lauantai 25. toukokuuta 2013

The Black Stallion


Pientä hiljaiseloa kirjoittamisen suhteen, sillä Akulla oli/on jännetupentulehdus. Poitsu on vain tarhaillut reilun viikon, ja huomenna alkaa kävelytys. Viikon päästä pääsee taas selkään, sillä jalka on parantunut todella hyvin!
Pari viikkoa sitten valmennuksessa huomattiin, että Aku on selkeästi ep. Käynnissä ei näkynyt mitään, mutta saman tien ravissa ongelma näkyi selkeästi. Noh, eipä ollut valmennusta sillä kertaa... Maanantaina käytiin ultraamassa jalka klinikalla, ja onneksi mitään pahempaa ei ilmennyt!

Lukemisten ja Akun saikkuilun takia en viikolla käynyt kuin yhtenä päivänä tallilla - ja sen kyllä huomasi! Olin hirveän kiukkuinen ja levoton, mutta eilen kun viimein pääsin tallille, kaikki oli taas hyvin. Kävin mielenrauharatsastamassa Pikoa ilman satulaa pellolla, minkä jälkeen otin molemmat poitsut (Akun ja Pikon siis) riimuihin ja painuin laitumelle syöttelemään niitä. 



Eilen päädyin vielä yhden stunttihevosen selkään. Ratsastin Jardilla ensimmäistä kertaa viime kesänä, jolloin ratsastus päättyi viiden minuutin rodeon jälkeen siihen, että ruuna hyppäsi pystyyn, menetti tasapainon ja kaatui mun päälle. :D Kävi lopulta ilmi, että vain harva oli kyseistä hevosta koskaan pystynyt ratsastamaan. Noh, syljin täräyksen jälkeen pahimmat hiekat suusta ja kipusin takaisin selkään, minkä jälkeen meillä ei ollut enää mitään ongelmaa. Minä (joka en todellakaan ole mikään esteratsastaja) hyppäsin sillä 135cm okserin, jonka jälkeen paineltiin maastoon tutustumaan toisiimme. Jard on aivan mieletön hevonen. En ole koskaan tavannut yhtä fiksua hevosta - se on melkein pelottavan älykäs.
Stunttihevosena se tosiaan menee pyynnöstä makuulleen ja hyppää pystyyn merkistä. Eiliseltä kuvia vain makoilusta, sillä ilman satulaa (ja kypärää ;) pääti olla ottamatta turhia riskejä. Niin mainio tapaus!






Mutta tänään! Ah, pääsin ratsastamaan aivan tajuttoman upeaa PRE-oria Nawegantea. Isänä tällä komistuksella on Habanero, jota jokainen voi käydä esim. Youtubesta kuolaamassa. ;)

Oria käytetään jalostukseen, ja sitä ei pahemmin olla talven aikana eikä sen jäljiltä ratsastettu. Noh, näin yksi päivä orin liikkeessä ja ilmeisesti ilman mitään itsesuojeluvaistoa ilmoitin, että mielelläni menen kokeilemaan herraa. :D Katastrofin ainekset olivat valmiina: ratsastamaton ori, äärimmäisen kuuma tapaus ja vielä juuri astunut... Onneksi Nawe on kuitenkin älyttömän kiltti, ei pure eikä potki. Saksassakaan ei ollut niin kuumia tapauksia kuin tämä, mutta sellaisen hörhöömisen ja mylvimisen vielä siedän, kunhan hevonen kunnioittaa ihmistä. 

Orin toinen omistaja piteli kiinni, kun minä uhkarohkeana kipusin selkään, ja sitten mentiin. Noin 20min ori hörhelsi pitkin kenttää, ja mä vaan innosta (ja puoliksi kauhusta) nauraen istuin kyydissä. Siis se fiilis! En ole koskaan ratsastanut yhtä upealla hevosella. Vajaan puolen tunnin hörhöömisen jälkeen ori viimein rauhottui, ja pikku hiljaa alkoi kuuntelemaan ratsastajaakin. Lopulta se venytti niskaansa ja pörisi tyytyväisenä, ja loppukäynnit tehtiin jopa oikeassa askellajissa ja tilanteeseen nähden rauhallisesti!
Huh, alla olevat kuvat varmaan kertovat enemmän kuin sanat. ;)


Ilme = fiilis :D



"OH MY GOD, this feels so good!" Ja tämä ei ole edes pahimmasta päästä ilmeitäni. ;D


Hieman kun antoi ohjaa ja merkkiä istunnalla, niin kyllä jalka nousi!



<3

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Analysointia

Uskon parempaan huomiseen - kehitykseen.

