torstai 23. tammikuuta 2014

Kovilla pohjilla ratsastaminen + uusi nelijalkainen!

Voi suloisuus sentään! 

Mun oli tarkoitus kirjoittaa heti alkuun siitä, miten kovillakin pohjilla voi treenata ja että joskus huonoilla keleillä mentäessä tulee tehtyä juuri niitä asioita, jotka usein jäävät kaiken "kaahottamisen" jalkoihin... Mutta nyt on sydän niin lääpällään, että pakko kertoa ensin tallin pienestä, maailman suloisimmasta, ihanasti tuhisevasta vauvasta!
Vuoden ensimmäinen (aikainen) varsa syntyi siis tänään aamuyöstä. Aivan ihana pieni mies! Pikku ukko on melko suurikokoinen, rohkea ja pirtsakka kuin mikä, sillä on todella kaunis pää ja ihana läsi, joka ulottuu pieneen turpaan asti. Tallilaisten kanssa nimettiin vauveli vitsillä Pekaksi, joten sitä nimeä se kantaa, kunnes saa kunnon nimen (kieroutunut huumorintaju?). Varsa on rodultaan malopolski ja myynnissä, joten jos joku sattuu kiinnostumaan, niin ottakaahan yhteyttä!

Kuvat olen ottanut itse.

¨





Arvatkaa vaan, onko enää inspistä kirjoitella mitään, kun tekisi vain mieli tuijotella näitä kuvia ja pakahtua vauvan söpöydestä? Hih. Kevään mittaan tulee varmasti lisää vauvakuvia, sillä tilalle syntyy ensi kevään ja kesän aikana varmaan miljoona varsaa. Ai ai! Pakko sanoa, että heppavauvat ovat varmaan maailman suloisin asia.

No mutta. Yritän koota itseni ja kirjoittaa siitä, mitä alun perin pitikin. Tallilla on nyt ollut parisen viikkoa lähes jatkuvasti -20 astetta, joten maneesin pohjakin on kova. Päällä on hieman pehmeää hiekkaa, mutta sanoisin silti, että se oikeasti on kova. Olen aina pelännyt kovia pohjia Akun jalkojen puolesta, mutta valmentajan kanssa juttelu auttoi ja sai mut tajuamaan, että kovallakin pohjalla voi tehdä hommia, kunhan tietää mitä voi ja ei voi tehdä. Ja usein juuri huonoilla pohjilla tekeekin asioita, jotka jäävät helposti muiden juttujen varjoon. 
Huonolla pohjalla voi aina taivutella, jumppailla, keskittyä siirtymisiin, tehdä käynnissä avoja, sulkuja, takareita, etuosakäännöksiä, jyrkkiä väistöjä, peruutuksia (milloinkohan viimeksi olen treenannut peruutuksia?) jne. Suoralla uralla olen ottanut laukannostoja niin myötä- kuin vastalaukkaankin. Tärkeintä kovalla pohjalla ratsastamisessa on, ettei tee jyrkkiä kulmia tai pieniä voltteja. Vinossa kulmassa niveleen voi tulla kovalla pohjalla todella suuri paine, ja ainakin Akulle se on iha myrkkyä. Ravia olen mennyt lähinnä vain koottuna ja ratsastanut päädyt kuin pääty-ympyrällä. Ollaan treenattu myös aina pieniä muutaman askeleen pätkiä hyyyyvin koottua ravia, niin että Aku alkaa keinahtelemaan ja viipyy askeleessa hieman kauemmin - tuntuu muuten mageelta!

Tänään menin taas kangilla, ja hitsit, sehän toimi! Olen joskus kirjoittanutkin, etten ole hirveän paljoa ratsastanut kankien kanssa, joten mulla on hieman vaikeuksia ja koska olen mennyt niin harvoin niillä, niin Aku reagoi niihin olemalla vahva ja huono edestä tai alkamalla naksuttaa. Tänään ei mistään protestoinnista ollut merkkiäkään! Aku oli todella pehmoinen ihana itsensä, rento eikä suusta kertaakaan kuulunut epämääräistä mälskettä tai kolsketta.

On pakko heittää loppuun vielä kuva Aksun perusilmeestä - siis valehtelematta herralla on melkein aina tollainen möllötys "kaikki on ihan perseestä" ilme naamallaan. Ei ihan vedä vertoja söpöydellään tuolle varsalle. ;)




lauantai 18. tammikuuta 2014

Pakkanen puree

Päivän polttavin puheenaihe: herkistäminen.

Viikko sitten lauantaina pääsin pitkän tauon jälkeen taas itsekin valmentautumaan. Ja olipa ihanaa päästä kunnolla hommiin! 

