lauantai 28. joulukuuta 2013

Erikoispostaus: ero ihmisen ja eläimen terveydenhoidossa

Olen pitkään pohtinut eläimen ja ihmisen terveydenhoidon eroja. 
Itse olen viitisen vuotta sitten tapahtuneen ratsastusonnettomuuden takia käynyt aikamoisen rumban selkäni takia. Monen on varmasti vaikea kuvitella, minkälainen - välillä surkuhupaisakin - sirkusmeininki koko hoitoprosessi (tai oikeastaan sen puuttuminen) on ollut: terveyskeskuslääkäriä, erikoislääkäriä, röntgenkuvia, yksityislääkäriä, ultrausta, fysiatria, terveydenhoitajaa, hierojaa, kipulääkkeitä, fysioterapeuttia, magneettikuvia, lähetettä, työterveyslääkäriä, olkien kohauttelua, vahvoja relaksantteja, kuntoutusta, kuntoutuksen puutetta, jäsenkorjaajaa, pieniä toivon pilkahduksia, takapakkeja, lisätutkimuksia... Kolme vuotta ehti lantionivel olla sijoiltaan, ennen kuin seitsemäs lääkäri keksi mistä osa ongelmista voisi kiikastaa.

Yksi fysioterapeutti sanoo, että kaikki johtuu siitä, että toinen jalkani on pidempi. Toinen taas kertoo, että vika on varmasti lihaksistossa. Seuraavan mielestä kaikki kivut varmasti loppuvat, kunhan syön särkylääkettä. Eräänkin fysiatrian erikoislääkärin mukaan minussa ei ole mitään vikaa, minkä hän kykeni päättelemään vain molempien käsieni taivuttelulla ja vasaran kopautuksella polveen - ei edes huomannut 10-15cm vinoutta yläkropassa tai lantion epäsymmetriaa. Jonkun mielestä olkapääkivut johtuvat selvästi selän vammasta, ja toinen taas melkein naureskellen sanoo, ettei ne siitä johdu.
Lähete magneettikuviin oli kaiken huippu. Jos kuvat oltaisiin otettu jo viisi vuotta sitten, monet asiat (kuten monesti epäilty selkärankareuma) oltaisiin voitu sulkea heti pois. Mutta ehei, se on niin kallista. Kannattaa mielummin käyttää useita kymmeniä samalla kaavalla meneviä lääkärikäyntejä: mikä on ongelma? onko hoidettu ennen? onko kuntoutettu? noh, jatka jumpaamista ja syö kipulääkkeitä.  Magneettikuvissa ei lievää kulumista lukuunottamatta näkynyt onneksi mitään vakavampaa.

Mutta koko älytön pelleily ja pompottelu kiteytyy seuraavaan: 
Koska työterveyslääkäriltä saatu lähete fysiatrian erikoisklinikalle koskee ainoastaan alaselän selkäkipuja, ei fysiatri vastaa yhteenkään kysymykseeni, jossa viittaan johonkin muuhun kuin selän alueen oireeseen. Jankkaamiseni jälkeen fysiatri luovuttaa ja lataa pyöristyttävän kommentin: "Lähete koskee vain alaselkää, joten en voi ottaa mihinkään muuhun mitään kantaa. Polven oireulun tai pääkipujen takia suosittelen käymään uudestaan työterveyslääkärillä, hän ohjaa sitten uuden lähetteen tänne tai  esimerkiksi neurologille."

Teki mieli huutaa, että eikö kukaan koskaan ole kertonut, että ihminen on kokonaisuus. Pääkivut voivat johtua siitä, että onnettomuudessa kasaan painuneet nikamat painavat hermoja, jotka säteilevät ylös ja saavat niskalihakset jumiin, mikä taas johtaa päänsärkyihin. Miten ikinä ihmistä voidaan hoitaa tai selvittää oireilun syyt, jos kroppa pilkotaan pieniin palasiin ja sokeana muille asioille tutkitaan yhtä tietty asiaa, toinen lääkäri tutkii omaa pikku aluettaan ja kolmas keskittyy johonkin aivan muuhun. Miksi ihmistä ei voida hoitaa kokonaisuutena? Miksei voida avata silmiä, ja laskea vaivatta yksi plus kaksi on kolme? Miksi pitää tuhlata kaikkien aikaa ja muita resursseja, ja tutkiskella yksin ykköstä ja kakkosta, ilman mitään lopputulosta.

