tiistai 30. joulukuuta 2014

Talvipäivän iloja

Talviharrastuksista ehdottomasti top kolmen kärkeen (jollei jopa korkeimmalle paikalle) nousee ratsastaminen pellolla sopivan korkuisessa hangessa, pakkasen kipristellessä poskissa ja auringon häikäistessä riemusta ja hymystä muutenkin kirkkaita silmiä. Ja pakko myöntää, että oman arvokkuudensa tähän iloon tuo se, että teen sitä kotona Suomessa - aidolla suomenhevosella. 












Yllä olevasta ihanuudesta pääsi nautiskelemaan vielä eilen. Nyt, tässä kirjoittaessani, kuuntelen vesisateen ropinaa peltikattoa vasten. Ei huomenna ilotulituksia Senaatintorilla ihastellessa pitäisi varpaiden palella. ;)


Onnellista, elämysrikasta ja valloittavaa uutta vuotta sekä lämmin kiitos kaikille menneestä vuodesta!


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Treenianalyysiä

Usein on hyvä jäädä hieman pidemmäksi aikaa pohtimaan, mitä sitä itseasiassa tuli valmennuksessa tehtyä. Mitä tein väärin, mitä pystyin korjaamaan, mitä tajusin tai mitä uutta opin. Itse pyrin analysoimaan ja miettimään asiaa kahdella tapaa: mitä teimme tänään ja toisaalta mitkä asiat ovat olleet pinnalla viime aikojen tunneilla. 

7. joulukuuta


Eilen valmennuksessa valmentajani sanoi pirun hyvin todella tärkeän asian:
 "Kun mä käsken tekemään jotain, niin älä vain tee sitä - mieti lisäksi aina miksi mä pyydän sua tekemään jotain." 
Erittäin hyvä pointti, jonka unohtaminen on aika kohtalokasta. Juttu jatkui ajatuksella, että mun on kyettävä ratkomaan ongelmat myös yksin treenatessa ja kisoissa. Jos en ymmärrä kaiken tarkoitusta, oon ihan pulassa itekseni. Valmentajan neuvot eivät ole vain "puolipidäte, ulkopohkeella merkki, suorista, sisäpohje läpi", vaan kaiken takana on syy miksi pitää tehdä jotain. Puolipidätteellä korjaat ehkä hieman kiireiseksi liukuvaa tahtia, ulkopohkeella huomautat, ettei takapää saa jäädä liikaa ulos, suoristamisella pyrit parantamaan laukan laatua tai sisäpohkeella vaadit sisäohjan läpi. 

Oma tajuaminen oli taas, että kaikista suurin onni on hyvä ja kokenut valmentaja, joka selittää jokaisen asian - miksi. Jos valmentaja ei selitä tai osaa selittää miksi tiettyjä asioita tehdään, asiaa voisi verrata siihen, että lääkäri määrää hoitamaan pelkästään oireita eikä itse ongelmaa. Kuitenkaan vastuu ei voi jäädä ainoastaan valmentajan harteille. Pelkästään laukkaympyrän suorittaminen kiitettävästi vaatii aivan järjettömän monen asian huomioimista, säätämistä ja ennakoimista. Laukan tahti, energisyys, takaosan liike, suoruus, asetus, taivutus, etu- ja takapään kulkeminen samalla uralla, etupään keveys, muoto ja peräänanto muutaman mainitakseni. Pitäisi olla aikamoinen moottoriturpa, että pystyisi selittämään kaiken yhden laukkaympyrän aikana kaikista elementeistä. Eli myös ratsastajalta vaaditaan älyllistä toimintaa ja eri asioiden liittämistä ja yhdistämistä toisiinsa. Esimerkiksi nykyään valkun ei tarvitse sanoa kuin "oma kylki" ja ymmärrän, että oma ulkokylkeni on taas liian lysyssä, mikä johtaa siihen, että sisäkylkeni dominoi ja sisäolkapääni on ylhäällä ja edessä ja paino on tästä johtuen siirtynyt liikaa ulos. Kahdesta sanasta ymmärrän siis 25 sanaisen lauseen merkityksen. 



Ja mitä tulee alun analysointiin kahdella eri aikavälillä? On ihan huikeeta huomata, että edellisillä kolmella tai neljällä treenikerralla jatkuvana korjauksen aiheena ollut lantion asento ei toistunut viime valmennuksessa kuin kerran tai kaksi! Eli jotain kehitystä on tapahtunut (tai sitten ongelmat ovat vain muuttaneet muotoaan ;)). Sen takia on hyvä miettiä, mitkä ongelmakohdat toistuvat edelleen, mitä on saatu parannettua ja sitä kautta mihin uusiin ulottuvuuksiin ollaan päästy keskittymään. Jos sama asia tuntuu kerta toisensa jälkeen hankaavan vastaan, tee asialle jotain! Ota raivoenergiaa ja korjaa asia. Mulla on yhtenä ongelmana vinous, joka voi osin johtua vuoden 2008 ratsastusonnettomuudesta. Lyttyyn menneitä nikamia en pysty korjaamaan, mutta pystyn parantamaan tilannetta huomattavasti kunnon venyttelyllä ja voimistamalla lihaksia. Kaikki on vain asenteesta kiinni.