Olen viime aikoina kovasti pohtinut sitä, kuinka treenit ja kisat on meille (mulle) kuin yö ja päivä. En muista milloin viimeksi meillä ei Akun kanssa olisi toiminut valmennuksissa, etten olisi ollut tyytyväinen, iloinen ja ylpeä löysätessä satulavyötä ja hypätessä alas kävelyttämään hyvän työn tehnyttä Akua. Nyt kun oikeasti mietin asiaa ja palaan ajassa taaksepäin, niin tuskin koskaan? On ollut huonompia päiviä, sellaisia, että Aku on ollut väsynyt tai juminen, mutta koskaan ei ole tunnin jälkeen jäänyt pahaa makua suuhun. 
Vielä talvella mulla oli yksin ratsastaessa suuria ongelmia. Aku juoksi alta pois, paino kädelle, mä turhauduin, Aku hermostu ja kaikki levisi pitkin maneesia pohjaa... Ja nykyään, kun ne huonot hetket on niitä poikkeuksia onnistumisten joukossa, eikä toisin päin, oon tullut siihen tulokseen, että kaikki on kehityksen ansiota - oon kehittynyt sekä ratsastajana että keskittyjänä.

"Jos sä pääset omassa jutussas täydelliseen keskittymisen tilaan, niin sä voitat. Ihan sama kuinka hyviä tai huonoja muut kilpailijat on, koska silloin sä voitat." 

Suunnilleen noin mulle kerran sano eräs henkilö, jolla ei ole oikeastaan mitään kosketusta ratsastukseen. Ensin naurahdin, ja aattelin, että aika mahtipontista ja ehkä jollain tavalla naiivia... Ei taida ymmärtää, että ratsastuksessa on sekä hevonen että ratsastaja, joiden taso ja osaaminen vaikuttaa. Mutta toi ajatus on kytenyt tässä jo jonkin aikaa päässä, ja mitä enemmän sitä ajattelee ja aikaa kuluu, sitä selkeemmäksi ja oikeaksi se alkaa muodostua. Totta hemmetissä mä ratsastan paremmin, kun keskityn. Kun mä en keskity oikein tai oikeeseen asiaan; stressaan ympärillä olevia ratsukoita, mietin mitä noi tuolla kentän laidalla juttelee, kattooko ne nyt mua, näkiköhän ne äskön ton sairaan makeen keskiravin, voi hitto, kun ne nyt kääntyis kattoo, ei tää menee nyt ihan pieleen, pitäiskö vaan lopettaa, miksei tää toimi niinkuin valkussa, paljonkohan kello on, pitäiskö mun treenata tänään rataa vai ei, taas Aku klonksuttaa suutaan, mitä mä tein taas väärin, miksei tää toimi nyt ku kuvaajakin saatiin paikalle... Kun on hetken rehellinen, listaa voisi jatkaa loputtomiin... Ja kuinka typerää tuo on! Ratsastaessa pitäisi keskittyä siihen hetkeen, kuunnella hevosta, kuunnella omaa kroppaa ja miettiä mitä tekee, korkeintaan ajatella seuraavaa kulmaa ja siihen ratsastusta. 

Torstailta.
Ja nyt pääsen siihen seikkaan, mistä uskon kisoissa suorittamisen johtuvan: keskittymiseen. Oon ihan varma, että ongelma on siinä, että mä suoritan. Suorittaminen ei ole sama kuin keskittyminen. Mä en osaa keskittyä kunnolla oikeisiin asioihin verkassa, ja radalle mentäessä mä en ylipäätään osaa keskittyä. Kaikki maailman ajatukset pyörii päässä, ja ratsastamiseen keskittyminen on vain pinnallista - kyllä mä ratsastan, mutta en niin intensiivisesti kuin pitäisi. Mulla ei myöskään todellakaan vielä ole semmosta kokemusta, että sen avulla selviäisin uusista tai vaikeista tilanteista. Kun kaikki menee hyvin, niin meillä ei ole ongelmia, mutta sitten, kun palaset alkavat tipahdella paikoiltaan ja homma uhkaa levitä käsiin, mä en tiedä mitä tehdä. Valmentajan kanssa mulla ei ole ongelmaa, koska silloin hän kertoo, mitä tehdä. Itse asiassa ohjeita tulee jo ennen kuin kaikki leviää, jolloin sinne kuilun pohjalle ei ehditä kokonaan edes tipahtaa - siitä reunalta on apujen ja ohjeiden kanssa helppo nousta ylös.
Kokemusta ja varmuutta mä tarvitsen. Asioita pitää ilmeisesti kokeilla ja oppia kantapään kautta, mikä toimii ja mitä kannattaa missäkin tilanteessa tehdä.

