maanantai 28. tammikuuta 2013

Hurja estetykki Aku + puomivideo

Kävin tänään jo aamupäivällä tallilla, ja koska maneesi oli kokonaan meidän, päätin laittaa sinne puomin ja kavaletin ajatuksena kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni Akulla hyppäämistä. Ja voi hyvät hyssykät sentään! Aku the koulusuokki lähti aivan lapasesta päästessään loikkaamaan pikkiriikkisen, ehkä noin 60cm korkean kavaletin yli.
Akun omistaja on kertonut, että herra ei ole mikään lahjakkain suomalainen hyppäämisen saralla... Se kyllä hyppää, mutta koordinaatio ei ihan aina toimi ja silloin tällöin katkenneet puomit lentelevät sinne tänne. Täytyy tosin sanoa, että yritystä löytyi ja Akulla oli aivan mahdoton imu esteelle! Päästiin me siitä kavaletista yli useaankiin otteeseen, mutta vauhti kyllä hirvitti - maneesi kävi aika ahtaaksi, kun vauhti kiihtyi esteelle ja vielä sen jälkeenkin painettiin sata lasissa. Mutta hauskaa oli ja poitsu touhotti ihan innoissaan. :)

Tästä hurjasta estetreenistä tuli mieleeni pari puomityöskentelyvideota, jotka tallikaverini kuvasi tammikuun alussa. Laitoin pätkät yhteen ja tein niistä pienen videokoosteen. Laatu on juurikin sitä itseään, mutta eipä pimeässä maneesissa kännykällä mitään laadukkaita HD-videopätkiä taiteillakaan.


Akulla on koko syksyn ollut jaloissa hieman nestettä, ei mitenkään huolestuttavasti, mutta kuitenkin sen verran, että harmittaa. Jalat eivät ole lämpimät, ja nestettä on vain hieman vuohisen yläpuolella. Olen kylmännyt vedellä, lumella ja linimentillä, mutta mitään pysyviä tuloksia ei ole tullut. Päätin kokeilla BOT-tarrapatjoja, vaikka olen aina ollut hiukan skeptinen Back on Track villitystä kohtaan. Mutta täytyy sanoa, että eron huomasi heti! Jalat eivät olleet yhtään niin turvoksissa, kun olin käyttänyt niitä.
Linimentti on vähän hankala, koska Akulla on aika herkkä iho jaloissa. Sillä nimittäin alkoi jalat hilseilemään, kun loppukesällä käytin linimenttiä useamman kerran viikossa. Tallinomistaja ehdotti kylmäsavea - onko kellään kokemuksia? Mietin myös, kannattaisiko Akulle iskeä välillä yöksi lämppärit jalkoihin, jos niistä olisi samanlaista apua kuin BOT-suojista? Back on track tuotteita kun ei saisi hirveästi käyttää pitkiä aikoja... Tai näin olen ainakin ymmärtänyt?
Aku on iso, kookas ja todella suuriliikkeinen suomenhevonen, joten ei ihmekään, että jalat ovat kovilla. 
 

torstai 24. tammikuuta 2013

Haaste 1

Ensimmäisen haasteeni sain Eetulta, kiitos! Luistan hieman loppupään säännöistä, sillä en taida enää löytää 11 alle 200 lukijan blogia, jotka eivät vielä haastetta olisi saaneet.

Haasteen säännöt:

- Kerro 11 faktaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät


Faktat:
  1. En ole kateellinen minua paremmille ratsastajille. Tämä on ihmetyttänyt mua jo pitkään, vaikken ole muutenkaan kateuteen taipuvainen. Mutta esimerkkinä: opiskelin laulua 5 vuotta, ja kyllä voin sanoa olleeni (ja olevani edelleen) kateellinen teknisesti taitavimmille laulajille. Ehkä mulla siis on jotenkin terveempi suhtautumistapa ratsastukseen? 
  2. Mulla on moottoripyöräkortti ja oma pärrä, Kawasaki Ninja 250R. Prätkällä ajamisesta saa joskus vähän samanlaisia fiiliksiä, kuin ratsastamisesta kovaa maastossa. Olen muutaman kerran yrittänyt jarruttaa moottoripyörällä sanomalla ”ssoo, pptrruu”. Ensimmäisen kerran näin tehdessäni purskahdin semmoiseen kikatukseen kypäräni sisällä, että hyvä etten ajanut motarilla ojaan! Nykyään yritän erottaa hevosen ja prätkän jarrut toisistaan. 
  3. Rakastan porkkanoita! Välillä tekee mieli syödä itse kaikki hevoselle tarkoitetut porkkanat. Usein Aku kuitenkin tulee irvistelemään vihaisena ja vaatimaan omiaan, joten tyydyn rouskuttelemaan vain puolikkaan porkkanan.
  4. Olen luonteeltani peruslaiska, eli olisin mieluummin tekemättä duunia ja nauttisin vain harrastuksista ja muista mielekkäistä asioista. Kuitenkin joissain asioissa olen hyvin pedantti ja perfektionisti. Esimerkiksi kämppä on jäljiltäni aina todella siivoton, kaikki on levällään, mutta kuitenkin kaikki kouluvihot ja tekstit pitää olla ihan tip top ja en ole tyytyväinen, mikäli jostain kurssista tulee huonompi arvosana kuin kiitettävä. En myöskään koskaan ole tyytyväinen ratoihini, haluaisin antaa kaikkeni radalla ja tehdä niin hyvän suorituksen kuin mahdollista.
  5. Täytän kohta 21 vuotta, mutta edelleen roikun auton ikkunassa ja hihkun ”kattokaa, tuol on heppoja!” mikäli näen hevosia tai huudahdan ”heppa-auto!”, jos vastaan tulee auto traikun kanssa.
  6. Vihaan talvea. Ja tulen vain enemmän turhautuneeksi, jos alan tähänkin latelemaan syitä. Voitte lukea joitakin ajatuksia tästä postauksesta.
  7. Nukkuminen ja syöminen ovat mielestäni ihanaa puuhaa hepostelun lisäksi. Jos olisi mahdollisuus, lekottelisin sängyssä pitkälle aamupäivään ja herkuttelisin kaikilla ihanilla ruoilla!
  8. Olen välillä varsinainen Hulda Huoleton, unohtelen asioita ja jos en pidä jotakin asiaa tärkeänä, saatan pitkittää sen tekemistä toista kuukautta.
  9. Käyn usein kisoja edeltävänä iltana ohjelman läpi omalla matollani, esittäen itse hevosta, mikä on kyllä aika koominen näky. Kerran pikkuveljeni sattui seuraamaan tilannetta hyvin kummastuneena, ja kysyi epäilevään sävyyn, onko mulla kaikki hyvin.
  10. Tykästyin suomenhevosiin vasta noin vuosi sitten. Ja kunnia siitä kuuluu kolmelle suokkipojalle, Hepulle, Pikolle ja Akulle!
  11. Minun on tällä hetkellä vaikea kuvitella, että koskaan lopettaisin hevosharrastusta.
Kysymykset:

1. Mikä hevonen on elämässäsi vaikuttanut sinuun eniten?

Vaikea kysymys… Luultavasti entinen vuokrahevoseni, jonka kanssa puuhastelin suunnilleen kuusi vuotta – joka on todella pitkä aika. Kun Harda tuli aikoinaan Suomeen, se pyörähteli ensimmäiset hetket vauhkona ympäri karsinaa, muistan ihastuneeni siihen saman tien. Meni hetken aikaa, ja sattumalta törmäsin hevoseen uudelleen, ja aloin vuokraamaan sitä. Hyvä etten purskahtanut itkuun, kun kuulin, että voisin alkaa sen vuokraajaksi. Olin silloin vasta yläasteella, muistaakseni 14-vuotias. Hardan kanssa opin todella paljon hevosista ja ratsastamisesta, sen kanssa starttasin ensimmäiset aluekisat ja koin mielettömiä onnistumisen tunteita. Tähän asti Harda on kasvattanut mua ratsastajana kaikista eniten.


