Peilipelkuri

A-P-U-V-A !

Viiden päivän lomailut saavat ilmeisesti jopa yleensä kaiken lunkisti ottavan Akun täysin hysteeriseksi sekopääksi. Ratsastajan maatessa peiton alla 39 asteen kuumeessa herra Aksu keräsi pöllöenergiaa tarhassa oikein olan takaa. Nyt on kuitenkin kaksi eri antibioottikuuria alla ja kortisonia keuhkoissa, joten jospa tämä 2,5 kk kiusannut yskä alkaisi jo pikku hiljaa luovuttamaan...

Akun säikkyminen ja sekoilu alkoi jo tallissa - ties mitä talikkoa ja vesiletkua piti kauhistella. Maneesiin päästyämme jätin Akun normaalisti seisomaan yksin laittaessani valoja päälle. Joka ikinen kerta aiemmin se on seissyt ja odottanut nätisti paikoillaan, mutta tällä kertaa se päätti lähteä suorittamaan alkukäyntejä omatoimisesti. Parin "Aku seis!" -karjasun jälkeen se kyllä muutti mielensä ja palasi luokseni. Siinä vaiheessa jo mietin, että jahas. Tällainen ratsastuskerta sitten tulossa.

Huomasimme peilit maneesin katsomossa aikalailla peräjälkeen. Minä ensimmäisenä "Oi ihanaa! Vihdoin saadaan peilit tänne maneesiin. Jes jes jes!". Akun reaktio samaan asiaan: "AAAARRGGGGHHHHHHH MIKÄ TOI ON!", ja sadasosasekuntia myöhemmin se oli repäissyt ohjat käsistäni ja painellut paniikissa aivan täysiä maneesin toiseen päätyyn. Ja ohjat tietenkin katki. Huoh.

Mulla meni noin kaksikymmentä minuuttia, että sain Akun uskomaan, ettei peilit syö pieniä (eikä edes isoja) poninpalleroita. Lopulta nuuskittiinkin niitä yhdessä ilman, että kummallakaan nousi verenpaineet. 

Peiliteinit! Aku ei edelleenkään ole täysin sujut peilin kanssa. ;)

Nakuna taas!

Vihdoin löysin aikaa Aksun trimmaukselle. Karva oli ehtinyt kasvaa aivan järkyttävän tuuheaksi ja se haittasi oikeasti jo treenaamistakin. 

Perjantain ohjelmassa oli siis puksulle känni päälle ja pikkumuija klipperin kimppuun! Kaikki suriseva ahdistaa Akua aivan vietävästi, joten ilman rauhoitusta toimenpide ei olisi onnistunut (tai ainakaan jälki ei olisi ollut kovin imartelevaa). Takaosan ja vatsan alueen Aku antaisikin ajella, mutta säästä korviin päin ei moinen tule edes kysymykseen - saman tien alkaa keuliminen ja panikoiminen. 

Malli oli perinteinen: jätettiin villahousut ja pää rauhaan, satulankohdalle jäi karvaläntti ja peppuun viime talvelta tutut sydämet. Kyllä isoon mahtuu paljon rakkautta!

Lauantain valmennuksessa Aku liikkui huomattavasti paremmin. No ihmekös tuo, lähde itse juoksulenkille toppahaalari päällä +5 asteen lämpötilassa! Ylipäätään valmennus oli kaikin puolin aivan super. Ei sillä, että kaikki olisi onnistunut nopeasti ja täydellisesti, vaan hankalien asioiden kautta sain taas ihan mielettömiä ahaa-elämyksiä.

Olimme kyllä molemmat aika kovilla, mutta ilman sitä paljon jauhettua mukavuusalueelta poistumista ei kehitystä tule. Ja lauantaina todellakin oltiin siellä rajan toisella puolella. Vielä tänään sisäreisissä ja vatsalihaksissa tuntui lauantain treenit. Mahtavaa! Mikäli suunnitellaan ensi kaudella oikeasti kisata kansallisia, molempien tason pitää nousta ja paljon. Nyt jo syksyn treeneissä olenkin saanut tosi hyvin fokusoitua itseni olemaan äärimmäisen tarkka ja ehdoton, mikä taas vaatii erittäin erittäin syvää keskittymistä. Jokainen askel tulee ratsastaa.

Olen ottanut nyt kunnolla treeniin korotetut ravipuomit. Toivottavasti keväällä se tuottaa tulosta ja saadaan takapäähän voimaa! Aku on aivan liekeissä puomittelusta, joten se toimii myös kivana mielenvirkistyksenä maastoilun ohelle. Nykyään puomit jopa pysyvät paikoillaan, eivätkä lentele päin maneesin seiniä niinkuin alkuaikoina. Intoa riittää, mutta noh.. taitoa ei ihan siinä määrin - vielä. ;)

Muutama karva. Olisi noista ehkä pipon tai pari kutonut!