maanantai 20. elokuuta 2012

Uudet tuulet puhaltaa


Noniin. Yli puolen vuoden hiljaiselon jälkeen päätin erinäisten ihmisten painostuksesta herättää edesmenneen blogini eloon. Kaikennäköistä uutta, erikoista, jännää ja jopa totutteluakin vaativaa on näinkin lyhyessä ajassa ehtinyt tapahtua.

Tällä hetkellä hevospoppooseen kuuluu edelleen monitoimiponi Leevi, mutta uusia tuttavuuksia ovat suomenhevosherrat Aku ja Piko. Aku on 10-vuotias kansallista koulua kisannut ruuna, ja Piko taas 5-vuotias, vasta tänä keväänä ratsu-uransa aloittanut lahjakkuus! Molemmat pojat ovat laadukkaita ja hyväliikkeisiä, mutta varsinkin Piko on ällistyttänyt uskomattomalla lahjakkuudellaan ja luonteellaan! Piko tulee tulevaisuudessa varmasti rohmuamaan palkintoja kouluratsastuksessa, mutta poika myös hyppää, kuljettaa luotettavasti pikkutyttöjä maastopoluilla, vetää kärryjä sekä viime viikonloppuna toimi stunttihevosena Keskiaikamarkkinoilla!
Vanhana tuttavuutena, mutta uutena "projektina" on myös Leevin tarhakaveri, 3-vuotias suokkipoika Heppu. Heppu on aivan mainio kaveri, isänä upea Sumiainen. Olin ensimmäinen, joka kiipesi viime syksynä poitsun selkään. Välissä se kävi ratsuttajalla, ja nyt treenataan ratsun hommia kotosalla. Heppu on todella nopea oppimaan ja todella kiltti kaveri ja fiksu nuori, vaikka omaa välillä vähän vekkulin luonteen! Tänäänkin käytiin rymyämässä hieman puskia, vaikka tarkoituksena oli nätisti ravailla ja laukkailla kotitietä pitkin... 

Lauantaina olisi tarkoitus lähteä kisaamaan Lahteen. Jännät paikat, sillä Akun kanssa olemme aika tuore yhdistelmä ja Leevin potentiaali on vasta ihan viime aikoina tullut esiin. Innostuneen odottavaiset fiilikset!

Blogini välikuoleman jälkeisen ensimmäisen postauksen (oliko tarpeeksi epäselvästi ilmaistu?) kunniaksi muutamia kuvia viime ajoilta:

Leevin kanssa peltoilemassa.

"Kato, ilman ohjia!" ;)

Ja jalka nousee!


Tutustuttiin pikkupojan kanssa pelottavaan pressuun!
Ensin ei meinattu millään uskaltaa hurjan pressun lähelle,
mutta lopulta uteliaisuus ja rohkeus vei voiton. :)

Hauskuutta 3-ween kanssa!



Tuulitukka Heppu

Leevi söpistelee!


Ei aina uskoisi, että Pikolla on vasta tänä keväänä alettu kunnolla ratsastaa.


Ilmeilyä :P

2 kommenttia:

  1. Eikö olekin! Noistakin kuvista on jo vähän aikaa, kehittynyt tälläkin välillä huimasti. Täytyy jossain vaiheessa laittaa pari stunttikuvaa, niissä poika vasta hienolta näyttääkin. ;)

    VastaaPoista