2. Kuinka suhtaudut hevosten (yli)loimittamiseen?
Typerää touhua, sekä myös vahingollista hevoselle. Ymmärrän hevosen loimittamisen vesisateella, kovilla pakkasilla ja jos hevonen on klipattu. Joka paikassa (varsinkin Saksassa, jossa hevosilla oli sisällä kaksi/kolme toppaloimia päällekkäin) kuitenkin näkee yliloimitettuja hevosia, joilla oikeasti on kuuma kaiken sen viltin ja toppauksien alla – ja se altistaa pahasti iho-ongelmille. Ja vaikka olisi kuinka hyvin istuva loimi tahansa, se hankaa aina, ja hevosen on kivempi olla ilman loimea (jos on mahdollista valita).

3. Oletko koskaan ratsastanut islanninhevosella? Mitä pidit?
En ole ihan varma. Minulla on pieni epäilys, että ensimmäisellä tallilla, jossa kävin ratsastustunneilla, olisi ollut islanninhevonen nimeltä Omppu. Olin siis tuolloin 6-7-vuotias. Sen muistan varmasti, että Omppu oli kaikkien suosikki, mutta rodusta en nyt mene vannomaan. Mutta ehdottomasti haluaisin kokeilla! Kaikki issikkavaellukset yms. kuulostavat ihan mielettömiltä jutuilta, joita ehkä joskus pääsen kokemaan.

4. Oletko koskaan menettänyt aivan täysin malttiasi hevoshommissa ja lyönyt hanskoja tiskiin?
Hhmm, tämä on myös aika kiperä kysymys. Oikeastaan en. Kuitenkin tulee mieleen hetki, kun lastasimme kesällä kaverini hevosta traikkuun (terveisiä vain :D). Hirveä helle, paarmat puree ja lastaamme hevosta melkein kaksi tuntia… Siinä vaiheessa alkoi nyppiä ja pahasti. Mutta hevonen saatiin koppiin ja kaikki päättyi lopulta hyvin. Mutta koskaan ei ole tullut tunnetta, että nyt nää hommat saa loppua, en jaksa enää. Luulen, että aikoinaan ”hevoskärpänen” puraisi sen verran syvät jäljet, ettei tästä hommasta hevillä päästä irti – ei vaikka olen selkänikin hajottanut. :)


5. Kuinka päädyit aloittamaan ratsastuksen? Milloin?

Ensimmäisiä kertoja päädyin hevosen (lue: shettiksen) selkään noin parin vuoden iässä, kun ratsastajatätini istutti minut ponin selkään. Luulen, että siitä se kaikki sitten lähti. Kävin lapsena ratsastamassa mökkimme lähistöllä olevalla maatilalla. Vanhempani eivät siis ole minkään tason hevosihmisiä, mutta ensimmäiselle luokalle mentyäni he päättivät laittaa minut iltapäiväkerhotätini pitämille ratsastustunneille. Suunnilleen saman ikäisenä (ehkä 7-vuotiaana?) olin ensimmäistä kertaa viikon hevosleirillä - palasin sieltä kuulemma niin onnellisena kuin voi vain pieni tyttö palata, ja nukuin makoisat  15 tunnin yöunet. Saman porukan kanssa leireiltiin vuosien ajan, ja mahtavaa oli koota pari vuotta sitten ydinporukka kasaan, ja pitää meidän kesken ”heppaleiri” samoissa maisemissa. 


