torstai 26. kesäkuuta 2014

Itseluottamusta!

Pikapäivitys: heppa toimii ja kuski on luopunut ajatuksesta "hittoon koko ratsastus".


Palataan astialle viikonloppuna paremmin. Nyt kuitenkin nopea tilannekatsaus: Aku aivan super, iloinen, reipas ja oma ihana itsensä, kuski.. noh, menettelee, mutta on saanut roimasti itseluottamusta analysoituaan asioita perin pohjin ja keskuteltuaan valmentajansa ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa. Huomenna valmennus ja viimeiset säädöt lauantaille, jolloin startataan Laaksolla helppo A FEI:n CCIP** ponien kenttäkilpailuohjelma. 

torstai 19. kesäkuuta 2014

Uusi tuttavuus

...tällä kertaa ei ole kyseessä kaviollinen elukka vaan siivellinen - Vaakku!



Viikko sitten olin pesemässä äitini luona prätkää, kun huomasin pienen harakan omenapuun alla. Harakanpoikanen oli ilmeisesti tippunut pesästä, eikä vielä osannut lentää. Seurasin iltapäivän tilannetta, mutta vaikka sen äiti- ja isi-harakat kuinka kraakkuivat koivussa, eivät ne tulleet ruokkimaan lapsostaan. Ja eihän pientä linnupoikaa nyt kiduttaja-kissojen leikkikaluksi voinut jättää!

Niimpä Vaakku muutti meille pahvilaatikkoon. Sitä pitää ruokkia parin tunnein välein, mutta onneksi öisin se nukkuu. Viikossa pikku kaveri on kasvanut hurjasti ja ihan varmasti ensi viikolla oppii jo syömään itse ja lentämään. Tiiviin ruokintatahdin takia Vaakku on kulkenut mulla mukana töissä ja tallilla. :D


Vaakun ensimmäinen päivä toimistolla. :)


Viime viikonlopulta - grillin alla oli turvallista istuskella.



Yllä olevat kuvat on otettu muutamia päiviä sitten ja Vaakku on kasvanut taas hurjasti noihin kuviin verrattuna. Sen lempparipuuhaa on hypätä ensin kädelle, siitä olkapäälle ja lopuksi pään päälle. Mutta koska pieni harakka ei oikein ole sisäsiisti, se ei ihan hirveän kauaa siellä saa hengailla. ;) Parin päivän sisällä se on oppinut nokkimaan, ja kaikista kiinnostavimpia nokkimiskohteita on kynnet (niin omat kuin ihmisenkin), napit, sormen välit ja erinäiset pilkut ja pisteet. 
Se myös venyttelee ja sukii itseään hienosti. Varsinkin iltaisin on sulkienhoidon aika, jolloin Vaakku istuu mun kädellä ja oikoo siipiensä ja pyrstönsä sulat. Iltaruoan ja iltapesun jälkeen se yleensä istahtaa kämmenelle, työntää pään siiven alle ja nukahtaa. Aika liikkis. :')

Tällä hetkellä Vaakku asustelee saunarakennuksella ja hengailee katon rajassa olevan orren päällä. Pahvilaatikossa sitä ei enää saa millään pysymään, koska se hyppää aika näppärästi pitkiäkin matkoja, kun saa siipien alle vähän ilmaa. Tarkoituksena on opettaa se lentämään ja ruokailemaan ihan omatoimisesti, jotta se pääsisi vapauteen muiden harakoiden joukkoon. Yllättävän monella on joskus ollut adoptiolintu ja ollaan saatu Vaakun hoitoon paljon hyviä neuvoja. Muun muassa valmentajani on aikoinaan kasvattanut pöllönpoikasen, joka lopulta pääsi elelemään linnunelämää lajitoveriensa joukkoon.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Hammasta purren.

"Kyllä ihminen kaikkee keksii itteensä rääkätäkseen." totesi eilen pikkuveljeni puolimaratonin jälkeen. Ja jep: toiset juoksee maratoneja ja toiset harrastaa kouluratsastusta.