Alla muutama pääpointti, jotka pitäisi saada taottua automaatioksi omaan pääkoppaani:

  • Ohjan pidätteen ja jalan eteenpäin pyytävän avun oikea suhde. Jos käytän liian voimakkaasti jalkaa, ei ihme, että hevonen tulee vahvahksi edestä - sehän vain tottelee pohkeen käskyä ja kun edestä ei pääse karkuun, ei auta muu kuin vahvaksi tuleminen.
  • Nopeus, varsinkin myötäämisen. En voi opettaa Akua tekemään oikein, jos en ole tarpeeksi nopea kiittämään oikeasta vastaamisesta apuihin.
  • Kaksi ohjaa. Kaksi kättä. Kaksi saman vahvuista tuntumaa. Piste.
  • Vaatiminen. Hevosta pitää opettaa kuuliaiseksi. Jos annan sen löntystellä miten sattuu, se löntystelee. Ja sitten itketään, että miksi tää ei toimi... Mmh, niinpä.
  • Jäntevän istunnan käyttäminen. Kaiken a ja o. Ison suomenhevosen kanssa ei lähdetä vetokisaan. Oman kropan tulee olla niin hyvässä kunnossa, että pystyn hallitsemaan hevosta sillä.
  • Oman kropan suoruus. Jos itse kieppuu kuin mikäkin serpentiini selässä, miten voi kuvitella hevosen kulkevan suorana?

Mutta hei. Vaikka itseään saa rääkätä ja vaatia aina vain parempaa suoritusta, pitää muistaa, että pitäähän tämän kaiken olla hauskaa ja mielekästä. Valmennuksessa ratsastaja joutuu keskittymään ihan älyttömään määrään erilaisia asioita. Omaan asentoon, oman kropan hallintaan (joka sisältää esim. pohkeet, kädet, kyynärpäät, olkapäät, kyljet, ristiselän, lantion, reidet, polvet, sormet, jalkaterän, katseen ja leuan asennon), hevosen kropan hallintaan, hevosen liikkeen hallintaan, tahtiin, tempoon, tiehen, liikkeeseen ja samalla kyetä taukoamatta vastaanottamaan valmentajan neuvoja ja ohjeita. Huh! Joten jos kaikki ei aina suju aivan täydellisesti, niin on ihan suotavaa olla itselleen armollinen. Ja miettikääpä miehiä! Eikös kuuluisa sanonta kerro, että monelle purkan jauhaminen ja käveleminenkin tekee tiukkaa samaan aikaan... ;)

Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

perjantai 26. joulukuuta 2014

PP = Pitkä Postaustauko

Täällä taas, pitkästä aikaa!

Huh, ei enää montaa päivää niin siirrytään jälleen seuraavaan vuoteen. Aika kuluu kauhealla vauhdilla, kohtahan on taas kesä ja kärpäset!

Treenailut ovat sujuneet mukavasti. Kiusana on kuitenkin ollut jo toista viikkoa takajalan vuohiskuopassa asustava rivirupi. Inhottavaa! Muistaakseni Akulla ei ole aiemmin moisia ongelmia ollut, mutta ilmeisesti tämä tapaus alkoi tarhassa saadusta haavasta - kurakelit siihen päälle ja avot, ei se paljoa muuta vaadi. Rivi on paranemaan päin, mutta jokainen hevosihminen varmasti tietää, kuinka ilkeä ja rasittava kyseinen vaiva voi olla..

13. joulukuuta tuli talvi kahdeksi päiväksi.


20. joulukuuta Lopella näytti jälleen tältä. 

Valmennuksissa on edelleen jatkunut rankka linja ja ilmeisesti talven mittaan vain pahenee. Oon saanut kyllä ihan erilaista tatsia oman kropan kanssa näinkin lyhyessä ajassa! Tiivistettynä keskivartalon pitää oikeasti olla jäntevä, satulassa istutaan (ei leijailla), jalkaa ei saa unohtaa, kädet lähellä vartaloa, olkapäitä ei nosteta, puolipidätteitä ei tehdä käsillä vaan keskivartalolla, kädet hiljaa paikoillaan, lantio edessä, ylävartalo ei saa kipata mihinkään suuntaan ja tuhat muuta muistettavaa. Nyt jo oikein hävettää, että mitä sitä on tällä kaudella kisoissa oikein räpeltänyt siellä selässä... Valmentaja ei anna piirun vertaa periksi ja vaatii meiltä molemmilta täydellistä keskittymistä ja suoriutumista. Ihanan kamalaa! On kyllä jokaisen tunnin jälkeen ollut niin kaikkensa antanut voittajafiilis. 