Mun on jotenkin hirveän vaikeaa kirjoittaa valmennuksista, koska jotenkin olen niin siinä hetkessä kiinni, koko ympärillä oleva maailma vaan lakkaa olemasta ja ilmeisesti pääsen jonkunlaiseen "flow" -tilaan. Muistan kyllä mitä harjoituksia olemme tehneet, mitä korjattavaa on ja miltä onnistumiset tuntuu, mitä valmentajan kanssa olemme puhuneet, mutten osaa kirjoittaa niistä kunnolla. Tai sitten jos kirjoitan, niin tuntuu, etten kykene kuvailemaan tilanteita, ajatuksia ja tuntemuksia niin hyvin kuin haluaisin. Vähän niinkuin jos on kokenut jotain todella hienoa ja itselle äärimmäisen tärkeää, niin kertoessaan sitä muille koko kokemus kuulostaa laimealta, eikä sanat riitä välittämään sitä valtavaa tunnetta mitä siinä hetkessä on ollut. Se, kun tajuaa, että vain kertomalla kuunteleva osapuoli ei voi päästä käsiksi tiettyyn asiaan tai hetkeen. Hankalaa! 

No, yritetään nyt jotain. Pointtina siis oli (taas) herkistäminen. Hevosen on vastattava apuihin viipymättä ja nopeasti, ja mikäli näin ei tapahdu, tulee ratsastajan huomauttaa. Pahinta, mitä ratsastaja voi hevoselle tehdä, on opettaa se turraksi tai hitaaksi. Kun oikeasti ensi kauden tavoitteet ovat aika korkealla (tai ainakin korkeammalla kuin viime kauden), ei enää kelpaa "sinne päin" tai "no melkein" -meininki, vaan mun pitää osata itse pyytää ja vaatia, ja hevosen tulee kuunnella ja keskittyä tekemään, niinkuin ratsastaja pyytää. Lisäksi toinen äärimmäisen tärkeä seikka on nopeus. Hevosta ei mitenkään voi tai pysty herkistämään, jos itse on hidas. Avut pitää tulla tidintidin nopeasti eikä missään nimessä h-i-t-a-a-s-t-i tai passiivisesti. Tämähän tosiaan tarkoittaa myös sitä, että kiitos ja myötäys pitää tulla salamannopeasti heti, kun hevonen tekee oikein. Olisikohan olemassa mitään duracell-pupu-ainetta, jolla omat reaktiot saisi nopeammiksi? Tai sitten vain tyydyn urheilujuomaan ja vain treenaan. ;)

Vuoden vaihteen kunniaksi olen ottanut itselleni tavoitteen Kisakuntoon 2014. Aku on todellakin hyvin iso ja raamikas suomenhevonen, kun taas itse olen tällainen tuulesta temmattu pikku kirppu. Pientä ja näpsäkkää ponia on helppo koota, mutta Akun kanssa pitää todella osata käyttää omaa kroppaa. Lihaskuntoa, venyttelyä ja lenkkeilyä on siis luvassa. Lisäksi ostin hillittömän neljän kilon säkin palautusjuomaa. Valmennuksen jälkeen 1,5 dl Recovery Prota sheikkeriin, kolme desiä vettä päälle ja liemet naamaan, niin eipä muuten ole lihakset niin pahasti vihoissaan seuraavana päivänä. Kyllähän sitä hevoselle muistaa syöttää ties mitä elektrolyyttejä, mutta ratsastaja tarvitsee yhtälailla ravintoaineita omaan palautumiseen.


11.1.14 Varustehuoltoa - ei ehkä ihan oppikirjojen mukaisesti... ;)

11.1.14 Tuulitukka Aku © Helka

Tänään tehtiin hommia käynnissä ja hieman kootussa ravissa usean loimikerroksen alla. Mulla kivasti hajosi eilen miljoonan euron Equipagen VUODEN vanhoista koulusaappaista vetoketju, joten villasukat ja kelkkailukengät jalkaan ja ilman jallareita selkään. Tein paljon kaikenlaisia kiemuroita, avoja, sulkuja ja takareita. Eipä olla hetkeen taas treenattu takaosakäännöksiä, mutta ne sujuivat jotenkin erityisen hyvin. 
Kikkailuiden jälkeen lähdettiin kahden muun tallilaisen kanssa vielä maastoon kävelyttämään heposia. Aivan ihana auringonpaiste, vaikkakin pakkanen puri poskiin aika napakasti.


