Kevät tulossa!

Mistäs sitä alottaisi? 

Kirjoittamisen osalta on ollut hieman hiljaiseloa, ja sama tulee jatkumaan melko varmasti kesäkuun puoliväliin asti. Itselläni on menossa melkoinen urakka tämän kevään ja alkukesän ajan, sillä tavoitteena olisi on päästä syksyllä opiskelemaan. Toki mahdollisuuksien mukaan pyrin kirjoittelemaan aina silloin tällöin, mutta välillä elämässä pitää tehdä pientä priorisointia. ;)

Nyt on parisen viikkoa kotosalla oloa takana, ja ihan yllätyin, kuinka paljon olen nauttinut omasta rauhasta. Akun haen riimunnarulla tarhasta, voin huoletta pitää sitä irti käytävällä ja joskus se jopa seuraa mua takaisin tarhaan ihan ilman mitään riimuja tai muita härpäkkeitä. Ja mikä ehkä tärkeintä mulle, saan ratsastaa yksin ja rauhassa kentällä. Panin nimittäin maneesitallilla merkille, että aamupäivisin, kun sain yksin ja rauhassa ratsastaa maneesissa, kaikki sujui hyvin. Mutta iltapäivällä, vaikka maneesissa olisi ollut samaan aikaan vain muutama muu ratsukko, kaikki hajosi käsiin ja tuntui, etten osaa keskittyä ja en saa Akua kunnolla kuulolle, mikä taas johti turhautumiseen ja oravanpyörä vain jatkui ja jatkui...

Mutta niinkuin olen jo kertonut, viihdyin "talvisäilössämme" hyvin, sillä porukka oli todella mukavaa, mutta iso talli on aina iso talli. 

4.4.13 iltatreenailut laskevan auringon valossa.. kevät tulee!

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa taas valmennukseen. Vähän mietitytti, mitä tuleman pitää, sillä pari viikkoa on mennyt lähinnä maastoillessa, käyntityöskentelyssä ja Akulla on ollut useita vapaapäiviä. Mutta eipä ole mitään pahaa sanottavaa, Aku oli aivan loistava oma itsensä! Vähän se pyrki alkuun makaamaan kädelle ja rojahtamaan liian alas, mutta pikkuhiljaa meno parani. 

Mun suurin ongelma on tällä hetkellä hitaus. Vaikka olen varsinainen duracell-termiitti-orava normaalisti, ratsastaessa olen monesti liian hidas. Apujen pitää olla nopeita ja lyhyitä, tarvittaessa herkistäviä, jolloin taas voi jatkaa pienemmillä avuilla. Hitaus ja passiivisuus aiheuttaa sen, että hevonen oppii ettei apuihin tarvikaan juuri siltä seisomalta totella, ja kun kierre jatkuu, tuloksena on hidas ja turta hevonen. 

Parasta on konkreettisesti huomata, kuinka valmentajan neuvot alkavat tuottaa tulosta jo samalla valmennuskerralla. Treenattiin ravissa kokoomista melkein käyntisiirtymiseen asti, muttei kuitenkaan tehty itse siirtymistä, vaan jatkettiinkin uudestaan ravia hieman eteen. Tunnin aikana oli muutamia mielettömiä pätkiä, jolloin tunsin kuinka Akun niska nousee satulan edestä ja tuntui, kun takajalat olisivat polkeneet kohtisuoraan mun alla. 

Vasen laukka, Akun "the big problem", sujui myös alkukankeuden jälkeen todella hyvin. Koska Aku pystyy myös hankalammassa suunnassa kokoomaan ja pitämään yllä pyöreää nelitahtista laukkaa, kaikki lähtee siitä tyypistä, joka siellä satulan päällä puuhastelee - minusta. Kun saan oman istuntani tiiviiksi ja toimimaan, yläkroppa tulee mukana, ja kaikki tämä yhdessä tasapainottaa Akua, jolloin laukka pyörii. Kaikki on ihan yksinkertaista syy-seuraus-jatkumoa - mutta se, miten ratsastaa laukka pyöriväksi ja hallituksi, ei ole ollenkaan yksinkertaista. :D Muutamat äh ja puh sekä epätoivoiset naurahdukset pääsi tänäänkin, kun valmentaja pisti mut töihin laukan kanssa. Mutta kyllä se siitä. Niitä asioita tulee vain treenata niin kauan, kunnes ne tulee automaationa. 

Kaikista iloisin olen siitä, että poijjaat ovat vihdoinkin kavereita keskenään, ja hengailevat nykyisin samassa tarhassa.

<3