Tänään pakkasen laskiessa muutamaan asteeseen ja auringon paistaessa ihan epätodellisen kirkkaasti, suuntasimme Aksun kanssa taas maastoon. Oli muuten ihan super kaunista! Laukkapätkät pitivät huolen siitä, etteivät sormet ja varpaat ehtineet paleltua. Loppumatkasta aurinkokin alkoi laskea.


Kaksi viimeistä joulua olen viettänyt Espanjassa, joten nyt oli ihanaa olla Suomessa! Aatonaattona lunta oli tuprutellut ihan kunnolla, joten aattona oli ihanaa lähteä aamulla tallille ja ihastella satumaisia talvimaisemia. Hömpösöteltiin Aku kanssa kahdestaan maneesissa, ja siitä sainkin koottua ihan hauskan jouluvideon. 

Joulujen toivottelu taitaa olla jo myöhäistä, mutta ihania talvipäiviä teille kaikille!


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Peilipelkuri

A-P-U-V-A !


Viiden päivän lomailut saavat ilmeisesti jopa yleensä kaiken lunkisti ottavan Akun täysin hysteeriseksi sekopääksi. Ratsastajan maatessa peiton alla 39 asteen kuumeessa herra Aksu keräsi pöllöenergiaa tarhassa oikein olan takaa. Nyt on kuitenkin kaksi eri antibioottikuuria alla ja kortisonia keuhkoissa, joten jospa tämä 2,5 kk kiusannut yskä alkaisi jo pikku hiljaa luovuttamaan...

Akun säikkyminen ja sekoilu alkoi jo tallissa - ties mitä talikkoa ja vesiletkua piti kauhistella. Maneesiin päästyämme jätin Akun normaalisti seisomaan yksin laittaessani valoja päälle. Joka ikinen kerta aiemmin se on seissyt ja odottanut nätisti paikoillaan, mutta tällä kertaa se päätti lähteä suorittamaan alkukäyntejä omatoimisesti. Parin "Aku seis!" -karjasun jälkeen se kyllä muutti mielensä ja palasi luokseni. Siinä vaiheessa jo mietin, että jahas. Tällainen ratsastuskerta sitten tulossa.

Huomasimme peilit maneesin katsomossa aikalailla peräjälkeen. Minä ensimmäisenä "Oi ihanaa! Vihdoin saadaan peilit tänne maneesiin. Jes jes jes!". Akun reaktio samaan asiaan: "AAAARRGGGGHHHHHHH MIKÄ TOI ON!", ja sadasosasekuntia myöhemmin se oli repäissyt ohjat käsistäni ja painellut paniikissa aivan täysiä maneesin toiseen päätyyn. Ja ohjat tietenkin katki. Huoh.

Mulla meni noin kaksikymmentä minuuttia, että sain Akun uskomaan, ettei peilit syö pieniä (eikä edes isoja) poninpalleroita. Lopulta nuuskittiinkin niitä yhdessä ilman, että kummallakaan nousi verenpaineet. 


Peiliteinit! Aku ei edelleenkään ole täysin sujut peilin kanssa. ;)


maanantai 10. marraskuuta 2014

Nakuna taas!

Vihdoin löysin aikaa Aksun trimmaukselle. Karva oli ehtinyt kasvaa aivan järkyttävän tuuheaksi ja se haittasi oikeasti jo treenaamistakin. 

Perjantain ohjelmassa oli siis puksulle känni päälle ja pikkumuija klipperin kimppuun! Kaikki suriseva ahdistaa Akua aivan vietävästi, joten ilman rauhoitusta toimenpide ei olisi onnistunut (tai ainakaan jälki ei olisi ollut kovin imartelevaa). Takaosan ja vatsan alueen Aku antaisikin ajella, mutta säästä korviin päin ei moinen tule edes kysymykseen - saman tien alkaa keuliminen ja panikoiminen. 

Malli oli perinteinen: jätettiin villahousut ja pää rauhaan, satulankohdalle jäi karvaläntti ja peppuun viime talvelta tutut sydämet. Kyllä isoon mahtuu paljon rakkautta!



Lauantain valmennuksessa Aku liikkui huomattavasti paremmin. No ihmekös tuo, lähde itse juoksulenkille toppahaalari päällä +5 asteen lämpötilassa! Ylipäätään valmennus oli kaikin puolin aivan super. Ei sillä, että kaikki olisi onnistunut nopeasti ja täydellisesti, vaan hankalien asioiden kautta sain taas ihan mielettömiä ahaa-elämyksiä.