18.1.14
18.1.14



torstai 9. tammikuuta 2014

Tuhruinen talvi

Olipas ikävää palata taas Suomeen, kun kelit ovat ihan hirveitä. Vettä on tihutellut lähes koko ajan. Tuhrua, pimeää, kosteaa ja ällöttävää... Ja kaiken päälle jatkuva valitus, vinkuna ja kitinä. ;)

Lentokone saapui lauantaina illansuussa Suomeen, ja mitäs muutakaan sitä paatunut heppahöperö ensi töikseen tekee kuin heittää kassit sisälle ja lähtee tallille. Hevosia oli kova ikävä ja oli jotenkin todella huojentavaa ajaa tallin pihaan, kuulla tuttujen koirien haukkuminen ja tuntea tutun miljöön tuoksut. Hevoset ja tallilla olo on kyllä niin suuri henkireikä, ettei siitä pääse mihinkään. Viikko ilman hevosia vielä sujuu, mutta toinen samanlainen alkaa jo ahdistaa ja tuntua nihkeältä.

Aku oli saapumisestani hieman toista mieltä. Voi luoja se oli kiukkuinen! Se tuntuu usein olevan hirveän äkäinen, jos olen pidempään poissa, mutta tällä kertaa se oli poikkeuksellisen raivokas. Tervetulotoivotukset eivät olleet todellakaan mitään tyytyväistä hörinää ja iloisesti tuikkivaa hevosenkatsetta, vaan vastassa oli korvat luimussa päätään viskova lohikäärme. Varsinkin, kun saapumiseni tapahtui ruoka-aikaan niin huh huh. Aku näytti todellakin siltä, että se aikoo joko syödä mut tai repiä kappaleiksi. Siinä vaiheessa, kun putte käänsi takapäänsä mua kohti, totesin, että nyt menee rajan yli. Ärähdin sille kunnolla, minkä jälkeen hupsu kääntyi katsomaan ilmeellä "mmh hups", alkoi mutustella suullaan ja tuli luokseni. Kävin kävelyttämässä sitä maneesissa hetken aikaa, minkä jälkeen kaikki oli taas hyvin ja Aku kuin pieni enkeli: seurasi kiltisti vapaana, pysähtyi kun itse pysähdyin ja hamusi takinkaulusta niin suloisena. Se on kyllä ihan ihme ukkeli!

Tänään treenasimme puomien kanssa. Pakko kai se on myöntää, ettei Akusta ole esteradoille. Sillä on hirveä into jytää täysiä esteelle ja se saattaa jopa nostaa hieman etupäätään, mutta takajalat tulevat ihan miten sattuu mukana... Periaatteessa takapää vain laukkaa eikä ponnistamisesta ole tietoakaan. Hirveän kivaa meillä aina on, mutta meno ei ole kaikista kauneinta. Laitoin yhden (maahankaivetun) kavaletin ja korotettuja ravipuomeja neljä kappaletta. Ravipuomit sujuivat lopulta jopa ihan hyvin, vaikka alkuun takajalat kolistelivat lähes jokaisella askeleella. Laitoin välit hieman pitkäksi, jotta Aku joutui oikeasti venyttämään ja nostamaan jalkojaan - tekee todella hyvää takapäälle!

Kavaletin kanssa olikin sitten perus Aku-meininkiä, eli hirveä imu "esteelle", etujalat yli ja takajalat potkii puomin ihan minne sattuu... Pari kertaa jopa ylitettiin puomi ilman kolauttelua, mutta oikeasti aika naurettavaa meininkiä. Aku kuitenkin oli ihan innoissaan, joten mulla oli myös hauskaa!

Akun jälkeen hyppäsin taas Eetu-ponin selkään. Kokeilin senkin kanssa (ehkä ekaa kertaa sen elämässä?) puomeja. Ensimmäisen ravipuomin (ja pienen kiemurtelun) jälkeen poni sai ihme sähköiskun ja teki jotain ihan omia loikkia kuskin ulvoessa naurusta. Ihan mahtava pakkaus! Laukat nousi taas edellistä kertaa paremmin, ja tulimme pienen kavaletin laukassakin todella mallikkaasti. 

Viikonloppuna tiedossa on taas valmennus, joten sitä odotellessa! Alla vielä kuvia alkuviikon poneilusta. Tästähän meinaa tulla ihan poniblogi, kun näitä poninpalleroita esiintyy niin usein! :P

Hieno Eetu viime sunnuntaina. Ajattelin, että näytän totaalisesti jättiläiseltä, mutta ei tuo ihan niin paha ole. Mutta ehkä kuitenkin pitäydyn Akussa. ;)

 Nättiä koottua laukkaa! Tässä vaiheessa poni ei vielä räjähtänyt käsiin...
Kookomisharjoitusten ja laukanvaihtojen jälkeen poni kuumui tähän pisteeseen. Ja kuskia pelotti ja nauratti samaan aikaan! Laukanvaihtoja tuli pukkisarjassa ja ilmeisesti Leevi halusi tehdä myös korkeakoulun liikkeitä. ;)

... mutta kyllä se lopulta taas rauhoittui!