lauantai 19. marraskuuta 2011

Ensimmäinen päivitys - Heidmühlen, Deutschland

Vihdoin ja viimein! Ensimmäinen vapaapäivä Radesforderin tilalla, joten nyt on aikaa aloittaa pitkän miettimisen, harkinnan ja toteuttamisen jälkeen oma blogi. Sitten vielä pitäisi keksiä, miten aloittaa kaikki... Siispä:

Maanantaina iltapäivällä saapui lento Kööpenhaminan kautta Hampuriin. Kentällä mua oltiinkin jo vastassa, joten automatka kaupan ja Burger Kingin kautta Radesforder Hofiin saattoi alkaa. Nopea tutustuminen tallissa hevosiin, hampurilainen (siis se ruoka ;) vauhdilla naamariin, tavarat ulos laukusta ja unta kaaliin! Ehti siinä nopeasti tekstarit lähettää ja käydä Facebookissakin parille kaverille kertomassa, että hengissä ollaan!

Nyt on siis kuudennen päivän ilta. Osaan työkavereista on ehditty tutustua jo hyvin, ja hevosetkin alkaa suurin osa jo olla tuttuja. Andrella on tosiaan 18 hevosta, joista viisi on tällä hetkellä kolmen viikon kisareissulla kiertämässä Eurooppaa. 

Työpäivä alkaa klo 7 aamulla, ja loppuu silloin, kuin kaikki hevoset on liikutettu, hoidettu ja ruokittu - usein siinä seitsemältä illalla. Päivällä on puolentoista tunnin tauko, joka kuluuu mulla ruokaa laittaessa ja katsellessa saksalaisia telkkariohjelmia. Simpsonit on ainakin hulvatonta seurattavaa saksankielisin duppauksin!
Omiin työtehtäviin kuuluu hevosten kuntoonlaittoa (ja jokainen hevonen sitten myös puunataan - ja huolella), juoksutusta, pesua, purkamista, varustehuoltoa ja ruokintaa. Ensi viikolla olisi tarkoitus vihdoin päästä itsekin taas selkään, tosin työkaverin omalla kilpahevosella. Kaikki hevoset ovat oikein siivosti käyttäytyviä, suurimmat sympatiat saa jättiläismäinen ja erittäin näyttävä ori Canturado, joka niin mielellään tulisi kainaloon söpöilemään, jos vain mahtuisi. :D

Tilalla on siis paikat about 80 hevoselle neljässä eri tallissa. Meidän hevoset asustelee D-tallissa, jonka toisesta päästä löytyy Andren äidin omat kouluhevoset. Itse asustan A-tallin yläkerrassa, jossa minulla on oma kiva huone ja kylppäri! Keittiö löytyy alakerrasta, ja sitä käyttää muutama muukin.

Siinäpä hieman infoa näin aluksi. Nyt kun blogi on korkattu, niin seuraavissa postauksissa voin kertoa enemmän päivieni kulusta, hevosista ja kaikesta. 

Auf Wiedersehen!

5 kommenttia:

  1. haha mä olin jo riemuinnut sun saksan kielen mieleen palauttamisesta, mut jos opit sitä simsoneitten avulla, niin... :D kivakivakiva lukee täältä sun kuulumisia kun lähen aina meneen kun avaat fb-keskustelun!

    lare (sain itteni sun lukijaks mutten saa nyt tällä energiatasolla tätä kommenttia larena!)

    VastaaPoista
  2. Jihaa, siitä se alkaa. Alles gutes und viele grussen aus Finland :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiinnostavan oloinen blogi! Sait just uuden lukijan, joka on itsekin samassa tilanteessa. Tosin suuntana on sunnuntaina Belgia. ;)

    VastaaPoista
  4. Hienoa! :D Alampa itsekin seurata sinun blogiasi!

    VastaaPoista
  5. Itse lähdin myös Saksaan hevoshommin lukiovuoden jälkeen, tosin 4 päivän varoitusajalla :) aikaa tästä on jo reilut 7 vuotta. Olin 42 hevosen valjakkotallilla pohjois-saksassa nelisen kuukautta, olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta tulin takaisin suomeen koulun takia. Pidä hauskaa saksan reissulla =) itse muistan ajatelleeni tuona aikana monesti, että elän unelmaani, sillä olin monta vuotta haaveillut pääseväni joskus töihin saksaan.
    Kaikkea hyvää sinne!

    ~ Jenni

    VastaaPoista