Olimme kyllä molemmat aika kovilla, mutta ilman sitä paljon jauhettua mukavuusalueelta poistumista ei kehitystä tule. Ja lauantaina todellakin oltiin siellä rajan toisella puolella. Vielä tänään sisäreisissä ja vatsalihaksissa tuntui lauantain treenit. Mahtavaa! Mikäli suunnitellaan ensi kaudella oikeasti kisata kansallisia, molempien tason pitää nousta ja paljon. Nyt jo syksyn treeneissä olenkin saanut tosi hyvin fokusoitua itseni olemaan äärimmäisen tarkka ja ehdoton, mikä taas vaatii erittäin erittäin syvää keskittymistä. Jokainen askel tulee ratsastaa.

Olen ottanut nyt kunnolla treeniin korotetut ravipuomit. Toivottavasti keväällä se tuottaa tulosta ja saadaan takapäähän voimaa! Aku on aivan liekeissä puomittelusta, joten se toimii myös kivana mielenvirkistyksenä maastoilun ohelle. Nykyään puomit jopa pysyvät paikoillaan, eivätkä lentele päin maneesin seiniä niinkuin alkuaikoina. Intoa riittää, mutta noh.. taitoa ei ihan siinä määrin - vielä. ;)

Muutama karva. Olisi noista ehkä pipon tai pari kutonut!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Elävien kirjoissa taas!


Koulunkäynti häiritsee hyvää harrastusta (ja railakasta bilettämistä). Pari viikkoa joutui keskittymään ihan täysillä opiskeluun, joten talleilut ovat olleet todella vähäisiä. Mutta nyt on tiedossa muutama päivä vapaata! Eilen illalla herkuttelin itsekseni taivaallisella juustolla ja hyvällä punaisella - pitäähän sitä kovasta työstä saada joku palkinto. ;) Onneksi olen saanut liikutusapua Akulle, joten suomenjunttura ei ole päässyt tänä aikana ylimääräisille vapaille.


Eilen kuitenkin oli vikatkin tentit, joten hommat jatkuu taas! 

Mitään sen kummempaa kerrottavaa ei ole. Viime viikolla pääsi vielä sänkkärille, mutta nyt yöpakkaset ovat alkaneet jo kovettaa pohjaa. Aku oli kisojen jälkeisellä viikolla todella huono, mitä tapahtuu todella harvoin. Kisoissa vaivannut takaosan ponnettomuus jatkui ja ehkä jopa paheni. Viime viikolla sänkkärillä puksu oli kuitenkin taas oma itsensä, ja tänään ratsastaessa vain vasen laukka tuotti hieman päänvaivaa. Olisiko ollut juminen jostain? Liukastunut tarhassa? Mene ja tiedä. Ainakin tämän päiväisen perusteella voi taas nukkua yönsä rauhassa. Hevoset...










sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kauden päätöskisat

...ja kauden ennätys!

Ei tosin tuloksessa vaan siinä erossa, jolla hävittiin sijoitus ja saatiin ah niin ihana titteli: ensimmäiset ei-sijoittuneet.... Ruusuke jäi saamatta vaivaisella 0,086 % erolla. Siis sadasosien erolla! Ai että.

No mutta, kerrotaan nyt kuitenkin koko päivästä.

5:45 - Kännykän herätysääni piippasi ja vaatii nousemaan ylös äitini luona. Aikaisemmin kisaöinä jännityksen takia pomppasin kauhuissani ylös parin tunnin välein tarkistamaan, etten vain ole nukkunut pommiin. Loppukaudesta oon osannut ottaa vähän rennommin ja tänään aamulla jopa hetken mietin, että mitä jos ihan pari minuuttia torkkua... Siihen en kuitenkaan ryhtynyt, vaan nousin reippaana (ja kylmissäni, yöllä taisi olla kuumetta heheh) ylös, nappasin kanin kainaloon ja painelin aamupalalle keittiöön.

Jekku the aamupalaseura

Harvan asian takia sitä suostuu vapaapäivinään tähän aikaan ylös...

Tässä vaiheessa sapuskat olivat vielä ihan terveellisiä: maitorahkaa, mustikkakeittoa, banskua, mysliä ja pellavansiemeniä.

 6:45 - Romppeet autoon ja trailerin noutoon. Akun omistaja oli toisen hevosensa kanssa näyttelyissä, joten aamulla piti vielä kipaista hakemassa toiselta tallilta vuokratraikku mukaan.


Seiskan aikaan alkoi aurinkokin nousemaan.

7:30 - Tallilla! Vein ensin Akun tavarat autoon ja lähdin sitten hakemaan itse arvon herraa tarhasta. Ja siitähän poniini ei ollut kovin tyytyväinen. Onhan se nyt varsinaista tuhlausta jättää hyvää aamupalaa syömättä - tai vielä typerämpää antaa pikkuveljen syödä jämät! 

"Siiiis... sä et oo tosissas hakemassa mua tähän aikaan kesken aamupalan?!"