6. Millaisilla talleilla olet pyörinyt? Millaisista talleista pidät eniten?
Olen ollut useammassakin isommassa ratsastuskoulussa, mutta suurin osa hevoselämästäni on kulunut pienellä yksityistallilla. Yksityistallissa on omat hyvät puolensa: voit vapaasti pitää hevosta irti käytävällä, eikä kukaan puutu asiaan tai tule kauhistelemaan. Voit mennä humpsutella, ilman, että kukaan kyyläisi tai arvostelisi sen enempää. Mutta täytyy sanoa, että vaikka pelkäsin vuosien tauon jälkeen tulla isolle tallille (siis sinne missä Aku tällä hetkellä on), niin pelkoni osoittautuivat ihan turhiksi. Pidän todella nykyisestä tallista ja ihmisistä siellä.




7. Oletko koskaan saanut houkuteltua ei-hevosihmistä hevosharrastukseen mukaan?
Olen saanut joitakin kavereitani ja perheenjäseniäni hevosen selkään, mutta kukaan ei vielä ole kunnolla aloittanut harrastusta ansiostani. Kaikkia on tosin hymyilyttänyt jälkeenpäin. :)

8. Kilpailetko tavoitteellisesti, vai kilpailetko lainkaan?
Voisin kuvailla itseäni tavoitteellisesti kilpailevaksi harrastajaksi. Viime aikoina minulle on iskenyt ihan mieletön kilpavietti ja kehittymisen tahto. Odotan innolla kevään ensimmäisiä kisoja, jolloin saan (toivonmukaan) nähdä, millä tasolla sitä mennään – kilpailutilanteet eivät koskaan ole verrattavissa valmennuksiin. Ensi kauden tavoitteena on päästä kilpailemaan helppo a –luokkia Akun kanssa.

9. Pystyisitkö kuvittelemaan elämääsi ilman hevosia? Millaista se olisi?
Olen monesti miettinyt, mitä tapahtuisi jos nyt lopettaisin koko heppailun. En kuitenkaan koskaan ole edes turhautuneena harkinnut koko asiaa. Todella vaikeaa kuvitella! Kai olisi pakko etsiä jotain muuta sisältöä elämääni ja vastinetta kaikelle sille rahalle, joka uppoaa valmennuksiin ja tarvikkeisiin... 

10. Hehe, pakkokysymys: tunnetko paljonkin miehiä/poikia hevospiireistä? 
Aika vähän. Nykyiseltä tallilta kuitenkin löytyy pari poikaa ja sitten pari isää, jotka ovat mukana lapsiensa harrastuksessa. Tietenkin mieskengittäjiä, -valmentajia ja -kouluttajia tunnen jonkun verran. Mutta esimerkiksi Espanjassa ratsastus on hyvin pitkälle miesten harrastus.


11. Milloin sinua on nolottanut hervottomasti hevosten kanssa?
Mä en hirveän helposta nolostu, sillä tykkään sekoilla ja joskus jopa hämmentää ihmisiä. Mutta mieleen tulee esimerkiksi Helsingin reissu, kun Piko päätti alkaa lorottelemaan kunnon lammikkoa keskelle Senaatintoria ihmisten valokuvatessa ja pikkulasten naureskellessa yleisössä… Niin ja sitten aluemestaruuskisat, joissa Aku lysähti täydellisesti radalle tultaessa – se oli jo aika kauheaa, eikä yhtään hauskaa nolotusta. Myös Leevin levade-pukitukset koulukisoissa tuomaripöydän edessä toi poskille vienon punan, vaikka koko jutulle naureskeltiinkin jo kotimatkalla.

torstai 17. tammikuuta 2013

...tulla ratsukoksi sen sijaan, että oltaisiin vain ratsu ja ratsastaja...


Kehittyminen

Kehittyminen on uskomaton juttu. Mulla on ratsastajana joku ihme opin ja tiedon hamstraamisen vaihe. Joka valmennuskerran jälkeen tulee tunne, että kuinka tyhmä mä olin vielä viikko sitten, toissapäivänä tai jopa viime ratsastuskerralla? Miksen mä oo ennen tehnyt näin, miksi mä oon antanu ihan väärissä kohtaa Akun mennä möllöttää, miksen mä oo tehny asioille mitään?