Tässä lajissa saa välillä kokea aikamoista henkistä rääkkiä. Eilen valmennuksen jälkeen oli kyllä mieli niin maassa ja todella vaikea ajatella mitään positiivista. Kun hevonen ei toimi henkisesti tai fyysisesti tai pahimmassa tapauksessa kummallakaan tavalla, niin on hirveän vaikea olla vaipumatta synkeisiin ajatuksiin.

Eilisen turhautumisen jälkeen sain kuitenkin itseni koottua illalla ja asennoitua, että ihan sama. Me mennään huomenna kisoihin ja katotaan miten käy. 

Tänään aamulla fiilikset olivat jo vähän paremmat. Letityksen ja siitä johtuvan kiroilun jälkeen (letitys ei tosiaan ole mun eikä Aksun lempparipuuhaa) oli ehkä ihan hyvä, että kisahoitajani Sari lukitsi mut vahingossa traileriin Akun kanssa viideksi minuutiksi. Siellä tuijoteltiin toisiamme, rauhoituttiin ja mulle teki ihan hyvää vain olla kahdestaan kilpakumppanini kanssa. Sari oli ulkona hieman ihmetellyt, että missä se Ira oikein luuraa, kun pitäisi jo lähteä, kunnes tajusi tulla vapauttamaan mut traikusta. :D

Matkan määränpää oli siis Ypäjän kisaviikot ja senioreille avoin alueluokka helppo A:2. Eilisen katastrofivalmennuksen jälkeen Aku tuntui yllättävän hyvältä verryttelyssä. Otin taas pikaverkan, ensin käynnissä väistätyksiä ja vaadin Akua reagoimaan nopeammin apuihin. Sitten eteen ja alas ravia, keskilaukkaspurtteja ja muutamat epäonnistuneet väistöt. Kisapaikalla ja verryttelyssä fiilis alkoi olla jo ihan hyvä - Ypäjällä on niin kiva käydä kisoissa ja ilmakin oli aivan luksus.

Radalle ratsastin energisessä kevyessä ravissa, jotta Aku ei niin helposti käpertyisi itseensä jännittämään valkoisia aitoja. Hieman se auttoi, mutta silti radalla musta tuntui taas tosi huonolta. Periaatteessa energia säilyi, mutta Aku tosiaan taas käpertyi itseensä ja mulla oli fiilis, että joudun jatkuvasti pumppaamaan hevosta. Se suoritti ja reagoi muuten hyvin, mutta eteenpäin sitä en saanut. Kun joudun tuohon tilanteeseen, niin oma istuntani kärsii, kun en saa sitä vakautetta. Rikkeetön rata ja ihan ok pätkiä. Myönnän kyllä, että oma asenne oli todella negatiivinen, joka varmasti heijastui myös hevoseen. Lisäksi oma epävarmuus heijastuu helposti negatiivisena suhtautumisena: "taaskaan tää ei toimi".

Mutta kaikista suurin ihmetyksen aihe oli meidän tulos. Senioreille avoin alue A Ypäjällä alue/kansallisissa kisoissa kaikkien niiden liitokavioiden joukossa ja vetästiin 61,552% omasta mielestäni huonohkolla radalla ja lopulta sijoituksemme oli 11/32. Ja eipä ollut kuin vajaan prosentin ero, että oltaisiin sijoituttukin!

Olin hieman, että häh. Miten voi radalla tuntua niin karmaisevalta, mutta videolta meno on ihan ok ja prosentteja voisi kuvailla jopa hyviksi ratsukolle, joka on ko. tasolle juuri siirtynyt. Ei ymmärrä. Täytyy vaan treenata omaa henkistä puolta ja oppia tunnistamaan omat maneerit ja reaktiot jännittäessä. 

Unohdin protestilista tallille, mutta hyviä pätkiä oli muun muassa puoliympyrät ja siitä vastalaukat, vapaa käynti ja lopputervehdys, joista kaikista tuli seiskaa. Joku vitonen ja muutama viis puolta, mutta muuten pisteet liikkuivat siinä kutosessa. Rikkeetön rata, mutta ehkä "epäonnistumisen" tunne tulee siitä, kun radalla meno ei ole niin harmonista ja vaivatonta kuin kotona. Ratsastuksen pitäisi olla yhteistyötä ja tanssia eikä toisen osapuolen pakottamista.