8:00 - Aksun turnutalvikarvan epätoivoinen siistimisyritys ja letitys. Koulukiireiden takia Akun klippaus venyy vielä viikolla parilla. Muuten letitys sujui leppoisasti, mutta herkkistä taas kovin ahdisti korvantaustojen harjaus. Siis jos totta puhutaan, niin Aku on yksi skitsoimmista hevosista ikinä. Se muuten on hirveän lungi, mutta tietyt asiat saa sen ihan hermoraunioksi. Esimerkiksi korvien taakse ei saa koskea tietystä kulmasta. Korviin itsessään saa koskea, mutta niskaan ei missään nimessä. Joskus sillä on parempia kausia (toisin sanoen se on unohtanut, että sitä pitää panikoida) ja toisinaan taas riimun laittaminen päähän tuottaa vaikeuksia. Meillä on koko kesä mennyt hirveän hyvin, mutta tänään oli taas huono päivä. Tyypillä pyöri silmät päässä ja se peruutteli pitkin seiniä. Huoh!

Voin sanoa, että itken verta joka ikinen kerta, kun ajattelenkaan Akun katastrofitukkaa. Sillä ei harja kasva pituutta, joten mitään kivoja suokkarilettejä sille ei voi tehdä. Nutturat on ainoa vaihtoehto, ja yritä nyt niitä vääntää tuollaiseen tukkaan! Kesäisin Aku nirhaa puolet harjasta, koska ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella... Tai ainakin siellä kasvava ruohotupsu on pakko saada syötyä...

Mun mielestä ihan järjestelmällinen pakkaus, mutta jotkut voivat tietysti olla eri mieltä. :D

9:25 - Tappelua. Akua taas ahdisti niin kovasti ja koppiinhan ei voitu mennä ekalla yrittämällä. Se on ihan ihme daiju! Ennen meni itekseen kävelemällä sisälle, mutta jossain vaiheessa tuli ihme ongelmia. Kyllä se edelleen usein menee ihan nätisti ilman mitään häslinkiä, mutta joskus (erityisesti aamuisin) ei niin millään. Muutaman kerran siinä mielessäni (ja no okei, ehkä vähän myös ääneen) kirosin suomenjuntin alimpaan helvettiin, kunnes se lopulta päätti itse mennä traikkuun.

Nokka kohti ABC:tä ja Hesburgeria! Nappasin vakkarihevosenhoitajani Sarin mukaan ABC:ltä ja otimme siitä evääksi hampparit - se siitä terveellisestä urheilijan ruokavaliosta. ;)

11:00 - Perillä Järvenpäässä. Naureskeltiin Sarin kanssa, että varmaan ensimmäisen kerran tällä kaudella päästiin ajoissa kisapaikalle. Mä en tarvitse Akun kanssa kuin 45min verkkaan, joten puolitoista tuntia riittää hyvin ennen starttia.


Tui tui! <3

Verkassa Aku oli ihan ok. Se on ehkä vähän liukastellut tarhassa tai vastaavaa, koska takapää oli jotenkin hirveän löysä ja voimaton eilen, kun itekseni treenasin kotona (tai sitten ratsastaja on taantunut parissa päivässä pahasti). Tänään vähän sama meno jatkui, mutta ei kuitenkaan ollenkaan niin pahasti. 

Rata itsessään oli mitäänsanomaton, rikkeetön ja ihan siisti. Meillä ei loppukaudesta ole enää ollut ongelmana tuo takapään voimattomuus, mutta nyt se taas laski pisteitä ja molemmat tuomarit kommentoivat samaa. Väistöt olivat lähinnä säälittävät ja keskiaskellajit eivät irronneet. Mulla oli kuitenkin ihan ok fiilis ja pyrin keskittymään omaan ratsastukseeni, suoruuteeni ja valmisteluun. En nyt sitten tiedä kuinka se onnistui, mutta kai ihan hyvin. Radalla meillä ei ollut mitään tappelua, mutta jotakin siitä jäi puuttumaan (oisko se takapää vaikka? hevosen moottori, eteenpäinpyrkimyksen lähde ja kaiken alku ja juuri...). 



Tuloksena 61,638% ja ohjelma oli meille tuttuakin tutumpi helppo A:2. Jouduttiin odottamaan tuomiota ihan viimeisiin ratsukoihin saakka, ja kylläpä sieltä lopulta meni yksi liikaa ohi. Lopullisissa tuloksissa olimme 11/37.

Sinäänsä pitäisi olla ihan iloinen, että tuollaisellakin radalla ollaan kärkikahinoissa avoimessa luokassa, mutta pakko myöntää, että noin typerän pieni ero ruusukkeeseen lievästi nyppii. Varsinkin, kun viimeksi aluemestaruuksissakin kohtalomme oli myös ensimmäiset ei-sijoittuneet. Silloin tällöin sen kestää, mutta useampi kerta putkeen ei enää naurata. :D Mutta ei auta itku! Kausi päättyi tähän, vaikka kuinka jää kaivelemaan. Treenataan ahkerasti talvella ja viedään ne sijat sitten ensi vuonna - vai miten se meni. ;)

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kaikki hyvin valtakunnassa

Arkeen ei ole viimeisen reilun viikon aikana kuulunut mitään erityistä. Ollaan maastoiltu paljon, treenattu vähän korotettuja ravipuomeja ja tehty dressagea sänkkärillä. 