Ja mistä toi tekstin ensimmäinen lausahdus juontaa? Siitä, että reilu vuosi sitten oli suuri haave, että joskus pääsisin starttaamaan aluekisoissa. Ja kun kelaa siitä vielä vuoden taaksepäin, olin normaali puskaratsastaja enkä kouluvalmentajaa nähnykään, joissain seuraestekisoissa starttaillut, ilman mitään tajua siitä, mitä tarkoittaa hevosen takaosan työskentely, kokoominen tai vastalaukat ympyrällä. Pitkälle on tultu siitä.



keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Sunnuntain kisatuloksia

Juhuu taas!

Toivon tosiaan, että tämä meidän joka-toisen-kilpailun-kirous jää tähän, ja tästä eteen päin tie olisi (joitain mahdollisia poikkeuksia lukuun ottamatta ;) vain ylöspäin... Sijoituimme sunnuntaina taas kolmanneksi Espoossa seurakoulukisoissa. Huvittavinta tässä on se, että omasta mielestäni suoritus ei ollut todellakaan hyvä. Se oli lähinnä mitään sanomaton, löysähkö ja joiltain osin sutaistu. Prosentteja tuli kuitenkin 61,5% ja tosiaan tällä tuloksella kolmas sija. Kisamenestys on siis ollut jo useamman kerran putkeen tätä: sijoitus-katastrofi-sijoitus-katastrofi-sijoitus.



Tuomarien mielestä kokonaisuus oli siisti ja tasainen, hevonen ajoittain etupainoinen ja laukka olisi saanut pyöriä paremmin ja olla aktiivisempi - ihan totta. Radalle tultaessa fiilis oli tosi hyvä, sillä nyt ratsastettavuus säilyi aiempia kisoja parempana. Ajoittain Aku kulkikin ihan näppärästi, mutta ratsastaja taas ei tehnyt tarpeeksi töitä, joten Aku pääsi välillä lösähtämään ja jopa painamaan kädelle (mitä ei nykyään treeneissä tee oikeastaan ollenkaan).
Rikkeetön rata, mutta tosiaan niinkuin sanoin, aika keskinkertainen. Kuitenkin 21 osallistujan avoimessa luokassa 3. sijoittuminen on aika jees. Naureskelin vain, että mitäköhän tuloksia päräyteltäisiin, kun rata sujuisi omasta mielestäni edes hyvin - puhumattakaan, kun kaikki palaset loksahtaisivat paikalleen.
No, viimeisestä tuskin on kouluratsastuksessa toivoa. ;)

Mutta kaikista iloisin olen siitä, että kaikkien kolmen tuomarin skaalat ja arviot olivat täysin linjassa! Ensimmäistä kertaa Akun kanssa tuomaripisteissä ei ollut mitään 6-9 % eroa - aivan mahtavaa! Ehdin jo oikeasti turhautua, että hemmetti haluan sen rautiaan, neljä sukkaa ja läsin omaavan puoliverisen suomenhevosen sijaan... No, nyt ei enää harmita! Tarvitsin vain sen yhden vakuutuksen, että edes joskus tuomarit ovat samoilla linjoilla suorituksen laadusta.

Ja niin, onhan se tietysti aina kiva tulla ruusukkeen kanssa kotia. Nyt mulla on paljon positiivisempi ja odottavampi fiilis kesän kisojen suhteen. Tuntuu, että ne Aku lamaantumiset (mistä lienee johtuvatkin?) ovat ehkä osittain jo selätetty. Tietenkään vielä ei voi mennä vannomaan, mutta ehkä asiaa auttaa se, että sain itselleni varmuutta. 





Tättärää palkintojenjaossa!


Aku on toiminut treeneissä aivan törkeän hyvin. Viimeksi oikea laukka oli jotain aivan fantastista! Valmentaja kiljui toiselta puolelta maneesia, että "tuossa on rauha! tuo on sitä mihin kouluratsastuksessa pyritään!" ja mä olin aivan sekasin sen muutaman laukkaympyrän ajan, vaan istuin kyydissä ajattellen, että voi luoja, tältä sen ilmeisesti pitää tuntua! :D

Eilen puuhastelin kaikenlaista laukassa, vastalaukkaa ympyrällä, kaheksikolla, laukanvaihtoja käynnin kautta ja koottua "piruettilaukkamaista" laukkaa. Aku oli ihan jeejee!

Tänään sain vihdoin varmistuksen, että pääsen selkäni kanssa magneettikuviin, ja ongelmalleni oikeasti nyt aiotaan hakea ratkaisua. Mahtavaa, sillä selän ongelmat ja siitä johtuva jalan virheasento häiritsee pahasti myös ratsastaessa.

Huomenna tiedossa kauden ensimmäiset saderatsastukset, mikäli ennusteet pitävät paikkaansa. Eikös se siis tarkoita, että se olisi kesä NYT! 


Tätä odotellessa! © Ira S. 2010