Hieman on ristiriitaiset fiilikset, mutta kuitenkin toiveikkaat ja oikeastaan ihan hyvät. Valmentajani rohkaisi, että hammasta purren ja sisulla eteen päin välillä kivistä polkua tallaamaan - sitä polkua on moni muukin joutunut kulkemaan.









perjantai 13. kesäkuuta 2014

Metsässä


Ihanaa viikonloppua kaikille! 













Upeista kuvista kiitos Heidille!
 © Heidi Innala // koiranunta.kuvat.fi/

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Videomatskuu

Huh, tänään tuli sunnuntain lähtölistat Kipaan ja kävipä tuuri! Meillä on sunnuntaina startti klo 11.45 luokan loppupäässä. Luokka alkaa jo klo 8.00, joten ei paljoa olisi naurattanut, jos startti olisi ollut heti alussa. Lähtöaika kello kahdeksan tarkoittaisi sitä, että Ypäjällä pitäisi olla ennen seitsemää, Akun lastaus ennen kuutta ja tallilla ennen viittä. Hyi!
On muuten luokassa aika kova taso. Jos jotain positiivista pitää keksiä, niin eipähän ainakaan tarvitse kärsiä ennakkosuosikin paineista. ;) 

Akun ruokintaa on lisätty ja tällä viikolla se saa vielä hieman protskua pöperöihinsä. Luultavasti mennään sitten ääripäästä toiseen ja toissa viikolla uuvahtanut ruunan rupsukka räjähtääkin käsiin ja sinkoilee minne sattuu sunnuntaina. :D Ei auta kuin kokeilla ja löytää se kultainen keskitie - etsivä löytää.




"Pentele hevonen, kuuntele ja pysähdy!"

Aku meinaa, että pentele itelles, älä mua komenna tai sinkoon sut tantereeseen!

Löydettiin me lopulta yhteinen sävel ja Aksu sai ansaitun kiitoksen. :--)

Alla muutama videopätkä eiliseltä. Tuollaista lisättyä käyntiä kun saataisiin radoille, niin kyllä pisteitä ropisisi. ;)


torstai 5. kesäkuuta 2014

Kesä, Suomen metsät ja pitkät illat

Ai että - voiko sitä koskaan kyllästyä ihastelemaan, kuinka tavattoman kaunis voi Suomen luonto olla kesällä? 

Tämän viikon olemme harrastaneet herra Akun kanssa rentouttavia ja terapeuttisia käyntimaastoja. Pitkää rentoa käyntiä, kavioiden kopse, kielojen ja sireenien sekoittunut tuoksu metsätiellä, lämmin ilta-aurinko ja rauha - ei parempaa voisi olla. Käyntimaastojen suurin ihmetyksen aihe on ollut, kuinka monta sakaraa on kauniissa valkoisessa metsätähdessä. Vastaus on seitsemän. Toinen mielenkiinnon kohde on ollut miten ihmeen korkealla pilvet ovat kesäiltaisin sekä kuinka monta erilaista kukkaa näkyy pellonpientareella samalla vilkaisulla.

Vastaan on tullut puskassa ryskäävä valkohäntäpeura, liuta pupuja, hirven jäljet hakkuualueella sekä karvat pystyyn nostava muistutus yksinäisistä susista, joita silloin tällöin Lopen metsissä havaitaan. Metsätiellä märässä hiekassa oli ihmeen isot tassun jäljet ja ensimmäisenä tuli mieleen, että eipä ole hauvan omistaja näyttänyt kynsileikkureita tuolle rakille pitkiin aikoihin. Ihmisen tassun jälkiä ei samalla hakkuualueella näkynyt ja pienen kyselykierroksen jälkeen selvisi, että siellä on aiemminkin havaittu susia. Toivottavasti eivät tassuttele meitä vastaan. :D

Ihana, ihana kesä.






Kaiken huipuksi olemme löytäneet keinon saada Aku juomaan! Melassilimu on tällä hetkellä Akun ehdoton lemppari kaikista herkuista - ämpärillinen makeaa litkua uppoaa käsittämätöntä vauhtia ja herkuttelun jälkeen vielä nuollaan antaumuksella kuppia, että jos joku tippa olisikin jäänyt ämpärin kulmaan piiloon. Ihan mieletöntä ja niin helpottavaa. Eiköhän tällä vältetä jatkossa nuupahtamiset ja kuivahtamiset lämpiminä päivinä. :)




maanantai 2. kesäkuuta 2014

Pieleen meni ja pahasti

Ai että voi ihmistä harmittaa.