Kerrankin tilaa ratsastaa!

Akulla on liuta ihailijoita.

Yksi iloinen töhö ja yksi kyllästynyt töhö. Ollaan hyvin tyylikkäitä hirvenmetsästäjänsuojavarusteissamme! 

Perjantaina meillä oli parin kolmen viikon tauon jälkeen valmennus. Ja huh huh, joutui muuten ratsastaja töihin. Hirveän flunssan takia en ollut harrastanut kävelemistä lukuun ottamatta mitään liikuntaa, joten kunnon rääkkitreeni tuntui ihan mukavasti kropassa. Lyhyesti selitettynä lähdettiin korjaamaan mun asentoa (vasen olkapää ylös, oikea alas, paino oikaelle, oikea kyynärpää alas, oikea käsi lähemmäs vartaloa, vasen kylki ylös, oikea alas!!), haettiin voimaa ja jäntevyyttä istuntaan, jotta pystyn ja kykenen hallitsemaan Akua nimenomaan istunnalla. Ongelmatilanteissa tukeudun liian helposti vain ohjaan, kun oikeasti vaikutus pitäisi pystyä tehdä istunnalla ja jalalla ja sen lisäksi ohjalla - ei vain ohjalla. Ongelma on siinä, että Aku on valtava ja iso ja mä taas täysin vastakohdat. Eli ratsastajan projektina on saada lisää lihasmassaa, voimaa ja tehokkuutta omaan kroppaansa.

Mun piti vaatia Aku oikeasti kootuksi ja aktiiviseksi, ilman että tahti kärsii. Käynnissä saan sen ihan mielettömän hienosti koottua ja ratsastettua puolikkaita askelia kuin vettä vaan. Mun ei tarvi kuin vähän istua syvemmin, ottaa muutama puolipidäte ja kas - Aku hiffaa mistä on kyse, vie takajalat syvemmin alle, lyhentää askelta ja nousee sään edestä. Ja mun ei tarvi kuin hellästi vahtia, säädellä ja ylläpitää kokonaisuutta pienin pienin avuin. Siis ei tarvi kuin vähän puristaa ohjaa tai liikuttaa nimettömän yhtä niveltä, ja puolipidäte menee läpi ja homma pysyy kasassa. Ja jalalla pienen pientä merkkiä. Aivan täydellistä puhdasta koottua käyntiä. 

Mutta entäs ravissa sitten? Hoh. Ehkä vielä joku päivä. Laukka on sitten taas huomattavasti helpompaa. Ravi on se vaikein ja heikoin lenkki, jossa Aku mieluummin painuisi alas, lähtisi myyränä ravaamaan pitkää ja isoa ravia, ja huitoisi takasiaan jonnekin piiiitkälle taakse. Saan sen hetkittäin tosi kivasti pakettiin, mutta meistä kumpikaan ei vielä pysty/jaksa/osaa ylläpitää sitä kauaa. Mutta kyllä vielä joku päivä se onnistuu yhtä kepeästi kuin käynnissä. ;)

Sunnuntaina suuntaamme kohti Järvenpäätä ja meidän osalta kauden päätöskisoja. On jotenkin ihanan leppoisa olo - ei mitään paineita. Mennään tekee hyvä rata ja yritän saada jo nyt korjattua omia "radalla olo" -ongelmia, joita valmentajan kanssa analysoimmekin jo vähän. Tässä syksyllä pitää käydä yhdessä kesän ratavideot läpi kunnolla analysoiden.

Aku on ehtinyt parissa viikossa kasvattaa mielettömän talviturkin, mutta en aio ennen kisoja sitä klipata. Tehdään se sitten vasta kisojen jälkeen, ettei käy vaihteeksi mitään lihasjumiepisodeita niinkuin keväällä. Onneksi karva on hyvännäköinen, eikä mikään järkyttävä pehko, mutta onhan se aika paksu. Mutta todennäköisesti kisat ovat ulkona, joten ei haittaa! Toivottavasti sattuisi samanlaiset ihanan aurinkoiset kelit tälle viikolle mitä viime viikonloppuna oli!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Syystanssit

Mun on varmaan pakko myöntää itelleni asia, jonka olen niin kovin varmuudella vakuutellut olevan toisin: mä taidan sittenkin tykätä syksystä. Kuluva syyskuu on esitellyt alkusyksyä kauniisti ja näyttänyt sen parhaimmat puolet - ihanan pehmeän syysauringon, lämpimät iltapäivät, kuulaat aamut ja alkuruskan valtavan väripaletin. Sateet ovat olleet vähäisiä, joten yleensä syksyn vakkaritallivaruste, eli kumpparit, ovat voineet huoletta lojua käyttämättöminä eteisessä. Tämän hetken kun vain saisi pidettyä...