Usein kehittymisen näkee vasta pitkän ajan kuluttua, mutta tällä hetkellä mä huomaan tajuavani ja ymmärtäväni (uusia) asioita päivittäin. Se oikeasti konkretisoi sen ajatuksen, että tässä ollaan vielä niin vaippavaiheessa ratsastuksen osalta.

Eilen aamupäivällä Sari piti meille taas valmennuksen. Ja siis en oikein tiedä miten päin mun pitäisi olla. Vuoden ensimmäisessä päivityksessä kirjoitin, että kevään tavoitteena on saada yhteistyö Akun kanssa toimimaan, ja löytää se kuuluisa yhteinen sävel – tulla ratsukoksi sen sijaan, että oltaisiin ratsu ja ratsastaja. Jotenkin asiat alkaa nyt loksahtaa paikoilleen ja mä ymmärrän pyytää Akulta oikeita asioita oikealla tavalla, siis pelkästään kiitos valmentajan. Puoli välissä tuntia Sari sanoin, että vau, te ootte kyllä hieno pari. Ja mikä fiilis siitä tuli! Ihan mieletöntä. Ajattelin, että meillä menee vielä pitkään ennen kuin päästään siihen pisteeseen, mutta tässä on tapahtunut parin valmennuksen aikana sellainen muutos, että huh!
Aloitettiin valmennus kootusta käynnistä, ja siirryttiin siitä koottuun raviin. Tehtiin ympyrällä sulkutaivutuksia sekä ravissa että laukassa. Kokonaan ”uutena” asiana tuli mukaan peruutus, jota treenattiin vielä lopuksi.

Mun istunta on parantunut tämän talven aikana todella paljon, vaikka vielä on paljon paljon edessä. Mulla on todella notko selkä, joten joudun jatkuvasti keskittymään, että muistan kääntää lantion alle, vatsan selkärankaa kohti ja rintakehää hieman eteenpäin. Lisäksi hartioiden tulee pysyä rentona alhaalla ja takana, kyynärpäiden lähellä vartaloa ja nyrkkien toistensa vieressä. Siinäpä tuli oikeastaan ne suurimmat muistamisen aiheet.
Akulle pitää saada vielä lisää voimaa ja tasapainoa kantaa itseään. Vaikka se on saanut voimaa ja kuntoa, se ei kuitenkaan jaksa kantaa itseään hyvin koottuna vielä kovin pitkiä aikoja. 





Koska tänään oli aivan ihana auringonpaiste, lähdin aamupäivällä maastoon Akun kanssa. Aku käyttäytyi niin upeasti koko reissun ajan, vaikka takaisin päin tullessa vieressä kaadettiin moottorisahalla metsää ja vastaan tuli aura-autokin! Lumiaurankin ohittaessa meidät Aku otti vain muutaman steppiaskeleen ja se oli siinä. Ihan älytöntä! 
Fiilis oli jälleen mahtava, sillä aurinko, laukkaaminen ja tyytyväisenä pärskivä hevonen tekee varmasti ratsastajan kuin ratsastajankin onnelliseksi. 


PS. Surffailin netin ihmeellisessä maailmassa, ja välilehtiin tarttui mukaan kaikenlaista mielenkiintoista ja jännää. Esimerkiksi Carl Hesterin videopätkä hänen klinikastaan. Nauroin ensin itseni kipeäksi, kun Hester sanoi videolla kuulleensa hyvän vinkin jännittämiseen: ”jos sinua hermostuttaa, katso kaikkia ja kuvittele heidät vessanpytyllä”. Aivan mahtava idea! Naureskelin sitä tosiaan hetken aikaa, mutta sitten aloin miettiä sitä tosissaan. Esimerkiksi kilpailuissa: jos muistaa tuon vinkin, ja toteuttaa sen, sehän saa ihmisen välittömästi hymyilemään ja (ainakin minut) naureskelemaan, mikä taas rentouttaa ja tuo hyvää fiilistä, mikä taas ehkäpä tuo rentoutta ja positiivista fiilistä myös suoritukseen. Eli pahoittelen kaikille asianomaisille, mutta seuraavissa kisoissa aion kuvitella tuomarit ja yleisön istumaan vessanpytyllä radalle tullessani. :)

