sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Aluemestaruudet 2014


Mistäköhän sitä aloittaisi? Fiilikset ovat aika ristiriitaiset. 

Maanantaista torstaihin Aksulla oli hermolomaa ja käytiin vaan maastossa tykittelemässä, keräämässä kantarelleja metsissä ja muuten lomailtiin kokonaan. Alkuviikosta Aku sai hammaslääkärin hoitoa, joka tuli tarpeeseen. Mitään katastrofia suusta ei löytynyt, mutta aihetta raspaukselle löytyi kuitenkin. Perjantaina kiristettiin taas nutturaa ja oltiin valmentajan silmien alla. Aku tuntui suustaan paljon paremmalta ja alkuviikon höntsäilyt olivat selvästi saaneet puksuttimen paremmalle tuulelle. 

Valmennuksen jälkeen päätin, että hitsi vie, mun on kerrankin pakko keskittyä kisoissa. En mieti mitään ylimääräistä, en mieti mitä aitojen ulkopuolella tapahtuu, en mieti onnistuneita tai pieleen menneitä liikkeitä, en kesken suorituksen arvio mitäköhän prosentteja tästä irtooa, en huomio kentän reunalla räpsivää valokuvaajaa tai mitään muutakaan - vaan keskityn. Päätin myös, että keskittyminen pitää aloittaa jo alkuverkassa. 

Verkassa Aku tuntui aika kivalta. Raspauksen ansiosta se oli paljon tasaisempi suustaan, eikä pää heilunut lähes ollenkaan. Muutenkin fiilis oli ihan eri verrattuna Ypäjään - Aku ei tuntunut ollenkaan nihkeältä ja vastahakoiselta.

Sain yllättävän hyvin pidettyä pääkoppani kasassa koko radan. Aku oli energinen ja pysyi melko hyvin avuilla. Keskiraveissa C ja B tuomari antoivat 6,5 ja kehuivat melko tahdikkaaksi, kun taas H tuomari kommentoi "puutteellinen tahti". Ok? Eka väistö oli hyvä, Aku astui hyvin ristiin ja pysyi melko hyvin suorana. Voltit onnistuivat niin laukassa kuin ravissakin, vaikka Aku oli hieman ylitaipunut kaulastaan (paremmin ne ulkoavut!). Keskilaukat tuntuivat tosi hyviltä ja kolmikaariset olivat myös aika hyvät, vaikka ensimmäisessä laukan rytmi vähän katosikin vastalaukkakaarteen jälkeen. Seiskaa irtosi laukannostoista ja keskikäynnistä.

Lopulta yhteisprosentit olivat 61,458 % ja kirottu ensimmäinen ei-sijoittunut! :D Sijoitus jäi vain 0,3 %-yks. päähän ja mikä uskomattominta, kaksi kolmesta tuomarista olisi laittanut meidät sijoille ja C-tuomari jopa pronssille!!!!! 

Kuudes sija harmitti kyllä ihan hirveästi, varsinkin, kun H-tuomarilla oli muista poikkeavaa linjaa joidenkin ratsukkojen osalta. Kun katselin tuloksia Kipasta, niin tajusin, että mun pitäisi olla kyllä ihan todella tyytyväinen. Alkupäässä (ja myös mun jälkeen) oli ratsastajia, jotka ovat startanneet GP:tä, interiä tai muuten vain kilpailleet vaativalla tasolla vuosikaudet. Mun alue A -startit taas voi laskea kahden käden sormilla ja kansallisia startteja löytyy kokonaista yksi kappale. Eli siis ihan uskomatonta, että pärjättiin noin hyvin tossa seurassa. 

Hieman huvitti, kun erään tuomarin alakerran kommentit alkoivat lauseella "upean värinen hevonen". Onhan se, mutta öömmhh? :D Hah, mutta oli siellä ihan hyviäkin juttuja. C-tuomari kehui Akua lupaavaksi hevoseksi.

Olishan se nyt ollut upeeta tulla Etelä-Suomen aluemestaruuksista rusetti kädessä kotiin, mutta näin tällä kertaa. Tää laji pitää kyllä jatkuvan nälän yllä ja ratsastajan nöyränä - arvostelulajien autuutta. ;)

Tästä on kuitenkin todella hyvä jatkaa. Ollaan kuitenkin tälläkin kaudella kehitytty ihan valtavasti - varsinkin mun ratsastus kisoissa on parantunut. En enää ihan pelkästään matkusta ohjelmaa läpi. Talvella harjoitellaan ahkerasti, otetaan kanget mukaan treeniin ja mikäli kaikki sujuu ilman suurempia ongelmia, siirrytään ensi kaudella kunnolla kansallisiin luokkiin.







6 kommenttia:

  1. Kivalta näytti teidän meno omaan silmään, varmasti pääsette vielä pitkälle! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. :) Mä myös ihailin Jallarallaa jo Ypäjällä! Sait musta heti lukijan. :)

      Poista
  2. Onnittelut hienosta suorituksesta!

    VastaaPoista
  3. Teillä on kyllä hieno kausi takana! Mitä kaikkea teistä ensi kaudella vielä tuleekaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, paljon on kaikkea mahtunut tähän kauteen, myös epäonnistumisia mutta myös paljon onnistumisia. :--) Toivotaan vain, että kaikki sujuu talven treeneissä hyvin. :--)

      Poista