Tänään tallille mukaan lähti ensi kertaa kämppikseni. Haettiin Aksu tarhasta, nopea harjaus (ja kiroilu pölyn määrästä), asiaan kuuluvat vermeet niskaan ja kameran kanssa viereiselle pellolle. Laura otti meistä upeita kuvia ja uskalsi kivuta lopulta itsekin Akun selkään! Ensikohtaaminen sujui heillä oikein mallikkaasti (Aku taitaa olla vähän vieraskorea ;) ). 

Toivon jotain ihmepikaparantumista tästä flunssasta yön aikana, jotta huomenna päästäisiin oikeasti hommiin herra A:n kanssa. Tänään vain vähän puuhasteltiin ja poseerattiin.

Kaikki alla olevat kuva© Laura A.









Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Syksy saapui






Aluemestisten jälkeen Aku on saanut lomailla. Ratsastajan lauantaina kurkkukivulla alkanut flunssa äityi sunnuntaina ihan mahdottomaksi, joten Aksun vapaat tulivat ihan hyvään saumaan. Tiistaina jaksoin kivuta sen verran selkään, että päästiin tekemään parin tunnin maastolenkki muutamalla laukkapätkällä.

Syksy tarkoittaa mulle taas siirtymistä Helsinkiin ja tukka takussa, villapaita heinissä, tallilla kaiken aikansa käyttävän heppatytön muuntautumista farkkuihin pukeutuvaksi, läppäriä mukanaan kantavaksi pesunkestäväksi kauppatieteiden opiskelijaksi. Ratsastuskerrat pakostakin vähenevät ja mielessä pyörii, miten suunnitella ja hoitaa Akun liikutukset talvella, kun suuri osa omasta ajasta kuluu yliopistolla?

Itse pääsen tallille noin 3-4 kertaa viikossa. Aku on tällä hetkellä todella hyvässä lihaskunnossa, mutta mahaa ei saisi tulla senttiäkään enempää - päinvastoin. Suunnitelmissa on, että omat ratsastuskertani "vedän aina täysillä". Mun ei kannata reissata Helsingistä asti puolen tunnin köpöttelyn takia, vaan aina kun pääsen, teen kunnon treenin. Se ei kuitenkaan tarkoita ainaista koulutuuppausta - voin vetää rankemman treenin esimerkiksi puomeilla tai käydä parin tunnin tehokkaan maastolenkin.

Akulla on onneksi ilmiömäinen palautumiskyky, eikä se ole kovan treenin jälkeen koskaan tuntunut lihaksistaan jäykältä tai muuten oikeasti väsyneeltä. Lisäksi viime talven perusteella sille onneksi tuntui sopivan systeemi, jossa sillä oli useampi vapaa putkeen ja sitten muutama treenipäivä. Lisäksi Akulla on tarhassa kaverina Piko, jota on isoveikan asemassa ihan parasta kiusata ja jahdata - tuleepahan liikuttua sielläkin. ;)


Jokainen kuitenkin ymmärtää, että jos tarkoituksena on kilpailla ensi kaudella alue/kansallisia, neljä vapaata viikossa on ehdottomasti liian paljon. Siispä jonkunlaista liikutusapua mun on pakko jostain keksiä Akulle. Ongelma on siinä, että vanhan jännevamman takia juoksutus (jota kuka vain voisi tehdä) ei tule kuuloonkaan. Aku liikkuu luonnostaan niin etupainoisesti, että juoksuttaessa se varmaan katkoisi molemmat etukäpälänsä...

Puskaradio pauhaa, paperille on suunniteltu jos jonkinsortin treeniaihiota, muiden blogeista haen jatkuvasti inspiraatiota tai hyviä vinkkejä kunnon säilyttämiseen ja treenaukseen etc. Koko kesä selvittiin ilman kalenteria, mutta nyt oma musta nahkainen kalenteri alkaa olla puhelimen ja kotiavainten jälkeen yksi tärkeimmistä. Luentojen, ryhmätöiden, proggisten, kokousten ja kaikenmaailman kissanristiäisten välissä vilahtaa usealle päivälle, isosti kirjoitettu merkintä "Aku". Mut hei, vapaa-aikaa voi viettää ja kavereita ehtii nähdä sitten haudass.... eiku?

"Miten sä jaksat? Mulla on puolen tunnin matka tallille ja luentojen jälkeen sekin tuntuu liian paljolta." ihmetteli mun kaveri tällä viikolla. Jaa-a. Täytyy myöntää, että minkään muun asian eteen en jaksaisi tällaista rumbaa. Joku tässä harrastuksessa vaan vetää mukaansa - kokonaan. Oon aina nauranut, että kilparatsastus vie sulta kaiken rahan, ajan, ihmissuhteet, terveyden ja mielenterveyden, mutta silti sitä jatkaa ja tuntee saavansa takaisin paljon enemmän kuin mistä joutuu luopumaan. Kai voi puhua elämäntavasta? Päivääkään en vaihtaisi pois.



