tiistai 6. joulukuuta 2011

Maanantaina Suomeen

Se oli sen pituinen reissu se. Pahoitteluni kaikille lukijoille, jotka olisivat mielellään lukeneet saksalaisen hevostallin elämästä ja erikoisuuksista. Sopimukseen kuului, että koeaikani kestää sen kolme viikkoa, jonka jälkeen päätän haluanko jäädä ja kuinka pitkäksi aikaa. En ala syitä sen enempää erittelemään, mutta päädyin siihen tulokseen, että palaan takaisin Suomeen. Harmillista puolin ja toisin, mutta ehkä parempi näin.

Monet olivat kovin pahoillaan - minä mukaan lukien. Monia työkavereita ja hevosia jään tietenkin kaipaamaan, mutta nopeastihan sitä alkaa uudet tuulet puhaltaa. Kaikesta huolimatta oli mukava palata Suomeen taas yhtä kokemusta rikkaampana. Jatkosta en tiedä. Kutkuttava ajatus, että taas ovat kaikki ovet avoinna. Jäänkö Suomeen, vai lähdenkö muualle ulkomaille?

Viimeisellä viikolla loputkin hevoset kotiutuivat kahden viikon kilpareissulta, eli tallissa päristeli koko 18 hevosen joukko. Siinäpä sitten tutustuin vielä viiteen uuteen hevoseen. Reissu oli ollut hyvä, ensimmäiseltä viikonlopulta oli mukaan napattu monta sijoitusta ja yksi voittokin. Hevoset selvästi nauttivat päästessään vihdoin kotiin ja piehtaroimaan omiin karsinoihin puhtaisiin puruihin!
Muuten viimeiset päivät sujuivat normaalisti. Maanantaina menin vielä aamulla auttamaan talliin ja syöttämään hyvästelyomput kaikille heppasille. Matkalaukun pakkaaminen kävi nyt suuresti helpommin kuin viimeksi (jännä juttu). Lentokone nousi maasta klo 13.45 paikallista aikaa. Välilasku taas Kööpenhaminaan, 6,5h odottelua lentokentällä seuraavaa konetta ja vihdoin Suomessa eilen vähän yli yksitoista illalla. Oli hieman epätodellinen olo - istua auton takapenkillä matkalla kohti kotia ensilumen leijaillessa alas taivaalta.

Lyhyeksi jäi tämä tarina, mutta ehkäpä tulossa on uusia seikkailuita? En ajatellut kokonaan hylätä blogiani, vaikka se edelleen kantaa nimeä Maanantaina Saksaan. Jatkossa suunnittelin kirjoittavani kommelluksistani vuokrahevoseni ja naapuritallin ponin kanssa. Ja eipä sitä tiedä, jos ensi maanantaina suuntana onkin taas joku toinen paikka. Mutta suuren suuri kiitos kaikille lukijoille ja kiinnostuneille, ikävä tuottaa pettymys - mutta hei, sellaista elämä on. ;)

3 kommenttia:

  1. Kertoisit nyt hieman taustoja miksi lähdet? Henkilökemiat? Työ? Palkanmaksu? Olisi mukava tietää niin osaisi itsekin varautua.. =)

    VastaaPoista
  2. Hei ei missään nimessä kannata miettiä, että olisit pettänyt jonkun! Elämä siellä on kuitenkin niiiiiiin erilaista. Mulla kolmen viikon koeaika on vasta puolessa välissä, ja vaikka kaikki on täällä oikeastaan erinomaisesti, pyörii perhe ja kotimaa koko ajan mielessä. Tsemppiä jatkoon, toivottavasti saadaan lukea sun juttuja myöhemminkin! :)

    VastaaPoista
  3. Totesin vain, etten saa sieltä irti sitä tieto-taitoa ja kokemusta, joita tulin hakemaan, ja ettei ole järkevää/kannattavaa jäädä. Ei siitä sen enempää. :) Vinkkinä muille lähteville, että yrittäkää mahdollisimman tarkkaan selvittää, mitä matkan päässä odottaa, ja ottaa yhteyttä esimerkiksi paikan edellisiin työntekijöihin. Itse ihmettelin kovasti, että koti-ikävä ei kertaakaan päässyt yllättämään. Olen ehkä vähän kameleontti siinä mielessä, että sopeudun tilanteeseen kuin tilanteeseen. Varmaan jossain vaiheessa haikeus olisi kuitenkin iskenyt - jos siis olisin jäänyt pidemmäksi aikaa.

    VastaaPoista