Videon pääsette tsekkaamaan täältä.




maanantai 14. tammikuuta 2013

Pari kuvaa Akusta


Ei, en ole oksentamassa, vaan luultavasti mumisen "pttrruu". :--)

Tarkkasilmäisimmät voivat huomata vasemman takajalan hieman valahtaneen villahousunlahkeen. :'D

Sen kerran, kun saadaan oikein kuvaaja paikalle, niin Aku paahtaa kuin höyryjuna vailla mitään jarruja ja kontrollia... Tuskaista! :D Taisin tehdä virheen, kun poikkeuksellisesti lämmittelin Akua laukassa... Herra niin kovin tykkää kaahottaa laukassa täysiä ympäriämpäri maneesia, joten annoin mennä, koska kyllähän siinä ratsastajakin innostuu. Noh, ilmeisesti älytön kiihdyttelyvaihde jäi Akulla sen verran pahasti päälle, sillä mikään ei oikein enää toiminut sen jälkeen. Aku joko ryntäili pitkin maneesia kuin mikäkin ravuri, ja toisaalta jos sain sen hetkeksi rauhoittumaan ja lyhentämään, niin takajalat tulivat jossain metrin päässä takana...
Tuossa kuitenkin pari kuvaa, jotka kehtaa tänne laittaa - koska kuvia lupasin, niin kuviahan laitan!


Eilen aamulla kävimme Akun kanssa maastolenkillä Satu ja Tessa seuranamme. Oli aivan ihanaa päästä pitkästä aikaa laukkailemaan ja ylipäätään ratsastamaan maastossa. Ylämäkeen laukkaaminen tekee Akulle todella hyvää, ja vitsit se jaksoi pinkoa! Entinen estetykkikin jäi jälkeen, kun Aku vyöryi huimaa vauhtia pitkin maita ja mantuja. Akulla on ihan älyttömän pitkä ja voimakas askel, kun se pääsee kunnolla vauhtiin.
Maastoilun aikana olin selittänyt Satulle, kuinka Aku on niin varma nakki maastossa, jos se jostain kumman syystä sattuu säikähtämään, niin ei se ainakaan lähde painelee minnekään, eikä varmasti pukita tai hyppele. Tallipihalle päästyämme otin jalat pois jalustimista ja heitin ohjat kaulalle samalla miettien, että olisiko sittenkin pitänyt vielä pitää jallarit jalassa ihan loppuun asti... Ehkä kaksi sekuntia tämän jälkeen Aku säikähti jotain (?) ja hypähti sivulle muutaman laukka-askeleen saattelemana. Oli muuten niin lähellä, etten olisi luiskahtanut satulasta lumihankeen! Varsinainen ajoitus, mutta siinäpä taas muistutus, että vaikka olisi kuinka varma ja rauhallinen hevonen, ei sitä koskaan tiedä minne päin seuraavaksi hypähdetään - että kerta se oli ensimmäinenkin! :)

Ja loppuun vielä viihdyttävä pyrähdyskuva. Taisin vahingossa hipaista herraa lautaselle raipalla, ja tästäkös ruuna päätti päräyttää menemään!



Kuvista kiitos kaverilleni Helkalle, joka jaksoi kuvata tuskailevaa ratsukkoa ja hytistä kylmässä maneesissa. :)

torstai 10. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet - tavoitteet 2013

Suomessa taas. 
Aurinko jäi jonnekin sinne Espanjan ylle, ehkä se nähdään Suomessakin taas joskus keväällä?

Tämä on elämäni ensimmäinen kerta, kun suunnittelen ja pohdin ennen kauden alkua tavoitteita, päämääriä ja aikatauluja. Vasta viime kaudella ylipäätään keksin koko kilpailemisen. Tai no, oonhan osallistunut aikaisemminkin harkka- ja seurakilpailuihin, mutta vasta reilu vuosi sitten kilpailuvietti ja tahto kehittyä tulivat kunnolla mukaan kuvioihin.