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Aluemestaruudet 2014


Mistäköhän sitä aloittaisi? Fiilikset ovat aika ristiriitaiset. 

Maanantaista torstaihin Aksulla oli hermolomaa ja käytiin vaan maastossa tykittelemässä, keräämässä kantarelleja metsissä ja muuten lomailtiin kokonaan. Alkuviikosta Aku sai hammaslääkärin hoitoa, joka tuli tarpeeseen. Mitään katastrofia suusta ei löytynyt, mutta aihetta raspaukselle löytyi kuitenkin. Perjantaina kiristettiin taas nutturaa ja oltiin valmentajan silmien alla. Aku tuntui suustaan paljon paremmalta ja alkuviikon höntsäilyt olivat selvästi saaneet puksuttimen paremmalle tuulelle. 

Valmennuksen jälkeen päätin, että hitsi vie, mun on kerrankin pakko keskittyä kisoissa. En mieti mitään ylimääräistä, en mieti mitä aitojen ulkopuolella tapahtuu, en mieti onnistuneita tai pieleen menneitä liikkeitä, en kesken suorituksen arvio mitäköhän prosentteja tästä irtooa, en huomio kentän reunalla räpsivää valokuvaajaa tai mitään muutakaan - vaan keskityn. Päätin myös, että keskittyminen pitää aloittaa jo alkuverkassa. 

Verkassa Aku tuntui aika kivalta. Raspauksen ansiosta se oli paljon tasaisempi suustaan, eikä pää heilunut lähes ollenkaan. Muutenkin fiilis oli ihan eri verrattuna Ypäjään - Aku ei tuntunut ollenkaan nihkeältä ja vastahakoiselta.

Sain yllättävän hyvin pidettyä pääkoppani kasassa koko radan. Aku oli energinen ja pysyi melko hyvin avuilla. Keskiraveissa C ja B tuomari antoivat 6,5 ja kehuivat melko tahdikkaaksi, kun taas H tuomari kommentoi "puutteellinen tahti". Ok? Eka väistö oli hyvä, Aku astui hyvin ristiin ja pysyi melko hyvin suorana. Voltit onnistuivat niin laukassa kuin ravissakin, vaikka Aku oli hieman ylitaipunut kaulastaan (paremmin ne ulkoavut!). Keskilaukat tuntuivat tosi hyviltä ja kolmikaariset olivat myös aika hyvät, vaikka ensimmäisessä laukan rytmi vähän katosikin vastalaukkakaarteen jälkeen. Seiskaa irtosi laukannostoista ja keskikäynnistä.

Lopulta yhteisprosentit olivat 61,458 % ja kirottu ensimmäinen ei-sijoittunut! :D Sijoitus jäi vain 0,3 %-yks. päähän ja mikä uskomattominta, kaksi kolmesta tuomarista olisi laittanut meidät sijoille ja C-tuomari jopa pronssille!!!!! 

Kuudes sija harmitti kyllä ihan hirveästi, varsinkin, kun H-tuomarilla oli muista poikkeavaa linjaa joidenkin ratsukkojen osalta. Kun katselin tuloksia Kipasta, niin tajusin, että mun pitäisi olla kyllä ihan todella tyytyväinen. Alkupäässä (ja myös mun jälkeen) oli ratsastajia, jotka ovat startanneet GP:tä, interiä tai muuten vain kilpailleet vaativalla tasolla vuosikaudet. Mun alue A -startit taas voi laskea kahden käden sormilla ja kansallisia startteja löytyy kokonaista yksi kappale. Eli siis ihan uskomatonta, että pärjättiin noin hyvin tossa seurassa. 

Hieman huvitti, kun erään tuomarin alakerran kommentit alkoivat lauseella "upean värinen hevonen". Onhan se, mutta öömmhh? :D Hah, mutta oli siellä ihan hyviäkin juttuja. C-tuomari kehui Akua lupaavaksi hevoseksi.

Olishan se nyt ollut upeeta tulla Etelä-Suomen aluemestaruuksista rusetti kädessä kotiin, mutta näin tällä kertaa. Tää laji pitää kyllä jatkuvan nälän yllä ja ratsastajan nöyränä - arvostelulajien autuutta. ;)

Tästä on kuitenkin todella hyvä jatkaa. Ollaan kuitenkin tälläkin kaudella kehitytty ihan valtavasti - varsinkin mun ratsastus kisoissa on parantunut. En enää ihan pelkästään matkusta ohjelmaa läpi. Talvella harjoitellaan ahkerasti, otetaan kanget mukaan treeniin ja mikäli kaikki sujuu ilman suurempia ongelmia, siirrytään ensi kaudella kunnolla kansallisiin luokkiin.