Eiliset aluekisat menivät aivan päin mäntyä. Aku uuvahti radalla ihan totaalisesti - siis se ei edes kävellyt! Siinä meni meidän tavoite "joka kisasta yli 60%" mutta eniten ärsyttää, että miksi aina pitää kantapään kautta vääntää rautalangasta asiat. 

a) Ei ihme, että hevonen ei jaksa, jos väkirehumäärä on jäänyt liian alhaiseksi kevyen ep-jakson jäljiltä
b) Päivää ennen kisoja hankitut elektrolyytit eivät paljoa ehdi tehota 
c) Jos hevonen ei juo, syntyy nestehukka
d) Lievästäkin nestevajauksesta kärsivä hevonen ei kykene suoriutumaan normaalisti 

Siinäpä meidän aakkoset eiliseltä. Aku siis väsähti jo vartin kävelyn ja vartin verryttelyn jälkeen. Tai ei ehkä väsähtänyt, mutta niin minun kuin mukanani olleen tallilaisen Sarin mielestä puuskutti ihmeen voimakkaasti niinkin lyhyen verkan jälkeen. Jätin verryttelyt sikseen ja vain kävelin lopun aikaa. Päästyäni rata-alueelle odottamaan vuoroani, nousi saman tien pala kurkkuun. Mielessä kävi vain "ei hitto", kun tajusin radan pohjan olevan hyvin pehmeä ja raskas. Raskas pohja ja raskas suomenhevonen ei ikinä ole hyvä yhdistelmä. Ei se siis mitenkään erityisen huono ollut, mutta yllätti mut pehmeydellään. 

Radalle päästyäni pelko kävi toteen ja Aku nuukahti täysin. Kiltisti se yritti suorittaa, mutta radalla olo oli varmasti molemmille aivan kauheaa. Viime vuonna en olisi kyennyt pitämään pakkaa kasassa senkään vertaa, joten urheasti pumppasin 600 kg suomenjuntin lopputervehdykseen asti. Ja kun joudun lähteä kantokisaan ison hevosen kanssa, ei ratsastus todellakaan parane. Kamalaa sanon... Videolta meno ei sentään näyttänyt niin totaalisen järkyttävältä kuin se selästä tuntui, mutta aika säälittävää menoa silti. Kaikki puhti ja energia oli tipotiessään. Tuomari kommentoi, että energiaa lisää, niin prosentitkin nousevat. Aku sai kuitenkin kiitosta kuuliaisuudesta uupumisesta huolimatta. C-tuomarilta irtosi myös sympatiat "kiltti ja yritteliäs, mutta aav. uupunut ratsu".

Lopulta prosentteja 58,1% ja sijoitus jonnekin luokan puolivälin jälkeen. Löysyydestä huolimatta mukana oli pari 6,5 teknisesti hyvin suoritetuista pätkästä, esim. laukanvaihdosta käynnin kautta, ja löytyi protestilistasta yksi seiskakin vastalaukasta. Kaikista pettynein olin käynteihin! Siitä kyllä huomaa, että Aku on loppu, kun se ei edes kävele. Lähes poikkeuksetta saadaan keskikäynneistä ja vapaista käynneistä seiskaa tai vähintään kuutta puolta, mutta nyt ei irronnut kuin kutosta - ja siis ihan aiheesta.

Kaikista huolestunein olen tällä hetkellä Aksun juomisesta. Siis se urpo ei oikeasti juo - ei millään ilveellä. Ei juo tallissa edes Chevinalilla makeutettua kotivettä eikä juo kisoissa. Voiko hevonen tappaa itsensä janoon? Joskus on kokeiltu lorauttaa päärynämehua joukoon - ei onnistu. Kisoihin on otettu kotoa mukaan vettä - ei onnistu. Ylipäätään Aku juo hirveän vähän. Täytyy käydä ostamassa melassia. Jos tekee oikein makean limpparin, niin luulisi nyt paatuneimmankin herkkusuun suostuvan juomaan?

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! ;--)