa treenata vain sulkuja ja avoja, jos perusratsastus ja hevosenhallinta on puolitiessä. Kun perusasiat alkaa olla kunnossa, liikkeitä ei tarvitse edes treenata - ne vaan yhtäkkiä toimivat. Tämän olen esimerkiksi huomannut juuri takareiden kanssa. Vielä joulun aikoihin ne olivat jotenkin hankalia (varsinkin toiseen suuntaan), mutta nyt keväämmällä ne kääntyvät kuin itsestään. Enkä ole edes treenannut niitä! 

Kertokaa ihmeessä omia treenivinkkejänne, niitä on aina mukava lukea! :)

Kevätkuvia!

Koska tämän viikon ihania kevätkelejä ei voi hehkuttaa liikaa, annetaan mennä vielä kerran: ihanaaa! Auringonpaiste on kyllä tehnyt tehtävänsä: kouluhommat ei maistu ollenkaan, vaan mielummin päivät käyttäisi tallilla ulkona puuhastellen. ;)

Pelto on ollut melko hyvässä kunnossa, joten aurinko houkutteli viikonloppuna pois maneesista ulkoilmaan. Perjantaina takaisin talliin päästyäni huomasin kuitenkin toisen etujalan kengän jääneen matkalle... Aku tiputtelee popojaan hyvin harvoin ja tämäkin tapaus sattui päivä sen jälkeen, kun normaali kengitysväli 6 vk oli mennyt umpeen. Protesti välin venymisestä? :D Kenkääjä saapuu kuitenkin vasta ensi viikon perjantaina, joten viikko joudutaan elelemään kolmella kengällä. Onneksi kavio on hyvässä kunnossa eikä herra reagoi siihen mitenkään, joten päästiin myös lauantaina hetkeksi peltoilemaan. 

Tänään tehtiin vajaan tunnin aamulenkki kävelyttäen, alkuviikko on Aksulle lomaa ja loppuviikosta puuhataan jotain pientä mitä kolmikenkäisenä nyt pystyy. Viikonloppuna sitten taas valmentajan valvovan katseen alle... Kisakauden alkuun on enää kaksi viikkoa!

Tässäpä lyhyet kuulumiset. Ihanat kevätkuvat on ottanut luottokuvaajani Helka. Suuri kiitos niistä!

Taputitaputi :)

Akulle on mennyt treenien opit perille: takajalat alle! :D