Siinä kohtaa vastaanottohuoneessa tuli mieleen, että voi kun olisin hevonen. Jos olisin hevonen, koko härdelliin olisi löydetty ratkaisu jo aika päiviä sitten - joko diagnoosi ja toimiva hoitokeino tai armollinen lopetuspiikki pakaraan "ei tuosta enää radoille ole, raukka vain kärsisi kun ei pääsisi elämään ihmisen elämää".

Eläinlääkärit tutkivat potilaansa kyllä viimeistä turpakarvaa myöten: katsovat hevosta liikkeessä, tutkivat veriarvot, tarkastavat jalat, kaviot, suoliston, yleisilmeen, lihaksiston, eivätkä lähetä kotiin ajatuksella "syötä sille joka päivä buranaa, eiköhän se siitä". Jos ei yhden ammattilaisen pohdinta tuota tulosta, niin otetaan mukaan kollega tai kaksi sekä kengittäjä. 


Rentoa eteen ja alas meininkiä kesän saikkuilun jälkeen.

Jos vielä joudun tutkimuksiin, niin kokeilen olla hevosen tavoin kertomatta mitään. Puren ja vingahdan jos sattuu, mutta muuten annan lääkäreiden ihan itse tutkia ja miettiä. Jos en kerro mitään, niiden ehkä täytyy itse selvittää asiat? Tai sitten laittavat lähetteen pöpilään - ratkaisu kai sekin. ;)

5 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja täyttä asiaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löytyy joku sielunsisar, joka ymmärtää. :)

      Poista
  2. Kiva postaus, joka oli täyttä asiaa ihmisten terveydenhuollosta, MUTTA eivät ne eläinlääkäritkään aina kunnolla hevosia tutki. Käytettiin meidän ponia vuoden ajan eri klinikoilla pääasiassa hoidattamassa jalkoja, mutta samalla yritettiin saada selville syytä miksi ponin nenä vuotaa aina vain. Kyllähän se sitten pari kertaa tähystettiin sieraimesta, mutta kun ei ollut mitään niin määrättiin vain antibiottia (joka tosin auttoi hetkellisesti, mutta sama rumba alkoi taas). Muutenkin kun ponilla on nyt kestänyt pari vuotta kinnerpattien luutuminen, niin eräs lääkäri vain totesi kun halusimme jalkoja hoidattaa, että "jos te nyt sen pihakoristeena haluatte pitää". Kun sitten lopulta päätettiin viedä poni Helsinkiin yliopistolliseen, niin vihdoin alettiin saada kunnon hoitoa ja loppujen lopuksi sieltä poskesta löytyi (leikkauksen kautta) kuolioon joutunutta luuta, mikä johtui hoitamattomasta poskiontelontulehduksesta.. Että eivät ne kaikki eläinlääkäritkään tutki hevosen jokaista karvaa. Vaikka tämäkin on lääkärikohtaista, mutta ei hevosiakaan aina hoideta niin tarkasti kuin pitäisi! :p Olen kuitenkin samaa mieltä siitä että _yleensä_ hevosia hoidetaan paljon paremmin kuin ihmisiä! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Aika erikoinen tuo ponisi tapaus. Mutta juu, oot kyllä ihan oikeassa. Poikkeuksia on varmasti paljon, niin puolin ja toisinkin. :) Enkä nyt ihan lyttää kaikkia ihmislääkäreitäkään, oon joiltakin saanut todella ammattitaitoista hoitoa, mutta toisaalta niin paljon pettymyksiäkin. :P

      Poista
  3. Yks mun äitin kaveri käytti koiraansa eläinlääkärissä. Se sit sano, että luulee koiran päässä olevan jotain vikaa, koska sen silmät ei tehny mitää liikettä kun siihen osoitti valoa. Se vain tuijotti. Lääkäri kuitenkin alkoi tutkia koiran jalkoja, ja sanoi että ei se voi päässä olla. Lopuksi koira oli kuitenkin lääkärin mukaan "terve". Ja koira jatko muuta oireilua.

    VastaaPoista