Tällä kaudella aion keskittyä täysin Akuun ja sen kanssa treenaamiseen. Mutta yritän mahdollisuuksien mukaan käydä ratsastamassa välillä myös muilla otuksilla. Akun kanssa yhteistyö alkaa pikku hiljaa oikeasti toimia. Kävin eilen Sarin valmennuksessa, ja oli aivan mieletön fiilis. Ensimmäiset puoli tuntia oli aikamoista tappelua, Aku painaa ja painaa, ja mä yritän parhaani mukaan istua satulassa ja koittaa saada Akua ymmärtämään mitä mä siltä haluan. Mutta kova työ palkitaan, sillä pikkuhiljaa Aku alko keventyä edestä, sen muoto alkoi pyöristyä ja rentoutua sekä raviin löytyi ihan mieletöntä fiilistä. Aku ei kyllä anna mitään ilmaiseksi, sen kanssa joutuu kokoajan keskittymään ja vahtimaan, että raamit pysyy kasassa - mutta toisaalta se on taas äärimmäisen palkitsevaa, sillä kun kaiken sen massan ja koon saa kasaan, niin vaude se on näyttävä!

Katselin Kipasta ensi kauden kisoja, ja taiteilin niistä jonkinsortin kalenterin. Iso osa seuroista ei vielä ole ilmoittanut tämän vuoden kilpailuja sinne, mutta oli hauska vähän miettiä väliaikatavoitteita ja alustavasti suunnitella. Enkä siis ole osallistumassa noihin kaikkiin, vaan vasta kun ajankohdat lähenevät, voi valmentajan kanssa pohtia, mitkä kisat valitsee ja mihin tähtää. 
Mutta kauden kohokohdat (näillä näkymin) voisivat olla Suomenhevosten Kummajaiset toukokuun alussa, Ypäjän kisaviikot kesäkuussa ja Suomenhevosten kuninkaalliset elokuun viimeisinä päivinä. Kunkkareista kuitenkin löytyy alueluokkiakin. Ja loppukesällä on tietenkin vielä suokkien aluemestaruuskisat (joita ei vielä Kipassa näy).

Ypäjällä järjestetään tänä vuonna kolmet SuoRan valmennusleirit. Sinne melko varmasti mennään Akun ja Pikon omistajan kanssa. 




Kevään tavoitteina on saada yhteistyö hyvälle mallille, saada Akua vielä vähän laihtumaan ja kasvattaa molempien kuntoa. Aloitin pilateksen, sillä niin moni on sanonut sen olevan äärimmäisen hyvää juuri ratsastajalle. Pilatesta, treenailua, vähän lenkkeilyä, lihaskuntoa, paljon venyttelyä sekä monipuolista, ravitsevaa ja terveellistä ruokaa - siinä mun kevään tavoitteet kiteytettynä. :)



Tänään aamupäivällä kävin kävelyttämässä Akua maastossa joku 45 minuuttia, tallikaverini oli seuranamme omalla hevosellaan. Eilisen illan 2 h valmennus oli aika rankka, enkä halunnut poitsun menevän ihan jumiin. Kaverini piti tulla vielä illalla kuvailemaan, mutta tuleekin vasta huomenna (toivottavasti huomenna saadaan jotain kunnollista kuvamateriaalia ;). Illalla siis ratsastin vielä hetkisen, jotta Akun lihakset vähän vertyisivät. Ja tosiaan Aku oli edelleen ihan super hyvä. 

Todella epämääräinen kuva tiistailta. :D

Ja suuri kiitos kuuluu tallikaverilleni Satulle, joka ihanasti jaksoi auttaa Akun hoitamisessa ja ratsastamisessa mun ollessa lomalla. :) Aku oli hyvässä hoidossa!